Protestikristillisyys

Protestikristillisyys on irvikuva oikeasta kristillisyydestä. Se on ilmiö, jossa kaiken toiminnan perusvaikuttimena on toisten kristittyjen vastustaminen ja/tai arvosteleminen. Protestikristillisyys ei ole mikään uusi asia. Sitä on ollut jo iät ja ajat ja sen tyypillisimmät ja tunnetuimmat ilmenemismuodot löytyvät eri protestanttisten suuntausten piiristä. Noiden eri suuntausten sisäiset opilliset selitysmallit ja käytännöt, joilla ne erottautuvat toisistaan, perustuvat nimittäin pohjimmiltaan protestointiin/vastustamiseen. Taustalla on ajatus tehdä asiat paremmin kuin nuo toiset, joihin arvostelu ja vastustaminen kohdistuu.

Eri kristillisten suuntausten sisällä on kuitenkin myös niitä ihmisiä, jotka pelkäävät sydämen yksinkertaisuudessa Herraa ja sydämestään rakastavat Jeesusta ja kaipaavat kulkea hänen jäljissään. Nämä ihmiset vierastavat elämän opillista hallintaa ja organisaatioita sekä niistä kumpuavaa protestikristillisyyttä. Nämä ihmiset ovat nuottaan jääneitä hyviä kaloja:

”Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat pois. Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista.” Matt 13:47-49

Tänä päivänä protestikristillisyys voi paremmin kuin koskaan. Yhä useampi yksittäinen ihminen näilläkin palstoilla elää kuvitelmassa, että kun hän pystyy arvostelemaan ja protestoimaan olemassa olevia kristillisiä suuntauksia, opillisia näkemyksiä ja käytäntöjä vastaan, hän on ikään kuin oikeammassa ja hengellisempi kuin nuo toiset, joita hän vastustaa. Nämä ihmiset ovat huomaamattaan ottaneet toimintansa perustaksi saman protestointimielialan, jonka varaan kaikki protestanttiset ja muutkin kirkolliset suuntauksetkin ovat hallintapyrkimyksensä rakentaneet.

Näin on toteutumassa Jeesuksen sana:

”silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan... ja... useimpien rakkaus kylmenee” Matt 24:10, 12

Mutta - rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa - vaikka pimeys lisääntyy, meillä on Herrassa yhä mahdollisuus ja oikeus toimia keskinäisissä suhteissamme näin:

”'Laupeutta minä tahdon enkä uhria.' Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Matt 9:13

9

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trubaduuri

      Olet vissiin valmis olemaan myös elävä esimerkki
      ja julkinen varoitus kaikille kristityille, sekä tietenkin laitat juuri itsesi likomaan tuohon elämän peliin ja täysillä, siis tuohon upouuteen peliin, jonka olet aivan itsenäisesti alulle nyt saattanut? Eiköstä vaan! ;)

      Asiaa sivuten myös hieman sanaa tuossa jäljenpänä! Ja tuossa tämän viestin lopussa yksi erityisen osuva esimerkki sinun tavastasi hoitaa erimieliset kristityt ulos omista avauksistasi, eli yhdestä erinomaisesta tavastasi ymmärtää kovin hupaisan tahallisesti väärin ja antaa sitten lievät vihjailut päälle ihmisen kristillisyydestä.
      Sillä sinähän tiedät todella aivan kaiken, kuten Jumalakin. ;)

      Mutta nyt asiaan.   
      Niin, kirkastettu ja voideltu Ihmisen Poika, Kristus kyllä varoitti ihmisiä antikristillisestä toiminnasta joka kiihtyy tämän näkyvän maailman loppua kohden. Ei se mikään uutinen siis ole, ja
      nyt siitä on hyvinkin selviä merkkejä olemassa ja uusia tulee jokainen päivä lisää. Mutta vääntää se yleiseksi protestiksi on kyllä aivan uutta.
      Muuten.
      Mieleeni tuli tuosta kirjoituksestasi sinunkin asennoitumisesi muita oikein uskovia kristittyjä kohtaan, ja siitä joten sinä todella protestoit näkyvästi toisen ihmisen kristillisyyttä, etkä halua hyväksyä sitä ollenkaan oikeaksi. Eli, mieleeni nousee kuva ihmisestä, joka kuvittelee olevansa lähes jumalan veroinen jolla on myös se suurin valta maanpäällä määritellä täysin yksin se oikea kristillisyys, ja sitten siinä ohessa myös erityisen tarkoituksen hakuisesti määritellä halventavasti kristityn kirjoittamaa ja myös itse kristitttyä. Näin lopuksi ja lohduksi kaikille. Ei tämä EJKR ole ainua juutalaista jumalaa muistuttava kirjoittaja näillä palstoilla, jolla on näkymätön valta kirjoittaa valheita ja herjoja muista ihmisistä ja kristityistä. Mutta kohta hänkin paisuu niin isoksi ettei nahka enää veny isommaksi ja sitten tulee "poks", niinkuin sioille ennen teurastusta.

      Tuossa alla on yksi esimerkki sinun tavastasi ilmentää ja olla noudattamatta taivaallisen Isän tahtoa. > Joka muuten on: "Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto toisiaan kohtaan" .

      Jos
      Kirjoittanut: EJKR 2.11.2006 klo 15.06

      pidät sitä vain vertauskuvana, silloin sinun puheesi ikuisesta elämästä, Isästä ja Luojasta täytyy ottaa myöskin vain vertauskuvina, ei todellisuutena.

      • Jumalan pieni köyhä

        Kommentoin tässä nyt esitettyjä asioita ottamatta kantaa henkilökemioihin...

        Ajatus protestilähtökohdasta on mielestäni täysin oikea EJKR:n kirjoituksessa. Tosin en sinällään leimaisi kaikkia sitä edustavia epäkristillisiksi, se on vain yksi lukuisista tavoista sumentaa näkynsä... Olen elänyt tämäntapaisessa protestiympäristössä ja tiedän että siellä voi olla oikeaakin Pyhän Hengen toimintaa, mutta ilmapiirissä oleva vastakkainasettelu ei ole rakentavaa, ikäänkuin esim. saarnaaja puhuisi koko ajan jollekin joka ei ole koko paikassa.

        Toiselta kannalta ajateltuna joskus uusi viini tarvitsee uudet leilit = uusi näky/elämäntapa ei enää mahdu entiseen yhteisöön/organisaatioon. Tällaisessa tilanteessa on mielestäni uudistusliikkeellä tärkeää kasvaa irti tappelusta joka aiheutti konfliktin ja todellakin toteuttaa omaa näkyään, ei keskittyä kenenkään vastustamiseen.

        Klassinen esimerkki tästä nykyään on karismaattisuus. En usko että tervettä karismaattisuutta rakennetaan vastustamalla äärikarismaattisuutta, vaan pyrkimällä vastuulliseen ja henkisesti kypsään karismaattisuuteen. Molemmilla leireillä on parannettavaa.

        "Kädenojennus" lehdessä oli joitakin vuosia sitten hyvä artikkeli asiasta, jossa kirjoittaja totesi "Olkoon pyrkimyksemme se, että ne joilla on kokemuksia, janoaisivat viisautta ja ne joilla on tietoa, janoaisivat elämää"

      • Trubaduuri
        Jumalan pieni köyhä kirjoitti:

        On erityisen hyväksi meidän kaikkien aika-ajoin muistaa jota Kristus mm. sanoi meidän jokaisen ihmisen omasta uskosta. Yksinkertaisesti, hän selvin sanoin kielsi ihmisiä kerskumasta omalla uskollaan. Joten se olkoon neuvo ja tie yksituumaisuuteen vielä tänäpäiväkin. Ja samalla hän kielsi ihmisten palvomisen, ihannoinnin ja idolistamisen ynnä muuta joka liittyy meidän ihmisten tapoihin ilmentää itseämme ja uskoamme. Hän on ainua oikea ja hyvä Paimen, ja siksi häntä kannattaa totella myös.

      • Jumalan pieni köyhä
        Jumalan pieni köyhä kirjoitti:

        Kommentoin tässä nyt esitettyjä asioita ottamatta kantaa henkilökemioihin...

        Ajatus protestilähtökohdasta on mielestäni täysin oikea EJKR:n kirjoituksessa. Tosin en sinällään leimaisi kaikkia sitä edustavia epäkristillisiksi, se on vain yksi lukuisista tavoista sumentaa näkynsä... Olen elänyt tämäntapaisessa protestiympäristössä ja tiedän että siellä voi olla oikeaakin Pyhän Hengen toimintaa, mutta ilmapiirissä oleva vastakkainasettelu ei ole rakentavaa, ikäänkuin esim. saarnaaja puhuisi koko ajan jollekin joka ei ole koko paikassa.

        Toiselta kannalta ajateltuna joskus uusi viini tarvitsee uudet leilit = uusi näky/elämäntapa ei enää mahdu entiseen yhteisöön/organisaatioon. Tällaisessa tilanteessa on mielestäni uudistusliikkeellä tärkeää kasvaa irti tappelusta joka aiheutti konfliktin ja todellakin toteuttaa omaa näkyään, ei keskittyä kenenkään vastustamiseen.

        Klassinen esimerkki tästä nykyään on karismaattisuus. En usko että tervettä karismaattisuutta rakennetaan vastustamalla äärikarismaattisuutta, vaan pyrkimällä vastuulliseen ja henkisesti kypsään karismaattisuuteen. Molemmilla leireillä on parannettavaa.

        "Kädenojennus" lehdessä oli joitakin vuosia sitten hyvä artikkeli asiasta, jossa kirjoittaja totesi "Olkoon pyrkimyksemme se, että ne joilla on kokemuksia, janoaisivat viisautta ja ne joilla on tietoa, janoaisivat elämää"

        Oikeastaan haluaisin korjata omaa ajatustani siten, että jos toiminnan motiivi on rakkaus, ollaan hyvin lähellä Jeesuksen jalanjälkiä. Se saa aikaan oikeastaan kaiken muunkin hyvän, mm. mainitsemani pyrkimyksen kypsään karismaattisuuteen...

      • Jumalan pieni köyhä kirjoitti:

        Oikeastaan haluaisin korjata omaa ajatustani siten, että jos toiminnan motiivi on rakkaus, ollaan hyvin lähellä Jeesuksen jalanjälkiä. Se saa aikaan oikeastaan kaiken muunkin hyvän, mm. mainitsemani pyrkimyksen kypsään karismaattisuuteen...

        Yleensä toiminta, joka tapahtuu Jumalan rakkauden Hengessä, tuottaa hyvää hedelmää, annetaan tuolle toiminnalle sitten mikä tahansa nimi.

        "Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä." Gal 5:22

      • Trubaduuri
        EJKR kirjoitti:

        Kun sinä et näytä tuottavan hyvää satoa hedelmien suhteen, siis hyvien tekojen suhteen, etkä edes suostu opettamaan siten kuin oikea hyvä Paimen, Kristus teki, niin miten tuo kirjoittamasi täytyy sinuun nyt sovittaa? Ja kun et osoita laupeutta etkä rakkautta muita ihmisiä kohtaan, niin miten tuo yhdessä toiminen sinua *uskovana*sivuaa?

      • sanoo yksi lukija
        Trubaduuri kirjoitti:

        Ihmeelliset ovat Herran kaikki tiet.

      • Trubaduuri
        sanoo yksi lukija kirjoitti:

        Ihmeelliset ovat Herran kaikki tiet.

        Mutta kyllä tänäpäivänä vielä ihmeellinpiä ovat väkivaltaa ulospäin pursuavat epäuskonnolliset ihmiset, jotka sekoittavat jo rakkauden ja vihankin keskenään, eivätkä enää näin ollen eroita sitä jota oikeasti on vihaa ja mikä rakkautta. Ja kummaa on, etteivät he osaa katsoa laisinkaan Raamatun sivuilta sitä, jota ihmisen Poika, Kristus on aikoinaan sanonut ja opettanut
        jättäen siten jälkeensä myös henkisen perinnön, mutta osaavat kaikea muuta kyllä sieltä kaivaa esille omiin tarpeihinsa peilaten. Tosin, Kristus kyllä erikseen varoitti näistä monenmonituisista rienaajista ja pilkkaajista etukäteen, ettei se siinä mielessä mikään suuri yllätys ole.

      • näet
        Trubaduuri kirjoitti:

        Kun sinä et näytä tuottavan hyvää satoa hedelmien suhteen, siis hyvien tekojen suhteen, etkä edes suostu opettamaan siten kuin oikea hyvä Paimen, Kristus teki, niin miten tuo kirjoittamasi täytyy sinuun nyt sovittaa? Ja kun et osoita laupeutta etkä rakkautta muita ihmisiä kohtaan, niin miten tuo yhdessä toiminen sinua *uskovana*sivuaa?

        no mutta turpajuuri, onhan meillä sinut!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      82
      4464
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      205
      3595
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      137
      3415
    4. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      229
      2703
    5. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      21
      2331
    6. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      43
      2318
    7. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      78
      2170
    8. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      48
      2083
    9. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2076
    10. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1973
    Aihe