Hesarissa 1.3.07 on uskomattoman yksipuolinen juttu. Juttu väittää, että maahanmuuttajasta tulee selvää säästöä yhteiskunnalle verrattuna omaan kansaan. Jutussa ei lainkaan tuotu esiin oikeita kustannuksia turvapaikanhakijoiden vuositolkulla oleilusta, eikä jo maahan asettuneista ja kuntien vuokrakämpissä asuvista sossun tuilla elävistä.
HS ei kuitenkaan uutisoinut lainkaan Ylen jo 28.2.07 julkistamasta uutisesta, jonka mukaan Pohjois-Suomessa turvapaikanhakijat ovat tehtailleet laajasti tavaran varastamista. Mistähän HS:n hiljaa oleminen johtuu?
HS:n linja on selkeästi muuttunut viime aikoina yksipuoliseen sävyyn mamuista kirjoittamiseksi. Sunnuntaisivuilla on nyt ollut nyyhkytarinan muotoon juttuja mm. otsikolla Supon selättäjä (somali joka kertoo tarinansa, HS uskoo sen ja moittii Suojelupoliisia virheellisestä somalin turvallisuusuhkasta maallemme), juttu 70 v kosovolaismummosta sekä viimeksi juttu ankkurilapsista eli turvapaikan hakuun tulleista muslimipojista. Ja jutut ovat niin yksipuolisen hehkuttavia, että.
Onko kyse vaalien alla tehtävästä monikulttuurisuus-aivopesusta? Onko HS:n nuori toimittajapolvi niin asenteellista ja omaa kansaa halveksivaa että linja on tällainen? Johan tässä alkaa herätä tunne vahvasta omaa kansaa kohtaa tehtävästä rasismista journalistiikan keinoin!

Vastaukset 2
Vanhimmat
no, ilmeisesti ainakin ruokailukustannuksiin tulee säästöä
http://www.generictitle.com/images/kebab.jpg
vittu ku tyhmiä rassuja vituttaa. kylä muakin vituttas jos mulla ei olis aivoja ja olisin rassu =D