Demarien toinen kuolemansynti - työnilon kadottaminen

Ennen sosiaalidemokratiaa ihmiset eivät kokeneet työtä työksi. Se oli osa normaalia sosiaalista kanssakäymistä, missä tahdottiin olla lähes koko valveillaolo aika. Työ oli täysin kiireetöntä ja suurin osa siitä oli kanssakäymistä. Nykyään asiantilaa voidaan verrata harrastustoimintaan, jossa myös voidaan tehdä hikihatussa vaikka mitä eikä tätä kuitenkaan koeta työksi eikä raskaaksi.

Sosialismi tuhosi tämän normaalin työnilon, kun valjasti jäsenensä vihaamaan heitä jotka ruoan pöytään toivat ja vihaamaan työtä, vaikka ihminen myös nykyään on suuren osa valveillaolostaan työssä. Sosialismi pilasi itseasiassa ihmisten koko elämän opettamalla, että työn teettäminen ja työssäolo on negatiivista jota tulee kaiken tavoin vastustaa. Uskomatonta on se, että tämä työn vihaamisen opetus on mennyt niin perille, että vaikka tehtaiden lopetus koetaan vääräksi ja negatiiviseksi ja ahdistusta aiheuttavaksi, niin silti sosialismin kasvatit vihaa tätä työtään ja työnantajia.
3311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo oot oikeessa. Esmeks Nokian työntekijät tekee duunii nykyään ihan harrasuspohjlta kellon ympäri peruspalkalla. Ei ne tarvii muuta ku peruspalkan eikä mitään bonuksia. Mut Ollilan peruspalkka on 1miljoonaa euroa ja bonukset 150X.
Et kyl sitä vanhaa kunnon työntekoo viäl o. Ei ne sosiaalidemokraatit oo pystyny Nokialaisii lannistaan.

Äänestä
  • Kuitenkin he saavat tosi hyvää palkkaa Nokialla pelkästään siitä syystä etteivät vaadi koko ajan vaan tekevät työtään. Miksi demarit ovat valjastaneet porukkansa vihaamaan työtään kun jokatapauksessa työtä tulee jokaisen tehdä ? Miksi kiduttaa jäsenistöään vähintään 8 tuntia päivässä? Kuitenkin sitten kun saa potkut niin ollaan suut ymmärkäisenä että mitenkäs tässä nyt näin kävi ?

    Äänestä

SILTÄ SE TOSIAAN TUNTUU ETTÄ HUORAIS OMAA VAPAA AIKAANSA RAHASTA MUTTA JOSTAKINHAN TÄMÄ AJATTELUTAPA ON LÄHTENYT ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietomies* kirjoitti:

Ennen sosiaalidemokratiaa ihmiset eivät kokeneet työtä työksi. Se oli osa normaalia sosiaalista kanssakäymistä, missä tahdottiin olla lähes koko valveillaolo aika. Työ oli täysin kiireetöntä ja suurin osa siitä oli kanssakäymistä. Nykyään asiantilaa voidaan verrata harrastustoimintaan, jossa myös voidaan tehdä hikihatussa vaikka mitä eikä tätä kuitenkaan koeta työksi eikä raskaaksi.

Sosialismi tuhosi tämän normaalin työnilon, kun valjasti jäsenensä vihaamaan heitä jotka ruoan pöytään toivat ja vihaamaan työtä, vaikka ihminen myös nykyään on suuren osa valveillaolostaan työssä. Sosialismi pilasi itseasiassa ihmisten koko elämän opettamalla, että työn teettäminen ja työssäolo on negatiivista jota tulee kaiken tavoin vastustaa. Uskomatonta on se, että tämä työn vihaamisen opetus on mennyt niin perille, että vaikka tehtaiden lopetus koetaan vääräksi ja negatiiviseksi ja ahdistusta aiheuttavaksi, niin silti sosialismin kasvatit vihaa tätä työtään ja työnantajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu