Kertokaa ...

Mikä merkitys Ellen.G.Whitellä on Adventismissa?

Huom vain Adventistit saavat nyt vastata tähän!!!!
264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toisille ei mitään, toisille kaikki kaikessa, suurimmalle osalle jotain siltä väliltä.

Äänestä

On adventisteja, jotka uskovat täysin Ellen Whiten tuotantoon, ja sitten on adventisteja, jotka eivät usko niihin lainkaan, ja kaikkea siltä väliltä.

Nykyään luetaa myös keskimäärin vähemmän hänen kirjojaan kuin aikaisemmin.

Yksi syy miksi entiset adventistit ovat useissa maissa organisoituneet on se, että kirkko, minun tulkintani mukaan, on usein laiminlyönyt asiallisen tiedottamisen esim juuri Fordin kriisistä, (ainakin Yhdysvalloissa, jossa asuin kriisin jälkimainigeissa) ja kaikista muistakin kriiseistä.

Tiedottaminen on "jättetty" vanhollisille siivelle, jonka ilman kritiikkiä on väittänyt, että Ford on mm jesuiitta (ja kaikkea muuta mitä pahaa voikaan hänestä keksiä), jotenka ei tule siis lukea hänen tekstiään jne.

Kun sitten virallinen kirkko on usein ollut haluton korjaamaan tällaiset haukkumiset ja väärät syytökset on eri maissa noussut näitä sivuja joista voi lukea toisenkin puolen asiasta. Monasti myös kovemmalla tyylillä, kun jos kirkko olisi sen itse uskaltanut tehdä.

Suomessa Kytin sivut ovat sellaisia, joita moni on halveksunut, mm. siksi että kaikki kirjoitukset eivät ole heille mieluisaa luettavaa. Mutta kyti on ihan oikealla asialla.

Minä myös ihmettelin miten vähän myös Suomessa tiedotettiin Fordin kriisistä tai Numbersin tutkimuksista tai Lindenin tutkimuksista (ja monien monien muiden).

Käsitykseni mukaan tällaiset tiedot on oltava kaikille halukkaille saatavana (myös, jos mahdolista äidin kielellä). Jokaisen oma asia on sitten että lukeeko niitä. Minusta on kyllä hyvä tietää tarkemmin mitä adventtikirkon sisällä tapahtuu.

Kun kirkko ei tästä tarpeeksi tiedota, niin on hyvä että Jumala on nostattanut sitten sellaisia ihmisiä kuin Kyti, jotka uskaltavat tiedottaa toisenkin puolen asioista. Kyllä Kytiäkin tulee lukea kriittisesti niinkuin kaikkea muuta, mutta jos virallisesti vaietaan (ainakin aikaisemmin on vaiettu) asioista niin jonkun ne on tuotava esille. Emmehän me voi esim. TT:n suhteen niin hyvin valita, jos vain yksi puoli voi esittää argumenttinsa.

Moni näkee nämä tiedottajat pahoina ihmisinä, mutta olisivatko he kuitenkin tärkeällä asialla?

Jos virallinen kirkko olisi tiedottanut myös nk. kriitikoiden esittämät argumentit, niin Kytin sivulla ei olisi niin suurta tarvetta kun nyt on.

Alla on esimerkkinä Tanskan entisten adventistien sivu, joka vastaavasti tiedottaa asioita Tanskassa. (Jonkun kai siis on tiedotettava, ettei mitä hurjimmat huhut leviäisi Fordin jesuiitta kytköksistä, ja kaiken maailman vääristelyistä, konservatiivisten omilta sivuilta. Ei kai virallinen kirkko voi tuollaista passiivisenakaan katsoa?)

http://www.exadventist.dk/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Löppönen kirjoitti:

Mikä merkitys Ellen.G.Whitellä on Adventismissa?

Huom vain Adventistit saavat nyt vastata tähän!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu