Onko ymmärrettävä

sananmukaisesti, että Jeesus käveli vetten päällä uskon voimalla? Järvet eivät sielläpäin tapaa jäätyä. Olisiko uinut. Onko ihmisen uimisesta kertomuksia Raamatussa? En muista koskaan lukeneeni.
2223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

>>Onko ihmisen uimisesta kertomuksia Raamatussa? En muista koskaan lukeneeni.

Kyllä Raamatussa puhutaan myös uimisesta. Esim. näissä kohdissa:

*** (Jesaja 25:11) – –Ja hän on läiskivä käsiään sen keskellä niin kuin uimari läiskii uidakseen, ja hän on painava alas sen pöyhkeyden käsiensä taidokkailla liikkeillä – –

*** (Hesekiel 47:5) – –Ja hän mittasi vielä tuhat. Se oli tulvavirta, jonka poikki en voinut kulkea, sillä vesi oli noussut korkealle, uimavesi, tulvavirta, jonka poikki ei voitu kulkea.

*** (Apostolien teot 27:41-44) – –Kun he joutuivat riutalle, jota meri huuhtoi kummaltakin puolelta, he antoivat laivan ajaa siihen, ja keula juuttui kiinni ja jäi liikkumattomaksi, mutta perä alkoi rajusti hajota kappaleiksi. 42 Tällöin sotilaat päättivät tappaa vangit, jottei kukaan voisi uida pois ja päästä pakoon. 43 Mutta upseeri halusi viedä Paavalin turvallisesti perille ja esti heitä toteuttamasta aiettaan. Ja hän käski uimataitoisten heittäytyä mereen ja lähteä maihin ensin 44 ja sitten muiden tehdä samoin, keiden lankkujen, keiden eräiden laivasta peräisin olevien esineiden varassa. Ja niin tapahtui, että kaikki saatettiin turvallisesti maihin.

Äänestä

Tuli tässä mieleen että edellisten kohtien lisäksi tällainen hauska uintipyrähdys mainitaan raamatussa. Ks (Johannes 21: 1-8.)

Oletko ajatellut että ihme on katselijan silmissä jotakin sellaista, mikä ylittää hänen suoritus- ja käsityskykynsä. "Ihmeen" aikaansaajan kannalta se ei kuitenkaan ole ihme: hän ymmärtää sen, ja hänellä on kyky tehdä se.
Tiedemiehetkään eivät herkästi sano, että jokin on mahdotonta, sanovat korkeintaan että se on epätodennäköistä. On niin paljon selittämättömiä asioita vieläkin, esim mustat aukot. Niitä ei nähdä, mutta niiden aikaansaannoksista tiedetään että ovat olemassa ja ovat valtavan voimakkaita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalista kirjoitti:

sananmukaisesti, että Jeesus käveli vetten päällä uskon voimalla? Järvet eivät sielläpäin tapaa jäätyä. Olisiko uinut. Onko ihmisen uimisesta kertomuksia Raamatussa? En muista koskaan lukeneeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu