Humanismi

Humanismi tuntuu olevan osalle uskovia varsinainen mörkö. Helluntailaisille jopa siinä määrin, että on katsottu aiheelliseksi ajaa ihmisestä pois humanisminhenkeä, kun on ihmisen sellaisen valtaan katsottu joutuneen.

Kansainvälisen humanistisen ja eettisen unionin Amsterdamin julistuksessa 1952 humanismi määriteltiin seuraavasti:

1. Humanismi on demokraattista. Se tähtää jokaisen ihmisen täydellisimpään mahdolliseen kehitykseen. Se pitää tätä ihmisen perusoikeutena. Demokratian periaatetta voidaan soveltaa kaikkiin ihmisten välisiin suhteisiin eikä niitä ole tarpeen rajoittaa pelkästään hallintoa koskevaksi

2. Humanismi pyrkii käyttämään tiedettä luovasti, ei hävittävästi. Sen mielestä tieteellistä menetelmää on sovellettava maailmanlaajuisesti inhimillisen hyvinvoinnin ongelmien ratkaisemiseksi. Humanistit ovat sitä mieltä, että ne valtavat ongelmat, joiden eteen ihmiskunta on tällä muutoksen aikakaudella joutunut, ovat ratkaistavissa. Tiede antaa välineet, mutta tiede itsessään ei anna tavoitteita.

3. Humanismi on eettistä. Se hyväksyy ihmisen vastuun ja yksilön oikeuden suurimpaan mahdolliseen kehittymisen vapauteen ottaen huomioon muiden oikeudet. On olemassa vaara, että pyrittäessä hyödyntämään tieteellistä tietoa monimutkaisessa yhteiskunnassa, yksilön vapautta uhkaa se persoonaton koneisto, joka on alun perin kehitetty sen suojaksi. Tämän vuoksi eettinen humanismi torjuu lyhytnäköiset totalitaariset pyrkimykset kehittää yhteiskuntakoneistoa inhimillisten arvojen kustannuksella.

4. Humanismi korostaa, että henkilökohtainen vapaus on itseisarvo, joka pitää yhdistää yhteiskunnalliseen vastuuseen jotta sitä ei uhrattaisi aineellisen hyödyn tavoittelulle. Ilman henkistä vapautta perustutkimus, johon edistyksen on pitkällä tähtäyksellä perustuttava, ei olisi mahdollista. Humanismi pyrkii rakentamaan maailman vapaalle yksilölle, joka on vastuussa teoistaan. Mitä tulee yksilön vapauteen, humanismi on epädogmaattinen eikä pyri suostuttelemaan kannattajiaan johonkin uskoon. Tämän vuoksi se painottaa kasvatusta, joka on vapaa indoktrinaatiosta.

5. Humanismi on elämäntapa, joka pyrkii suurimpaan mahdolliseen tyydytykseen kehittämällä eettistä ja luovaa elämää. Se voi olla elämäntapa jokaiselle ja kaikkialla jos yksilö kykenee hyväksymään tarpeelliset yhteiskunnalliset muutokset. Nykyään humanismin päätehtävä on saattaa ihmiset yksinkertaisin käsittein tietoisiksi siitä, mitä humanismi heille tarjoaa ja mitä se heiltä edellyttää. Humanistit ovat vakuuttuneita siitä, että käyttämällä tässä yhteydessä ja rauhanomaisiin tarkoituksiin uutta voimaa, jonka tiede on meille antanut, nykyinen kriisi voidaan voittaa. Pelosta vapautuneen ihmisen voimavarat ovat käytettävissä itsensä toteuttamiseen, jolle on mahdotonta nähdä rajoja.

Julistusta lukiessa on muistettava, että perustajajäsenten joukossa oli myös uskontokuntien tapaan toimivia järjestöjä (sekä se, että kylmä sota kiristi tuolloin suurvaltojen välejä). Sana humanisti käsitetään usein sikäli väärin, että humanisti voi olla myös uskonnollinen ja todellisuuskäsitykseltään jumalauskoinen. Oli se jumala sitten kristinuskon Jumala tai jokin muu.

Kristillinen humanismi korostaakin kristinuskon alkuperäistä sanomaa, jonka käsitetään olevan orjien, hyljeksittyjen, mitättömyyteen ja alhaisuuteen tuomittujen vapautuksen sanoma.

Humanismi myös korostaa ihmisen vapautta omaan elämänkatsomukseensa, oli se sitten uskonnollinen tai ei.

Eli mikä humanismin sinänsä jaloissa periaatteissa sotii niin paljon Raamatun sanomaa vastaan, että se nähdään peikkona? Humanismin tarkoitushan on yhdistää, uskonnollisista tai poliittisista näkemyksistä riippumatta.
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

>>>Humanismi myös korostaa ihmisen vapautta omaan elämänkatsomukseensa,
oli se sitten uskonnollinen tai ei.

Äänestä

...itsenäistä ajattelua ja tasa-arvoisuutta korostavat dogmit ovat uskoville myrkkyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mörkökö? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu