Liikaa Aria jo

Miksi Ari on jatkuvasti lööpeissä. Saa ilmaista mainosta, joka voi kylläkin tehdä hallaa.
Vähän epäreilua kun on aina ja joka päivä lööpeissä, toisia kilpailijoita kohtaan.
En kannata Aria voittoon. Yäk.
9637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ari on selvästi tällä hetkellä kiinnostavin finalisti. Eihän täälläkään muusta puhuta kun Arista. Mutta samaa mieltä sun kanssa, että tosta äkillisestä kuuluisuudesta voi loppupeleissä olla enemmän haittaa kun hyötyä. Mutta jos laulut menee nappiin, niin kaipa se Ari ainakin kolmen loppufinalistin joukossa on. Vetoja en silti alkaisi vielä lyömään kenenkään puolesta. Kaikilla finalisteilla on vahvuutensa, ja kappalevalinnat näyttelee suurta roolia loppusijoituksissa.

Äänestä

Kyllä minunkin mielestäni esim. Anna ja Panu ovat paljon mielenkiintoisempia ihmisiä kuin Ari. Lehdet saisivat välillä haastatella Panuakin siitä, miten sielä pakkasvarastossa voi pärjätä niinkin kylmässä, että vihanneksetkaan, siis lähinnä pavut ja herneet, eivät mee ihan ruskeiksi vaan säilyttävät vihreän värinsä. Samoinhan marjat säilyttävät alkuperäisen värinsä. Panu varman heittäis hyvää varastojannu läppää Pirkan hedelmä-vihannesosaston he-vi toimittajalle.

Samoin Annalta voisi kysyä sen koulumenestyksestä että miten sen matikkapää ei ole ihan lukiotasoa kuten finaalissa todettiin. ja että mikä sitä aina itkettää kun pitäis naurattaa. Noloa.

Kristian se vasta olisikin mielenkiintoinen velikulta. Sillä on niin vahva hius, että mitä se käyttää tukkaansa kun kasvaa niin hyvin. Brylcremeä vai. Etenkin nyt stailauksen jälkeen. Olisko väri Polycoloria tms.

Johannalta voisi saada hyviä painonhallintavinkkejä ja tietoa miten yksin yössä kulkeva nainen päihittää pussikaljoittelvat naistenahdistelijat Kouvolan, eli melkein pääkaupungin yössä. Kannattaako lyödä vai huutaa. Vai kannattaisiko vähän harrastaa jotain kestävyysurheilua tms. jotta jaksaa juosta ja kovaa.

Mia voisi vähän esitellä maihari ja henkselihousuvarastoaan esim. Me Naisissa. Miaa on myöskin tentattava siitä itkupuolesta. Me halutaan varmana kuulla selitys, että voiko räkää turkuavasta itkupilista kasvaa Glamourídoli meidän siivolle jälkikasvustolle.

Kristiinakin on vallan hirveän kiinnostava. Meitä kaikkia varmaan haluttaisi kuulla kauhiasti mitä kaikkea turmiollista se on saanut 16 ikävuotensa aikana aikaiseksi. ja onhan se savolainen, että siitä voisi seiskakin keksiä jotain hupia meille ei-savolaisille. Leppävirran kiekon kuulumiset olisi kiinnnostava vaihtoehto mestaruussarjan ainaisile Kärpille HIFK:lle ja Tapparalle jne.

Mielenkiintoista. Miten se Ari jaksaakaan juosta tyrkyttämädstä itsestään niitä ihmejuttuja lehtitalosta lehtitaloon. Miten se kehtaakin olla semmonen tyrkky. Ihan kuin tämä Kurosen Susan. Eikö se poika pitäisi laittaa karanteeniin, että jäis muillekin mahiksia päästä lehtien palstoille. Tai jopa lööppeihin. Tässä on varmaan takana jokin Lahtelaisen juoppoköörin salajuoni.

Kattokaahan vaan: lyönpä vetoa että se pitkätukkahippi tunkee taas huomenna torstaina itsensä telkkariinkin.

Äänestä
  • asfalttityöntekijöitä ne Arin taustajoukot?

    Ainaski niillä oli tv:ssä sellaiset kamppeet päällä??

    Äänestä

  • jonkinlaisia kirjoitti:

    asfalttityöntekijöitä ne Arin taustajoukot?

    Ainaski niillä oli tv:ssä sellaiset kamppeet päällä??

    ...on ne työntekijöitä. Ne lapioi hevimetallia kintaalla.

    Äänestä

Jos lapset tai lapsenmieliset eivät tätä tosiasiaa kestä, niin äänestäkää Annaa,tai Panua ja jättäkää valituksenne vähemmälle. Näin teillä on edes pieni mahdollisuus saada ihannetyttönne tai -poikanne sijoittumaan. Unohtakaa hipit.

kauniita unia

Äänestä
  • eikö täällä saa edes ketään haukkuu??

    Äänestä

Tänään vielä pääsee valitettavasti Ari jatkoon. Ensimmäisen finaalin jälkeen saamme taas lehdistä lukea kaikenlaisia surkuttelujuttuja Arista. Mietin edelleen mikä asia hänessä seuraavaksi ylittää uutiskynnyksen. No, sen näkee - jotakin sieltä tulee kuitenkin. Jotakin surullista ja sääliteltävää. Loputon suo. Kuulostelen silti avoimin mielin tämän päivän esitykset, vaikka vaistoni sanoo sen huonoimman ja parhaimman.

Äänestä
  • minkäs teet? ikävä kylläkin asia on näin. Ari voittaa idolssin.. Siitä voin olla jo hyvinkin varma.

    Äänestä

  • Carita kirjoitti:

    minkäs teet? ikävä kylläkin asia on näin. Ari voittaa idolssin.. Siitä voin olla jo hyvinkin varma.

    Hah, no ei oo Ari oikein katu-uskottava hevimies, jos loppuikänsä saa kantaa mukanaan titteliä "Idols-voittaja"!!:)

    Mutta itsepähän on kisaan lähteny..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AriAri ja aina sitä samaa kirjoitti:

Miksi Ari on jatkuvasti lööpeissä. Saa ilmaista mainosta, joka voi kylläkin tehdä hallaa.
Vähän epäreilua kun on aina ja joka päivä lööpeissä, toisia kilpailijoita kohtaan.
En kannata Aria voittoon. Yäk.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu