Lama on tulossa eurooppaan merkit on selvät, polttoaineen hinta lähtee kipuamaan uutteen ennätykseen, Iran ei taivu,Usa ei salli iranille ydin asetta,siis atomi laitokset tullaan hävittämään lähi kuukausien aikana tuolla Iranissa, se tietää sotaa joka tulee syöksemään maailman lamaan,balkkan kuohuu Irakissa tilanne pahenee,afganistanissa tilanne pahenee,korot lähtee jyrkkään nousuun,mitä eu voi tehdä,ei mitään,politiikot taistelee vallasta ja mammonasta,minulle minulle lisää lisää,mikään ei riitä,kohta palaa ja jälki on kauheaa.
LAMAN MERKIT
NÄKYVISSÄ
10897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Juuri noin änkyrät maalailee ja mässäilee vastoinkäymisillä. Ihan kuin he toivoisivat niitä eli ovat masokisteja.
Siinäkään ei ollut mitään hauskaa,en ole sitä unohtanut,tuo kirjoittaja on valitettavasti kai aika oikeassa.
EU:n vastustuksen tyypillisiä piirteitä on myös seksuaalinen kohdehäiriö. EU:n vastustajat saavat tyydytystä EU:n vastustamisesta.
Olisit yrittänyt kovemmin ja äänestänyt porvaria.
Syö silakoita. Yritteliäs pärjää aina. Vallasta pitää kilpailla, sillä muuten yhteiskunta ei kehity!!
Oma näkemykseni on että Yhdysvallat ei hyökkää Iraniin.
Lyhyen täsmäiskusodan, ehkä se toteutuu!
Uutiset 28.2 usasta,sukellettiin ja taas tasaantui,niin se aina alkaa.
Ne alkaa pikkuhiljaa täyttyä.
..suuri lamahan se sieltä jolkottelee kun noinkin pitkä rimpsu on hyviä perusteluja tarjolla...mutta perataampa vähän näitä laman syitä....:
1. polttoaineen hinta ...ollut jatkuvassa nousukierteessä jo useammankin vuoden ja puhuvat että hinta ei enää olennaisesti edes laskisi johtuen lisääntyvästä kulutuksesta eli tämä on ennakoitavissa oleva asia joka on jo otettu huomioon maailmantalouskasvua kartoittavissa laskelmissa.
2.IRAN ....jonkunlainen sotilaallinen konflikti Iranissa? Ei välttämättä lainkaan. Iranilaisetkin saattavat bluffata ja kiristää lännenmiehiltä jotakin mitä kaipailevat lähinnä tulisi mieleen teknologiaa taikka saattavat hakea arvostusta omiensa silmissä...kuka tietää mutta se on totta että jonkinlainen selkkaus Iranissa nostaa kyllä välittömästä öljyn hintaa täällä meilläkin ..mutta että suuri lama siitä??
3.Balkan kuohuu?? ..no mikä siellä nyt kuohuu niin eritysesti ..voiko balkan kuohua enää enempää kuin se kuohui Jugoslavian hajoamisen jälkeen??
4.IRAK ...USA tulee lisäämään joukkojaan jonkunverran tuolle alueelle ja kouluttavat koko ajan irakilaisia itse hoitamaan vastuullisesti turvallisuuspuolta. USA ei voi jättää kesken Irakin operaatiota. Mikä siellä voisi vielä tästä sekamelskalsta pahentua? Laittaisivatko muutaman pommin lisää? Irakin sotku on jo moneenkertaan pantattuna öljyn hinnassa.
5.AFGANISTAN? ..ei paljoa maailmantaloutta heiluttele , korkeintaan alamaailman jossa jakavat afgaanien huumeet.
6.KOROT JYRKKÄÄN NOUSUUN? ...kuinkahan jyrkästä noususta mahtaa olla kysymys? Viimeisen vuoden aikana suomalaisten korkotaso on noussut n. 1% ja vakavasti otettavat ennusteet eivät povaa kovinkaan jyrkkää korkotason muutosta seuraavalle kymmenelle vuodelle..
7.MITÄ EU VOI TEHDÄ?...eipä paljoa mitään poliittisesti eikä varsinkaan turvallisuuspoliittisesti tällä hetkellä...talouspoliittisesti paljonkin ja esimerkiksi juuri tätä korkoruuvia säätelemällä.