Vaikeneminen, vähäpuheisuus ja joskus milteipä mykkyys on yllättävän yleinen ongelma parisuhteessa. Tavallisesti puhumaton osapuoli on mies, joskus vaimokin. Mistä ilmiö johtuu ja miten tilannetta voisi parantaa?
Tavallinen syy miehen puhumattomuuteen on se, että hän on saanut tämän taipumuksen perinnöksi jo kotoaan. Hänen lapsuuskodissaan on ehkä vallinnut vaikenemista suosiva tunneilmasto.
Vanhemmat ovat harrastaneet mykkäkoulua. He ovat saattaneet myös riidellä rajusti lapsen kuullen. Lapsen luontaista itseilmaisua ei ole tuettu, ja hänet on toistuvasti vaiennettu. Myös hänen tunneilmaisujaan on voitu rajoittaa: ”Mies ei itke.” Niinpä mies on oppinut jo pienenä pitämään suunsa kiinni ja nielemään tunteensa ollakseen vanhempiensa hyväksymä.
Kun tällainen mies sitten menee naimisiin, hän saattaa aluksi, ensirakkauden huumassa, olla puheliaampi kuin normaalisti. Kun suhde sitten arkipäiväistyy, mies käy vaiteliaammaksi. Siitä vaimo ei pidä, joten hän yrittää kaikin keinoin saada mieheensä eloa.
Vaikka mies on siis jollain tapaa uhri ja menneisyytensä vanki, tämä ei tietenkään poista hänen vastuutaan sen suhteen, kuinka hän parisuhteessa kommunikoi. Hänen olisi terveellistä tiedostaa, mistä vaikeudet johtuvat ja lähteä sisäisen kasvun tielle - ja ottaa tarvittaessa apua vastaan.
Miten sinä vaimona voisit auttaa miestäsi avautumaan?
Olen kirjoittanut joitakin lääkkeitä miehen puhumattomuuteen blogissani:
http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com
Mitä mieltä itse olet?
Tavallinen syy miehen puhumattomuuteen on se, että hän on saanut tämän taipumuksen perinnöksi jo kotoaan. Hänen lapsuuskodissaan on ehkä vallinnut vaikenemista suosiva tunneilmasto.
Vanhemmat ovat harrastaneet mykkäkoulua. He ovat saattaneet myös riidellä rajusti lapsen kuullen. Lapsen luontaista itseilmaisua ei ole tuettu, ja hänet on toistuvasti vaiennettu. Myös hänen tunneilmaisujaan on voitu rajoittaa: ”Mies ei itke.” Niinpä mies on oppinut jo pienenä pitämään suunsa kiinni ja nielemään tunteensa ollakseen vanhempiensa hyväksymä.
Kun tällainen mies sitten menee naimisiin, hän saattaa aluksi, ensirakkauden huumassa, olla puheliaampi kuin normaalisti. Kun suhde sitten arkipäiväistyy, mies käy vaiteliaammaksi. Siitä vaimo ei pidä, joten hän yrittää kaikin keinoin saada mieheensä eloa.
Vaikka mies on siis jollain tapaa uhri ja menneisyytensä vanki, tämä ei tietenkään poista hänen vastuutaan sen suhteen, kuinka hän parisuhteessa kommunikoi. Hänen olisi terveellistä tiedostaa, mistä vaikeudet johtuvat ja lähteä sisäisen kasvun tielle - ja ottaa tarvittaessa apua vastaan.
Miten sinä vaimona voisit auttaa miestäsi avautumaan?
Olen kirjoittanut joitakin lääkkeitä miehen puhumattomuuteen blogissani:
http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com
Mitä mieltä itse olet?
Vastaukset 15
Vanhimmat
myös siitä, että mies on huomannut että mikään puhuminen ei enää auta. Se tekee puheliaastakin miehestä hiljaisen.
Tämä tapahtuu tilanteessa kun perheessä on paljon ongelmia ja niitä aikansa jauhetaan, mutta mitään ratkaisua ei saada aikan. Siinä vaiheessa mies luovuttaa ja kokee, että olemalla hiljaa pääsee vähemmällä riitelyllä.
Jotkut miehet, kuten naisetkin saattavat myös olla luonteeltaan hiljaisia ja itseensä sulkeutuneita ja heidän on vaikea avautua puhumalla.
Puhuminenhan on aivan turhaa parisuhteessa jos se ei johda mihinkään muuhun kuin jatkuvaan inttämiseen ja riitelyyn. Silloin on todella parempi olla hiljaa ja anta asioiden painua unholaan. Naisten kanssa se vain saattaa olla mahdottomuus. Naisilla on monesti tapana puhua puhua puhua ja vaatia sitä toiseltakin, mutta ratkaisujen tekoon ja asioiden todelliseen parantamiseen heistä ei silti ole.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten puhumalla selvitettäviä asioita sitten ratkaistaan? Jos toinen epätoivoisesti yrittää puhumalla aukoa solmua ja toinen ei kykene kuin vaikenemaan, miten asiassa sitten pitäisi edetä? Vaikea äkkiseltään nähdä muuta keinoa kuin edelleen yrittää puhua.
Naiset ovat kyllä kovia puhumaan. Miehet taas vaikenevat, kun huomaavat, että puhumalla ei saa mitään hyvää aikaan. Parhaimmillaan syntyy vaan riitaa. Sen takia miehet huomaavat, että on helpointa olla hiljaa.
Tämä pätee etenkin tilanteessa, jossa toinen "epätoivoisesti yrittää puhumalla aukoa solmua ja toinen ei kykene kuin vaikenemaan".
Tässa tilanteessa naisen kannattaisi lopettaa se epätoivoinen puhe ja alkaa KUUNTELEMAAN. Kuunteleminen on paljon vaikeampaa kuin puhuminen. Se vaatii sitä, että keskittyy siihen mitä toinen sanoo, ajattelee ja miettii viestiä ja sen jälkeen vastaa täsmälleen siihen viestiin. Näin mieskin kokee, että häntä kuunnellaan. Tätä neuvoa toivoisin naisten miettivän. Ja vähän voisi hidastaa kierroksia, ei jatkuva "edelleen puhumisen yrittäminen" auta.
Mutta ei välttämättä auta sekään. Itse olen vuoden päivät yrittänyt kaikkea tätä. Puhua, puhua, puhua.... Sitten antaa rauhaa, tilaa, hiljaisuutta, omaa aikaa. Varovasti tunnustella, mikähän nyt olisi sopiva tapa lähestyä. Kuunnella totaalista mykkyyttä... Oma persoona on jäänyt jonnekin taakse, itsetunto nollilla, ihmisarvo kadoksissa, koska AINA MENNÄÄN SEN EHDOILLA, JOKA EI KYKENE KOMMUNIKOIMAAN. Olen loppu, samoin avioliitto - konkreettisesti.
Ei sitä kokeillakaan joko/tai. Puhuminen ja kuunteleminen on kommunikointia. Ne tapahtuvat vuoron perään siten, että kummallakin on tarpeeksi aikaa sanoa mitä haluaa keskeyttämättä. Sen jälkeen toinen miettii mitä toinen sanoi. Vasta hiljaisuuden ja miettimisen jäleen toinen vastaa TÄSMÄLLISESTI siihen mitä toinen sanoi. Älä hyökkää vastatessasi. Pyydä mieluummin tarkennusta sen pohjalta, mitä miehesi sanoi.
Oletko miettinyt, että kun mennään kommunikoimattoman ehdoilla niin kumpi ei osaa kommunikoida: Se joka ei osaa puhua vai se joka ei osaa kuunnella? Kuunteleminen on oikeasti vaikeaa! Kun toinen huomaa, että häntä kuunneellaan oikeasti, ja toinen reagoi kuulemaansa, niin silloin asenne muuttuu. Kumpikin alkaa kuunnella toista ja samalla miettiä mitä sanoo. Näin saadaan tervettä kommunikaatiota.
Ei tarvitse päättää etukäteen että paukutetaanko tänään vai annetaanko rauhaa ja omaa aikaa. Molemmat puhuvat samojen sääntöjen puitteissa. Tämän voi aloittaa kumpi vain alkamalla kuuntelemaan. Puheenvuorojen väliin pitää jättää aikaa, ja toista ei saa keskeyttää eikä toisen suuhun saa tarjota sanoja. Näin myös puhuja ottaa vastuun puhumisesta.
Nyt kun sinä olet ainakin kärsivä osapuoli, niin opettele ensin itse kuuntelemaan. Sen voit tehdä ihan mitään sopimatta. Toinen yllättyy siitä, kun otat keskustelun pienemmillä kierroksilla, ja kuuntelet häntä. Ja metsä vastaa.
