sunnuntaille jotain raamatullista perustetta?
Onko
lutkujen
5197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Adventistit ovat perinteisesti väittäneet sunnuntaita "katolisen kirkon keksinnöksi" ja katolisen kirkon "ylivallan merkiksi" ja "paavin asettamaksi " kauan apostolisten aikojen jälkeen. Tämähän ei vastaa ollenkaan historiallisia tosiasioita. Jopa adventistien tällä hetkellä johtava historian tutkija Samuel Bacchiocchi (HOW DID SUNDAYKEEPING BEGIN? tutkielmassaan) on myöntänyt olevansa eri mieltä lahkon "profeetan" Ellen G. Whiten kanssa sanoen sunnuntain vieton aloittamisen menevän vuoteen 135 jKr. Rooman paaveja ei ollut olemassakaan tuossa vaiheessa!
Mitään "paavin valtaa" ei ollut historiallisesti vielä perustettukaan kun alkukirkko jo vietti yleisesti sunnuntaita jumalanpalveluspäivänään ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien - kristillisen vapauden hengessä (esim. Apt.20:7; 1 Kor.16:2). Sunnuntain viettäminen jumalanpalveluspäivänä ei siis alkanut Roomassa, vaan laajasti apostolisessa alkukirkossa niin Palestiinan kuin Vähä-Aasian seurakunnissa. Ensimmäinen Rooman paavi on historiallisesti Leo I Suuri (440-461), joten on melkoinen historiallinen virhe väittää paavia tai katolista kirkkoa sunnuntain vieton aloittajaksi - tai sunnuntaita paavin "vallan merkiksi". Kun ensimmäinen paavi aloitti toimintansa Roomassa oli sunnuntaita vietetty varhaiskirkossa jo yli 400 vuotta! Adventistien näkemys on yhtä historian vastainen kuin katolisen kirkon oppi, jonka mukaan paavi on apostoli Pietarin seuraaja ja Pietari oli ensimmäinen paavi.
Lisäksi hyvin varhaiset alkukirkon dokumentit todistavat, että alkukirkko vietti sunnuntaita Kristuksen ylösnousemuksen juhlapäivänään ja nauttien sinä päivänä ehtoollista. Didakhe eli Herran opetus pakanoille kahdentoista apostolin välittämänä noin vuosilta 70-100 jKr. Lainaus Didakhesta:
"Kun olette Herran päivänä kokoontuneet, murtakaa leipää ja lausukaa kiitosrukous.." (Did.14:1)
Sitä paitsi Didakhe kieltää paastoamastakin samoina päivinä kuin "ulkokullatut" eli juutalaiset. Maanantai ja torstai olivat juutalaisten paastopäiviä ja perjantaita he viettivät sapatin valmistuspäivänä. Mutta Didakhe ei opeta ollenkaan viettämään perjantaita sapatin valmistuspäivänä, vaan käskee paastoamaan keskiviikkoisin ja perjantaisin.
"Älkää pitäkö paastoa samanaikaisesti ulkokultaisten kanssa; hehän paastoavat maanantaisin ja torstaisin. Te sen sijaan paastotkaa keskiviikkoisin ja perjantaisin" (Did.8:1)
Didakhe saattaa eräiden tutkijoiden mukaan olla peräti 50-luvulta jKr. peräisin. Joka tapauksessa Didakhe on vanhempi kuin moni UT:n kirjoista. Koko Didakhe ei sano kertaakaan kristittyjen viettäneen sapattia.
Barnabaan kirjeessä (ajoitettu n. 130 jKr.), jota pidettiin vanhan kirkon aikana suuresa arvossa (mm. Klemens Aleksandreialainen ja Origenes) todistetaan varhaiskristittyjen viettävän sunnuntaita sapatin asemasta. Kirjeessä muutenkin vedetään rajaa tuohon aikaan voimistunutta juutalaisuutta kohtaan.
"Siitäpä syystä me vietämmekin iloksemme kahdeksatta päivää, jona Jeesuskin nousi kuolleista, ilmestyi ja nousi taivaisiin" (Barn.15:9).
Samoin hyvin vanhoissa piispa Ignatiuksen kirjeissä Magnesialaisille (n.100-110 jKr.) sanotaan, että kristityt eivät vietä sapattia vaan sunnuntaita, jota sanotaan Herran päiväksi. Ignatios on apostoli Pietarin jälkeen toinen Antiokian piispana. On hyvin mahdollista, että Ignatios on nuoruudessaan tavannut Pietarin ja Paavalin
"Nämä siis elivät elämänsä vanhan järjestyksen vallitessa, mutta pääsivät siitä
huolimatta uuteen toivoon eivätkä viettäneet enää sapattia, vaan
elivät Herran päivää noudattaen,tuota, jona meidän elämämme koitti hänen kauttaan..." (Magn.9:1).
