mitä mieltä olisitte
jos vehnäjauho kasvaisi eu-puussa
Rapap Oy. Kun ammattiyhdistyspomot näyttivät menettävän '90 pörssikaupoissaan rahansa,
löytyi yhtiö joka pelasti heidät. Myöhempi valtakunnansovittelijakin sekä mm lipponen oli siinä mukana.
Kun asiaa ruvettiin selvittämään, yhtiön kirjanpito katosi postissa. Paketin lähettänyt talouspäällikkö tai kirjanpitäjä tuomittiin vankeusrangaistukseen
Toimii toimii. Toimi ammattiyhdistysliikkeelläkin kun veljiä
pelastettiin osakesotkujen takia muinoin.
Olivat vähän pelanneet toisten rahoilla. J.Reini vainaa oli
ehkä näkyvin pelastettu, kun muistaakseni liitolle ostettiin ku-
ralle menneet sijoitukset.
Yhtiönsä nimi oli muistaakseni Rapap Oy. Samoin tovereita on
maailman sivu pelastettu "vihreälle" oksalle kuten Pertti Viinanen josta tuli jonkin Eläketutkimuskeskuksen johtaja.
Siis SAK:n puheenjohtajuuden jälkeen.
Hyvä veli systeemi toimii aina kavereiden ja tovereiden kesken.
Olivat sitten ryyppy- työ- aate- tai muuten vaan saman henkisiä.
Jos äänestit 12 vuotta sitten EU-vaaleissa puolesta, niin mistä itseasiassa äänestit.
Millä "kyllä"-puoli lanseerasi hankettaan ja menitkö kenties vipuun
-- äänestitkö suurtyöttömyyttä (490 000/viinananen-tuhoaho) vastaan. No nyt joutilaita on 560 000
-- äänestitkö kyllä-puolen lanseeraaman valtioiden liiton ja samanaikaisen suomen itsenäisyyden puolesta: No nyt tarjotaan liittovaltiota perustuslakeineen ja itsenäisyyden menetystä, ilman että voisit enää MITÄÄN ASIASTA lausua, härskiä, eikö totta
-- äänestitkö NATOn puolesta. No, nyt sitä uitetaan EU-kylkiäisenä, automatic
-- äänestitkö saksalaistyylisistä HALVOISTA AUTOISTA ja siitä, että voisit niitä ostella mistä euroopan maasta tahansa verottomasti kuten ruotsalaiskansalaiset voivat tehdä? No, tämähän ei todellakaan onnistu ja verottajan ja autokaupan kartelli vielä yksissä tuumin yrittävät vedättää veron osuutta korkeilla, kartellimaisilla pyyntihinnoilla
-- äänestitkö sen puolesta että vaikka lapsiasi on työvoimatoimistoissa asiakkaina peräti jo 560 000, niin he tästä suurtyöttömyydestä huolimatta joutuvat kilpailemaan virulais- ja polakki-halpatyövoiman kanssa..
-- Äänestitkö hesarin suositteleman tuloerojen kasvun puolesta, no teit niin tai näin, se on totta: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000016344363
-- Äänestitkö silloisen halvan suomalaisen sähkön hinnan puolesta vai oliko mielessäsi MAURI PEKKARISEN suosima eurooppalainen huomattavasti korkeampi sähkön hinta korkeine ALVeineen ja puliveivaus sekavalla "päästökaupalla"
-- Olisitko uskonut, että äänestämällä EU:n puolesta auton käyttömaksu ei kadonnut minnekkään vaan sitä puliveivataan sähkön "päästökauppa" jallitkusen kaltaisella CO2-jallituksella kenties viisin, ellei kuusinkertaiseksi, vaikka pankit olivat käyttömaksun syy ja ne nyt tekevät huipputulosta.
-- Äänestitkö siis EU-eliitin öykkäröinin ja jatkuvan YLE:n kanavilta tulevan sumutusuutistulvan puolesta sinua vastaan, eliitin öykkäröinnin jatkumiseksi...
-- Äänestitkö EU-nettomaksuosuuksien lisäämiseksi 600 milj eur/v (2,5 mrd mk/v) ja Nato-kylkiäisestä ala 1, 0 mrd eru/v (6,0 mrd mk/v)
-- Äänestitkö v. 1994 valtion "tuotto-ohjelmien" tai kuntaremonttien puolesta sillä seurauksella, että kenties SINUT irtisanotaan tämä eu-keikaroinnin ja nato-seikkailun seurauksena.
TUNTUUKO NYT SILTÄ, ETTÄ SINUA TOTAALISESTI KUSETETTIIN SDP-KOK-KEPU -akselin toimesta. Huomaa, Vasta Vanhasen aikana KEPU:sta näytti tulevan KIIHKEÄ eu-kannattaja, miksiköhän?
Kun kansanedustajien työtä pääset tarkistamaan sentään joka neljäs vuosi, niin olisiko aika tarkistaa myös kannat tuon EU-äänestyksen ja varsinkin sen aikaansaannosten suhteen.
Jos ei äänestystä perustuslaista tule, voit toki valita tarkistaa kantaasi tulevissa eduskuntavaaleissa puolen vuoden kuluttua.
MUISTA, että SDP-KEPU-KAKO -akselin äänestäminen ei muuta mitään, eivätkä päästä myöskään sinua tarkistamaan EU-kantojasi. Ole siis tarkkana.
Miksi ET saisi enää KUSETTAJIASI rangaista, vetää turpiin? Äänestämällä tietenkin.
Tähän puliveivaukseen ovat demaritkin lähteneet täysillä mukaan, sillä onhan tämä toiminta (600 000 työttömän saamatta jääneet palkat) mahdollistaneet eliitin ennennäkemättömän keikaroinnin. Ja EU:hun luotamme kuin vuoreen.
TASAVEROA 29 % kaipaamme siitä syystä, että verotuksemme KEVENISI PERÄTI 20 parhaimmilla jopa 28 %. JÄTTIVERONKEVENNYS ELIITILLE SIIS:
VASTAPANOKSI ROKOTAMME NOIDEN 560 000 LUUSERIN TULOJA: VEROTUS NIILLÄ KIRISTYY, jopa 10 %, ja kaikki tämä on sitä eu-kilpailukykyä. Näin saamme eu-eliittiä maahamme lisää. niin ainakin uskomme me eu-mieliset:
Helsingin Sanomien päätoimittaja 15 000 eur/kk ( 90 000 mk/kk)
Tasavallan Presidentti 130 000 100 000 eur/v (huom. VEROTTOMIA, 780 000 mk/v 600 000/v mk)
Hallitus 15-20 000 eur/kk (90 000-120 000 mk/kk)
Kansanedustajat 10 000 eur/kk ilmaismatkoja (60 000 mk/kk)
Ne 560 000 päätä, 370 eur/kk (2220 mk/kk)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olipa vuodatus! Voi kun päästäisi vain päiväksi takaisin aikaan ennen EU:ta. Tajuaisit sinäkin mistä oikeasti on kyse. Maailma nääs muuttuu, haluat tai et. Meillä on tasan kaksi vaihtoehtoa:muuttua mukana tai pudota kokonaan kelkasta. Ehkä tuo ensimmäinen vaihtoehto on kuitenkin parempi. Mutta sen ymmärtämiseen tarvitaan tietysti laajempaa näkemystä, jota ihan kaikilla ei ole.
POLITIKOT AJAVAT VAIN SUUROMISTAJIEN JA ITSENSÄ ETUJA MITÄ HEILLE KUULUU JOS ON 560000 TYÖTÖNTÄ JA VANHUKSET JÄÄVÄT HOITAMATTA. TÄMÄ ON FAKTAA JOTA EI USKALLETA MYÖNTÄÄ. ELÄKKEELLE AJETAAN ENNENAIKOJAAN EI MUKA TULE KALLIIKSI YHTEISKUNNALLE. SUOMI ALKAA OLLA HUONOMPI KUIN ENTISET ITÄBLOKIN MAAT.
Lomalta hoitokodista. Homma toimi hyvin, hoito, tilat ja kaikki hyvin. Tuskin oli lähelläkään samaa tasoa n. -90. Silloin mummoni pantiin hiljaiseksi lääkkeillä parissa viikossa ja kävely loppui kuin leikaten. Parempaan on menty kaikesta propagandasta huolimatta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000038&posting=22000000023282469
Ennen EU:ta ei kukaan tehnyt koskaan inhimillisiä virheitä???
"MUISTA, että SDP-KEPU-KAKO -akselin äänestäminen ei muuta mitään, eivätkä päästä myöskään sinua tarkistamaan EU-kantojasi. Ole siis tarkkana."
Mutta näiden kolmen puolueen välille on näissä vaaleissa pyritty etsimään ja löytämään eroavuuksia. Siis ne ovat erilaisia muutoksen vaihtoehtoja, josta joka kansalainen voi valita mieleisensä.
Muita vaihtoehtoja ei ole.
Jos äänestät pientä puoluetta, olet hullu ja joudut saunan taakse.