Osui oikeaan paikkaan tuo "älä laita sanoja toisen suuhun". En väitä että olisin aina ehtinyt estää sammakoita tulemasta omastakaan suustani, mutta puolisoni on oikein erikoistunut tietämään kysymättä, mitä ajattelen, mitä sukuni ajattelee, mitä suunnittelen ja mitä haluan. Loukkaavaa.
Olen kommunikoinin ammattilainen, mutta niin vaan meni persiilleen oma suhde. Ei tosin omasta aloitteestani.
Tässä tosielämän episodeja viimeiseltä puolelta vuodelta: Kerron, että perheemme tarvitsee isän, emme halua luopu hänestä, haluan ratkaista ongelmiamme - hän kertoo 8v. tyttärelle ettei voi nukkua koska pelkää että äiti tappaa hänet. Peittää korvat käsillään rakkaudentunnustuksiltani kuin viisivuotias. Poika myöhästyy bussista ja soittaa isän hätiin - isä saa ylinopeussakot ja ryntää sisään: saatanan akka!
20 vuoden uurastus päivätyön ohella ei ole nyt mitään, sillä hänellä on ollut omaisuutta jo ennen minua! Herrajumala! Entä lapset? Entä heidän rahaa ja kultaakin kalliimmat sydämet? Mikä riivattu saa nykyajan isit laskemaan ihmisarvonkin rahassa?
Nyt kun katastrofi on valmis ja varma, en voisi vähempää välittää maallisesta. En aio sinisilmäisesti luopua kaikesta, mutta itselleni tärkeimmän, lapset, saan luokseni, sillä isä ei näe heitä menetyksenä. Sääli miestä.
Oikein viisasta puhetta kommunikaatiosta. Noilla ohjeilla päästään jo pitkälle.
MIKÄÄN MUU.
Teet tai sanot mitä tahansa se on väärin tai muija käsittää sen syytöksenä sitä kohtaan. Jos et tee tai sano mitään sama juttu. Kun hankkii lapsia pitäis päästä valikoimaan antaako tyttölapsen edes syntyä kun niistä kasvaa k-päisiä muijia.
Jos on noin että mies on rikkonaisen kodin kasvatti, tai molemmat ovat, on vaikea aloittaa "uutta" tapaa omassa perheessä.
Minua ei lapsena halattu, kehuttu, silitetty, tai paijattu, mutta tein tuota kyllä lapsilleni täysin luontojaan.
Eli jos on halu muuttaa käytöstapojaan niitä voi muuttaa. Elämän voi muuttaa omalla käytöksellään liki kokonaan toiseksi, Mutta tuollakaan muutoksella ei voi muuttaa toista ihmistä.
Puhumatonta miestä ei saa puhumaan, ellei tämä arvosta parisuhdetta. Ei kepulikonstein, ei pyytämällä, ei myötäillen.
Kun on kaksi ihmistä jotka rakastavat toisiaan, useimmat näistä ongelmista joista palstalla jauhetaan, eivät koskaan ongelmaksi kasva.
Ainut mitä pitää on etsiä ihminen jota todella rakastaa ja jolta saa vastarakkautta. Ei ihastumista, ei himoa, vaan aitoa halua jakaa elämä toisen ihmisen kanssa.
Mutta ja niin, useimmat meistä ovat liitoissa ihastumisen, raskaaksitulon tai jonkun muun ei pätevän syyn vuoksi ja ongelmia kasaantuu... sinne ja tänne.
valtataisteluita, mykkäkoulua, alistamista, henkistäväkivaltaa....
Muunkinlaista elämää voi olla, sen nimi on rakkaus. Sen ensimmäinen oppitunti on, että rakastaa toista sellaisena kuin tämä on, hiljainen, puhelias, ruma tai kaunis, jos rakastaa sitä mitä ihminen pohjimmiltaan on, ei ole tarvetta muuttaa toista.
Toiselle voi jättää tilaa elää, kun tietää että tämä tulee lähelle aina kun elämältään ehtii.
Meille on niitä oikeita, vääriä on tuhannesti enemmän, kun heinäsuovan kääntää nurin sen neulan voi löytää. Ja kun sen neulan löytää sitä ei tahdo naulaksi muuttaa.
Entinen skeptikko, nykyisin rakastettu/rakastava
Voi vittu sanon minä. En jaksa kuunnella enää ämmien ongelmia, jatkakoot matkaa....hys helvettiin siitä...!
Juuri näin.Keskustelettomuus ja yhteisen ajan löytyminen johtavat jossain vaiheessa konfliktiin.
Toisen ihmisen huomiointi ja suhteen rakentaminen
joka päiväisessä elämässä on avain onneen samoin kuin tunteiden näyttäminen jna toisen hyväksyminen
sellaisena kun se on.Varmaan ennen avioliittoa nuokin asiat ovat kohtuullisen tuttuja.
Mikään ei ole itsestään selvää vaan suhten eteen on tehtävä töitä eli vaalittava sitä.
Avoerojen suurimmat syyt ovat miehen väkivaltaisuus,alkoholismi ja puhumattomuus sekä työorientoisuus,jolloin unohtuu muut asiat.
Itse miehenä syyllistyin viimeksi mainittuun.
Olen oppinut jotain ja nyt mulla on tosi loistava
suhde upeaan naiseen
Moikka! Olemme olleet kohta seitsemän vuotta naimissa, olemme keski-ikäisiä, ja uusiopari. Olemme tunteneet toisemme noin viisitoista vuotta, joten luulin, että tämän ihmisen tunnen läpikotaisin ja on helppo elää hänen kanssaan. Ongelmat alkoivat heti alkuaikoina naimisiin menon jälkeen. Mieheni muuttui ihan toiseksi ihmiseksi. Kuvoihin tuli puhumattomuus, valehtelu, salailu, kylmyys ja liiallinen alkoholin käyttö tai sen tuomat ongelmat. yritin saada mieheni puhumaan asioista itkemällä, pyytämällä, kerjäämällä (alistumista) sekä lopuksi uhkailemalla kun muuta keinoa en enää löytänyt. Mikää keinoista ei tepsinyt mieheeni, vaan koko ajan hän jatkoi elämäänsä samaan tapaan tai jopa lisäten tuskaani. Syy miksi jatksoin oli se, että luotin mieheeni yhdessä asiassa, uskoin ettei hän voisi koskaan pettää minua, koska siitä asiasta puhuttiin niin usein ja oli yhteinen sopimus ettei sellaista tekoa voisi kumpikaan tehdä. Nyt olen tilanteessa että hän petti minua ja yritti päästä vielä tilanteesta valehtelemalla. Nyt kun hän on tajunnut että menettää minut ja olemme hakeneet eroa haluaisi hän parantua ja parantaa välimme. Nyt hän on halukas puhumaan (ainakin opettelemaan) mutta minun uskoni tätä avioliittoa kohtaan on alkanut todella paljon horjumaan. Olemme edelleen yhdessä saman katon alla ja jatkuvasti keskustelemme asioita. haluaisin mielipiteitä voiko tälläisen avioliiton vielä korjata ja miten - mistä tulee tälläisessa tilanteessa usko ja voima tulevaan.
Lainaus:
'Olemme edelleen yhdessä saman katon alla ja jatkuvasti keskustelemme asioita. haluaisin mielipiteitä voiko tälläisen avioliiton vielä korjata ja miten - mistä tulee tälläisessa tilanteessa usko ja voima tulevaan.'
Rakastatko sitä miestä?
Jos sanot rakastavasi, on sinulla silloin myös usko tulevaan. Se on juuri sitä.
Kysyt, voiko 'tällaisen' avioliiton vielä korjata... Varmaan voi, mutta lähtökohta on sittenkin, ettei mitään voi korjata yksipuolisesti. Siis, että vain toinen olisi 'muuttuva' osapuoli. En usko kenenkään (oikeasti)suostuvan ajatukseen, miten vain hänessä itsessä pelkästään on korjattavaa ja vikaa.
Jos näin on, lähtökohta uudistaa suhdetta on kyllä huono.
...Sanot että miehesi muuttui heti avioon menon jälkeen puhumattomaksi jne... väität, että valehtelu, salailu, kylmyys jne. olivat hänessä uusia piirteitä...
Niin ei varmaankaan voi olla...siis että 'naps' ja kunnon mies muuttuu sellaiseksi mitä kuvailit. Tai sitten avioliittoon meno juuri oli se syy, miksi hän muuttui. Mutta, jos se ei kelpaa syyksi, on jotakin, mikä on vielä salaisuus sinulle...ehkä myös miehellesi itselleenkin.
Jos umpisolmu ei tunnu aukeavan, ehkä voisitte yrittää olisiko ammattiauttajasta apua..
Tilanteesi on vaikea muttei toivoton. Olen nähnyt monien rakentavan suhteensa uudelleen yhtä vaikeista lähtökohdista käsin.
Jos haluat keskustella lisää, kirjoita tänne:
http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com/2006/09/dr-benin-klinikka.html