Muutenkin Ignatioksen kirjeessä Magnesialaisille tehdään rajankäyntiä juutalaisuuteen ja heidän lakiuskontoonsa:
"Ei käy päinsä mainita Jeesusta Kristusta ja elää juutalaisuuden mukaan. Eiväthän kristityt ole tulleet juutalaisuuden uskoon, vaan juutalaiset kristinuskoon".
(Magn.10:3, samoin 8:1 varoittaa elämästä juutalaisuuden mukaan, sillä se osoittaa, että emme ole saaneet armoa vielä. Ignatios opettaa samassa hengessä Paavalin kanssa).
Nämä varhaiskirkolliset dokumentit on myös suomennettu nimellä Apostoliset isät (suomalaisen teologisen kirjallisuuden seuran julkaisuja 163). Niitä löytyy käännettyinä myös Internetistä.
Vastaavanlaisia sunnuntain viettämisestä todistavia dokumentteja arvostetuilta varhaiskirkon opettajilta on paljon, kuten Tertullianukselta, Origeneeltä, Augustinukselta, Kleemens Aleksandreialaiselta, Eusebiokselta, Cyprianukselta ym. kirkkoisiltä 110-luvulta 500-luvulle jKr. Esimerkiksi Justinus Marttyyri, vanhan kiron tunnettu kristillisen uskon apolegeetti (puolustaja) todistaa samoin kristittyjen kokoontuvan sunnuntaina, ylösnousemuksen päivänä. Hänen kirjoituksestaan vuodelta 150 jKr. lainaus.
"But Sunday is the day on which we hold our common assembly, because it is the first day of the week and Jesus our saviour on the same day rose from the dead." (First apology of Justin, Ch 68)
Täten adventistien väitteiltä, että paavi/katolinen kirkko olisi tuonut sunnuntain kirkkoon on täysin vailla historiallisia ja teologisia perusteita.
Mukava lukea välillä jotain järkevääkin,alkaa jo välillä kyllästyttämään nämä sapattipohdinnat.....
Bacchiocchin tutkimuksen mukaan Hadrianus kielsi sapatinvieton 135 jKr. Hän ei asettanut sunnuntaita sen tilalle.
Ellen White aivan oikein mainitsee, että Konstantinuksen asetus v. 321 jKr oli ensimmäinen siviililaki, joka pakotti kaikki viettämään sunnuntaita.
Siis sekä Bacchiocchi että Ellen White ovat oikeassa. Sillä, mitä joku didakhe väittää ei ole mitään painoarvoa. Se ei ole osa Raamattua. Eikä sitä ole kirjoitettu 70-100 jKr, kuten eräät väittävät. Se on kirjoitettu 120-130 jKr. Ignatius ei väitä sellaista mitä sinä väität hänen väittävän. Olen lukenut Ignatiuksen kirjeen alkutekstiä eikä siellä puhuta päivästä. Se on kääntäjän lisäys. Siinä puhutaan Herran elämästä (kuten varhaisin käsikirjoitus selkeästi lukee). Barnabas oli antisemitisti, joten hänen arvonsa on tasan nolla. Raamatussa Ap.t. 20,7 ja 1Kor 16,2 ei kumpikaan puhu sunnuntaijumalanpalveluksesta, koska ensimmäisellä vuosisadalla sunnuntai oli työpäivä Rooman valtakunnassa ja palkkapäivä. Ja mitä tulee Rooman seurakuntaan, niin se oli se moottori kristittyjen keskuudessa, joka koko ajan vuosien 135 - 364 jKr välisenä aikana painosti sapattia viettäviä kristittyjä ja korotti sunnuntaita sen tilalle, vaikka muu osa kristikuntaa vietti edelleen sapattia. Lue historiasi uudestaan.
No Ellen White ja adventisti Bacchiocchikos sitten ovat osa Raamattua!
Kirjoitin joskus viestin, jonka adventistit poistattivat ilmeisesti "vaarallisena":
"E. Whiteen yhtyvä mielipiteesi
Kirjoittanut: uskova_1 17.8.2006 klo 14.48
Poista oma viesti
Sanot: "Didakhea ei ole kirjoitettu vuosina 70-100 jKr. Se on toisen vuosisadan teos. Osa tekstistä on kirjoitettu vasta kolmannella vuosisadalla."
