Sitä "The lost tomb of Jesus" sivustoa katsoessa tuli mieleen, että luulisi, että joka arkku käytettiin, eihän siihen aikaan niitä tullut tehtaasta, eikä hautoja tehty konein. Se oletettu Jeesuksen nimikin arkussa on niin epäselvä, että se vähentää todennäköisyyttä, että kyseessä olisi Jeesuksen oma arkku, mutta vaikka löydettäisi Jeesukselle tehty hautapaikka, niin sieltä löydettäisi joka tapaksessa jonkun luut, (todennäköisimmin lähisukulaisen, mikäli kyseessä on Jeesuksen perheen hauta), ja vaikka jäänteitä ei löytyisikään, mitä sekään todistaa, ne jonkun toisen luut on vain sitten jostakin syystä otettu myöhemmin pois. Jeesus nimi ei ollut tuohon aikaan ainutlaatuinen. Hänen perheensä hauta voidaan todistaa, mutta kutakin yksittäistä henkilöä on vaikea osoittaa varmaksi. Siinä artikkelissa kirjoitettiin kertomusta uudelleen hatarin perustein, kuin mitäkin romaania. Se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti ei ollut nimeämätön, kuten se sivusto väittää, vaan Johannes, saman kirjan auktoriteetti. Mielenkiintoista tietoa sillä sivustolla kuitenkin on jonkin verran.
Siitä Jeesuksen haudasta
5
590
Vastaukset
- life is life
thanks god , I don´t have to waite any more the coming jesus !
Waiting the coming day of the Lord Jeesus is a happy thing, we rather want him coming back than have to do so. May be you have no peace with God, the good news is that you can have it for free through Jeesus Christ, bad news are that you will see how guilty you are and that it is only becaus of God's love and mercy you may live.
- kun luita
Eliach kirjoitti:
Waiting the coming day of the Lord Jeesus is a happy thing, we rather want him coming back than have to do so. May be you have no peace with God, the good news is that you can have it for free through Jeesus Christ, bad news are that you will see how guilty you are and that it is only becaus of God's love and mercy you may live.
tutkiessa ilmenee,että Jeesus ei kuollutkaan ristillä vaan esim.hirttämällä niin sittenhän homma alkaa.Kaikki ristit poistetaan ja tilalle tulee hirttosilmukka.Paljon monimutkaisempi logo kirkkojen katoille.
kun luita kirjoitti:
tutkiessa ilmenee,että Jeesus ei kuollutkaan ristillä vaan esim.hirttämällä niin sittenhän homma alkaa.Kaikki ristit poistetaan ja tilalle tulee hirttosilmukka.Paljon monimutkaisempi logo kirkkojen katoille.
Vaikutti hauskalta että kun kuolintavaksi paljastuu hirttäminen, tulee vaikeuksia saada hyvä symboli kirkkojen katolle, mutta vakavasti ottaen tuollaista ei voitaisi koskaan todistaa vaikka se olisikin niin, sillä tulee olemaan äärimmäisen vaikea todistaa yhtäkään ruumista juuri kuuluisan Jeesuksen Nasaretilaisen ruumiiksi, ellei sitten tehdä väärennöksiä. Toistan vielä, että Jeesuksen tyhjä hautapaikka tuli uuteen käyttöön, ellei sitten jotakin ihmettä tapahtunut.
- ALH
If you really speak only english. Ansver is here.
I´m waiting His coming, soon.
You must find Jeesus.
Act 1:6. When they therefore were come together, they asked of him, saying, Lord, wilt thou at this time restore again the kingdom to Israel?
7. And he said unto them, It is not for you to know the times or the seasons, which the Father hath put in his own power.
8. But ye shall receive power, after that the Holy Ghost is come upon you: and ye shall be witnesses unto me both in Jerusalem, and in all Judaea, and in Samaria, and unto the uttermost part of the earth.
9. And when he had spoken these things, while they beheld, he was taken up; and a cloud received him out of their sight.
10. And while they looked stedfastly toward heaven as he went up, behold, two men stood by them in white apparel;
11. Which also said, Ye men of Galilee, why stand ye gazing up into heaven? this same Jesus, which is taken up from you into heaven, shall so come in like manner as ye have seen him go into heaven.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492