Jokaisella meistä on luultavasti selvillä oma tehtävämme. Kukin käyttää siitä omaa sanaansa. Sanotaanko sitä kutsumukseksi, kohtaloksi vai näyksi, jokainen päättää tämän itse.
Uskovaisella se sana on "näky", sillä se viittaa Raamattuun. Mutta jos joudut käyttämään tätä sanaa maailmallisten ja kohtalouskoisten parissa, väärinymmärrys on taattu. "Risti on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat", sanoo Jumala Pyhän Raamatun kautta. Nyt kun peilaan tuota kohtaa otsikkoon, huomaan lain kohdissa eriarvoisuutta.
Suurin käskyhän kuului:"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.--Toinen yhtä tärkeä on tämä: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.(Matt.22:37-39)
Niin kuin rakastaisit itseäsi.
Mutta minä en ainakaan toivoisi itselleni sellaista kohtaloa, kuinka joku tuomitsisi maailmallisuuteni "hullutukseksi".
Joten miten löydämme sen kultaisen keskitien tuomitsematta?
Onko meidän kenties luovuttava niistä sanoista ja sanonnoista, jotka sitovat meitä maailmaan?
Ehkä meidän kannattaisi pitäytyä ainoastaan Raamatussa, ohjenuoranamme, aivan kaikessa. Mutta että löytäisimme tasapainon, meiltä on löydyttävä yhteinen kieli, yhteiset sanat. Me emme saa kuitenkaan tuomita, muistuttaisin vielä.
Edes itseämme. Sen tekee Jumala Kristuksen kautta.
Luuk.16:13-15"Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa--ette voi palvella Jumalaa että mammonaa. Fariseukset kuulivat tämän ja koska he olivat rahanahneita, he ivailivat Jeesusta. Jeesus sanoi heille:"ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tietää sydämenne. Se mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."
Meidän sydänten ja kieliemme tulisi olla yhtä Jumalan kanssa. Eli meidän täytyy pyytää henkien erottamisen armolahjaa, sillä vain sen avulla saamme tiedon taivaan ja maan valtakunnan eroista.
2.Moos.20:13"Älä tapa."Esivaltojen täytyy siis saada väistyä tämän käskyn tieltä tai voitto jää saamatta. On uskottava rakkauteen.
Uskovaisella se sana on "näky", sillä se viittaa Raamattuun. Mutta jos joudut käyttämään tätä sanaa maailmallisten ja kohtalouskoisten parissa, väärinymmärrys on taattu. "Risti on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat", sanoo Jumala Pyhän Raamatun kautta. Nyt kun peilaan tuota kohtaa otsikkoon, huomaan lain kohdissa eriarvoisuutta.
Suurin käskyhän kuului:"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.--Toinen yhtä tärkeä on tämä: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.(Matt.22:37-39)
Niin kuin rakastaisit itseäsi.
Mutta minä en ainakaan toivoisi itselleni sellaista kohtaloa, kuinka joku tuomitsisi maailmallisuuteni "hullutukseksi".
Joten miten löydämme sen kultaisen keskitien tuomitsematta?
Onko meidän kenties luovuttava niistä sanoista ja sanonnoista, jotka sitovat meitä maailmaan?
Ehkä meidän kannattaisi pitäytyä ainoastaan Raamatussa, ohjenuoranamme, aivan kaikessa. Mutta että löytäisimme tasapainon, meiltä on löydyttävä yhteinen kieli, yhteiset sanat. Me emme saa kuitenkaan tuomita, muistuttaisin vielä.
Edes itseämme. Sen tekee Jumala Kristuksen kautta.
Luuk.16:13-15"Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa--ette voi palvella Jumalaa että mammonaa. Fariseukset kuulivat tämän ja koska he olivat rahanahneita, he ivailivat Jeesusta. Jeesus sanoi heille:"ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tietää sydämenne. Se mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."
Meidän sydänten ja kieliemme tulisi olla yhtä Jumalan kanssa. Eli meidän täytyy pyytää henkien erottamisen armolahjaa, sillä vain sen avulla saamme tiedon taivaan ja maan valtakunnan eroista.
2.Moos.20:13"Älä tapa."Esivaltojen täytyy siis saada väistyä tämän käskyn tieltä tai voitto jää saamatta. On uskottava rakkauteen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla ei - vielä - ole selvillä omaa tehtävää, vaikka ikää on kertynyt. Uskon perusasiatkin ovat alkaneet selvitä vasta parina viime vuotena.
Minusta Jeesuksen kautta Jumalaan uskova on automaattisesti kahden maan kansalainen. Niin kauan kuin hän elää maailmassa, hän ei kuitenkaan elä maailmasta. Hän elää Jumalasta.
Kristityn kahden maan kansalaisuus on ainakin minulle selkeä osoitus uskosta. Maailma, joka ennen uskoon tuloa vielä tarjosi vaikka mitä, ei enää tarjoa oikeastaan yhtään mitään.
Kristitty elää Taivaan valtakunassa, vaikka on maan päällä.
Maailmalliselle ihmiselle maailma on olemassolon taistelun paikka, taistellaan sitten itse tai ryhmässä. Kristitylle maailma on Jumalan luoma ja hallitsema, ja Jumala antaa ajallaan hänelle tarkoitetun osan ja tehtävän.
Maailmalliselle ihmiselle maailma on sattuman ja onnen kauppaa. Kristitylle maailma on Jumalan tahdon ja tarkoituksen ilmentymä. Maailmalliselle ihmiselle maailma on nautinnon tyydyttämisen paikka. Kristitylle maailma on Jeesuksessa - Jumalan täyteydessä - pysymisen ja olemisen paikka.
Taisin kirjoittaa eri asiasta kuin avauksessa. Mutta tuohon avauksesi otsikkoon liittyen vielä. Minusta ristiriitaa esivallan alaisuudessa elämisen tai maailmallisuuden ja Raamatun mukaisen elämän välillä ei ole. Jossakin Paavalin kirjeissä sanotaan, että uskovan pitää kunnioittaa esivaltaa, koska se on saanut oikeutuksensa Jumalalta, ja eihän sen, joka oikein tekee tarvitse pelätä esivaltaa. Kun pysyy Jeesuksessa, rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, niin kunnioittaa automaattisesti esivaltaakin. Minusta ongelmallisempia ovat maailman kaikkialla eteentuomat kiusaukset, jotka tahtovat ainakin minut irrottaa Jeesuksen yhteydestä hakemaa omaa nautintoa.