On se kumma, kun et ainoastaan Raamattua vääntele Ellen Whiten vääriin näkyihin sopivaksi, vaan myös historiankirjat.
Nerre esitti hyvin varovaisen arvion Didakheen (käsikirjoituksena joko "Herran opetus kahdentoista apostolin pakanoille välittämänä" tai "Kahdentoista apostolin opetus") kirjoitusajasta, jonka sinä heti tyrmäsit Ellen-hurmiossasi.
Mutta luetaanpas kirjasta Apostoliset Isät, Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran Julkaisuja 163, v. 1989:
"Leimaa-antavaa kokoelmalle on niiden olojen primitiivisyys, joita se on tarkoitettu palvelemaan.... Apostolien opetuksessa on useita muita, selvempiäkin merkkejä seurakunnallisen elämän alkukantaisuudesta. Kasteen toimittaminen tapahtuu sen mukaan pääsääntöisesti juoksevassa vedessä (7:1). Rukousten muoto 9 ja 10 luvuissa on varsin alkukantainen; Jeesusta mainitaan niissä Jumalan palvelijaksi (pais, 9:2, 3,; 10:2). Apostolit ja profeetat, jotka kiertävät seurakunnasta toiseen, ovat, kirkollisessa elämässä keskeisellä sijalla. Profeetat lausuvat Hengessä rukouksia sen mukaan kuin tahtovat (10:7). Piispan ja diakonin viroille vaaditaan arvonantoa apostolin ja profeetan virkojen ohella (15:1,2); presbyteerejä ei tässä yhteydessä mainita. Juutalaisuutta vastaan esiintyy polemista kärkeä, mutta kristillisiä lahko-oppeja ei mainita.
Näitä ja muita alkukantaisuuden ilmeisiä merkkejä muutamat tutkijat ovat tahtoneet tulkita siten, että joskus myöhäisissä oloissa (3:nnella vuosisadalla, näin englantilainen Robinson) laaditulle tekstille on tarkoituksella pyritty antamaan varhaisen ajan leimaa. On kuitenkin vaikea kuvitella, miten myöhemmin olisi pystytty jo johdonmukaisesti ennallistamaan jo unohtuneita oloja ja samalla niin täysin välttämään teennäisyyden vaikutelma.
Jäljelle jää Didakhen sijoittaminen todella varhaiseen aikaan, mikä on useimpien käsitys. Arviot vaihtelevat silti suurestikin. Rohkeimmat sijoittavat tekstimme jopa vuosien 50 ja 70 välille, varovammat vuoden 100 tienoille. Ehkä useammat arvioivat sen kuitenkin ensimmäiselle kuin toiselle vuosisadalle kuuluvaksi. Kysymys ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen, sillä tekstin syntyhistoriasta johtuen eri osat voivat olla hyvinkin eri ikäisiä." (s.143-144)
Ja kokonaisuudessaan tuo kohta kuuluu:
"Kun olette Herran päivän kokoontuneet, murtakaa leipää ja lausukaa kiitosrukous sen jälkeen kun olette ensin tunnustaneet syntinne, jotta teidän uhrinne olisi puhdas. Älköön kukaan, joka on riidoissa kumppaninsa kanssa, tulko teidän joukkoonne, ennen kuin ovat sopineet keskenään, jottei teidän uhrinne saastuisi. Näin kuuluu nimittäin Herran sana: Joka paikassa ja kaikkina aikoina tuodaan minulle puhdas uhri, sillä minä olen suuri kuningas, sanoo Herra, ja minun nimeni on peljättävä pakanoiden seassa." (Kahdentoista apostolin opetus, Herran opetus pakanoille kahdentoista apostolin välittämänä, luku 14 jakeet 1-3. s.152 ed. mainittu kirja)
Sanot: "Ignatius ei ole osa Raamattua. Eikä sitä ole Didakhekaan. Minulle ainakaan kyseiset herrat eivät ole mikään auktoriteetti opillisissa asioissa. Barnabas on sama juttu"
Eihän sinulle olekaan auktoriteetti mikään muu kuin Ellen Whiten kirjoitukset!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000018726936
Raamatusta siis ei löydy perusteita sunnuntain vietolle, vaan pitää hakea kirkkoisien mielipiteitä opin tueksi.
Adventistien sapatinpidolle taas löytyy raamatun peruste ja se ei ole ihmisoppia,vai?
Kukahan sanoi, että on turhaa on palvella opettaen oppeja,jotka ovat ihmiskäskyjä?