Kuka on Logos?

Luen kirjaa "Luominen". Logos esitellään jollakin lailla olennon muotoon muuttuneeksi Sanaksi.
Onko hänellä yhä tehtävä tämän pävän maailmassa?
3166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vastausta löytyvän, eikä luterilaisen kirkkoraamatun kääntäjätkään olleet kärryillä koinee`-kreikan kääntämisessä, niin sanoisin että vastaus tulee psalmin "; ..-minä,viisaus , leikittelin kaiken aikaa hänen jalkojensa juuressa, ja ihastukseni olivat ihmislapset," jakeesta.
se kysymyksen loppukin selvinnee tästä.

Äänestä
  • Jeesus oli luomassa tätä maailmaa ja kaikki on luotu Jeesuksen kautta ja Häneen.

    Kol.1 (Puhutaan Jeesuksesta Kristuksesta)
    13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
    15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
    16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
    18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
    19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi

    Äänestä

Onko hänellä yhä tehtävä tämän pävän maailmassa?

Jeesuksen luomistyö jatkuu. Taivaat ja maat on luotu vedestä Hänen kauttansa ja Häneen. Myös taivaiden asukkaan luodaan uudestiluomisessa ja uudestisyntymisen kautta vedestä ja Hengestä kasteessa Häneen: ei ole ihmiselle muuta nimeä annettu kuin Jeesus Kristus, jossa heidän tulisi pelastunuman.

2. Piet. 3:5

Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta

Joh.3
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysymys ihmettelijältä kirjoitti:

Luen kirjaa "Luominen". Logos esitellään jollakin lailla olennon muotoon muuttuneeksi Sanaksi.
Onko hänellä yhä tehtävä tämän pävän maailmassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu