Paha saa palkkansa

Eilen sain ilmoituksen. Unessa minulle ilmoitettiin, että paha saa palkkansa ja Pente kohtaa totuuden kipeällä tavalla piakkoin omassa elämässään. Joten jätetään asia Herran haltuun.

Rukoilkaamme silti pelastusta hänellekin ja muille hänen kaltaisilleen.
11620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pyhä, peljättävä, kunniassa suuri, kaikissa töissään ja voimassaan käsittämätön ja tutkimaton Jumala on edeltä määrännyt sinulle paha henki iankaikkisen vaivan rangaistuksen ja käskee meidän, heikkojen palvelijainsa kautta sinua ja kanssasi vaikuttavaa kaikkea voimaa poistumaan täältä palstalata totisen Jumalamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen vasta sinetöidystä. Vannotan siis sinua kaikki paha epäpuhdas, irstas ja kauhistuttava vieras henki, Jeesuksen Kristuksen voimalla, Hänen, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja joka sanoi kuurolle ja mykälle hengelle: Lähde ulos täältä äläkä palaja tänne. Väisty ja tunne voimasi mitättömyys, sinä, jolla ei ollut valtaa sikoihinkaan. Muista Häntä, joka pyynnöstäsi käski sinun mennä sikolaumaan. Pelkää Jumalaa, jonka käskyllä maa on vetten päälle vahvistettu, joka on luonut taivaan ja vaakalla punninnut vuoret ja kukkulat, joka on asettanut hiekan merelle rajaksi ja varman tien myrskyiseen veteen, joka koskettaa vuoria ja ne suitsuavat, joka verhoutuu valoon niin kuin viittaan ja joka levittää taivaan niinkuin teltan. Pelkää häntä, joka on rakentanut ylhäisen asuntonsa vetten päälle ja perustanut maan vankkuuteen, jotta se pysyisi horjumattomana ajasta aikaan, joka kutsuu luokseen meren vedet vuodattaen ne koko maan ylle. Mene pois ja erkane täältä pyhää valistusta haluavista. Vannotan sinua meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen pelastavan kärsimyksen, Hänen kalliin ruumiinsa, verensä ja peljättävän tulemisensa kautta, sillä Hän ei viivyttele vaan tulee tuomitsemaan koko maan ja rankaisee sinut ja kanssasi vaikuttavan voiman kadotuksen tulella ja luovuttaa alhaisimpaan pimeyteen, jossa mato ei kuole eikä tuli sammu. Sillä valta on Kristuksen, meidän Jumalamme, Isän ja Pyhän Hengen kanssa, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Äänestä
  • Amen

    Äänestä

Minä elän joka päivä Jumalan yhteydessä, enkä välitä vähääkään tuollaisista perversseistä viesteistä. Onko ortodoksit aloittajan käytös kristillistä?

Äänestä
  • että niin kauan lahtaria tarvitahan kuin sikoja pruukatahan. Sanamuoto oli toinen mutta ajatus, että oli, että sikoja kohdellaan sikamaisesti.

    Tällainen hätähuuto sinulta herättää varmaan muissakin hilpeyttä :-) ;-)

    Äänestä

  • Miksei tuollaista saisi todeta?

    Sinä olet melkeinpä kiroamassa ortodokseja helvettiin kirkkoonsa kuulumisen vuoksi.

    Ja olet melkein päästämässä kaikki helluntailaiset taivaaseen siksi että me kuulumme toisen nimiseen seurakuntaan, jolla on toisenlaiset perusteet jäsenyytensä pohjalla.

    Miksi ei siis saisi heittää provosoivia, yhtä perusteellisesti perusteltuja ajatuksia, millä sinäkin ajatuksiasi perustelet?

    Äänestä

  • joka päivä Alhaisen Isämme yhteydessä, ja olen matkalla helvettiin. Haluaisin sinne myös muutaman ortodoksin mukaani, kun näkyvät olevan huumormiehii. Itse en keksi mitään hauskaa!!

    Äänestä

se varjoaan pelkää.

Äänestä
  • "Nuorukaisenne unia uneksuvat". Merkit otettava todesta. Mikä minua mahtaakaan kohdata?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    "Nuorukaisenne unia uneksuvat". Merkit otettava todesta. Mikä minua mahtaakaan kohdata?

    ...

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    ...

    kun esiinnyt täällä kahtena kappaleena! Mitähän, jos poistuisit palstalta.

    Äänestä

"Pente kohtaa totuuden kipeällä tavalla piakkoin omassa elämässään."

Taitaa jo olla kohdannut ja oirehtii häiriköimällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilmoituksen vastaanottaja kirjoitti:

Eilen sain ilmoituksen. Unessa minulle ilmoitettiin, että paha saa palkkansa ja Pente kohtaa totuuden kipeällä tavalla piakkoin omassa elämässään. Joten jätetään asia Herran haltuun.

Rukoilkaamme silti pelastusta hänellekin ja muille hänen kaltaisilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu