IRAN

Onko Lähi-Idän tilanne johtamassa lopunajan sotiin Iranin kriisin kautta? Usan hyökkäys Iraniin voi käynnistää suuremman skenarion vetäen jopa Venäjän mukaan selkkaukseen (alkaako Googin sota siitä kehityksestä?) Ainakin Iranin presidentti on valmis sotaan ydinkiistan vuoksi ja onko maailmalla varaa antaa Iranin saada toimivat pitkän matkan ydinohjukset?

Tilannetta on syytä seurata ja pitää itsensä hereillä...
2763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

USA uhkailee kaikkia kansoja joukkotuhoaseillaan. USA:lla on kemiallisia (sariinia), biologisia (ruttukantoja), ja ydinaseita joilla se uhkaa ja ihmisten tappamisella.

Äänestä

olisi pysäytetty. Ei pahuus lakkaa myötäilemällä.
Irakissakin Islamistithan ne aiheuttavat toisilleen vahinkoa. Irak olisi jaettava kolmeen erilliseen osaan. Shiia muslimit eivät tule toimeen sunnimuslimien kanssa. Kolmas valtio pohjos irakiin Kurdialueelle. Usa liittolaisineen on vain hetken siellä. Ei he menneet sinne pysyvästi asumaan.
Missä ne hämeenanttilan rauhaa rakastavat ja suvaitsevat muslimi yhteisöt sitten ovat. En ole niitä havainnut missään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Time end kirjoitti:

Onko Lähi-Idän tilanne johtamassa lopunajan sotiin Iranin kriisin kautta? Usan hyökkäys Iraniin voi käynnistää suuremman skenarion vetäen jopa Venäjän mukaan selkkaukseen (alkaako Googin sota siitä kehityksestä?) Ainakin Iranin presidentti on valmis sotaan ydinkiistan vuoksi ja onko maailmalla varaa antaa Iranin saada toimivat pitkän matkan ydinohjukset?

Tilannetta on syytä seurata ja pitää itsensä hereillä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu