Ennen kysyttiin

Tiukkapipoisilta viranomaisilta. Nyt on moni byrokraattinen turha kiemura jäänyt "kultaisiin muistoihin" vain. Lapsemme tulevat aikanaan kysymään: onko näin tyhmästi voitu aikanaan 80-luvulla toimia. Vastaan: onneksi tuli EU, ja moni turha virkamies sai miettiä uuden toimenkuvan.
Ainoa mikä on varmaa on jatkuva muutos, siihen joko sopeutuu tai sitten ei. Aika moni tällä palstalla kuuluu näihin jälkimmäisiin.
5461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Emme saa pysähtyä, vaan talouden pitää kasvaa niin kauan, pitkälle ja paljon kuin mahdollista!!! Ja ainut vaihtoehto on EU.

Äänestä
  • Sillä tuloerot ovat siunaus rikkaille. Ai, kaikki ihmiset eivät ole rikkaita? Onko Suomessa köyhiäkin? Kuinka se on mahdollista kun Suomella menee lujaa!

    Äänestä

Ai moni byrokratinen kiemura on jäänyt historiaan? Kysäiseppäs vaikka maanviljelijöiden tai kunnan hankintapäällikön mielipidettä?

Monet muutokset joihin EU on pakottanut, oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia, ovat sellaisia, jotka olisi voitu toteuttaa ilman jäsenyyttäkin jos demokraattinen päätöksentekokoneistomme olisi niin halunnut. Miksi sinä kutsut järjestelmää, joka pakoittaa tekemään epädemokraattisia päätöksiä?

Äänestä
  • Olisi korkeintaan 10% saatu aikaan tähän mennessä. Demokraattinen järjestelmä ei yleensä saa aikaan välttämättömiä päätöksiä kuin pakon edessä. Yhteiskunnallinen keskustelu kestää tolkuttoman pitkään ja järkevä "ikkuna" muutoksille menetetään samoin säästöt ym. hyödyt. Jos Nokia olisi ollut yhteiskunnallinen laitos, tänään varmaan vielä mietittäisiin lähteäkö mobiilijärjestelmien bisneksiin mukaan.

    Äänestä

  • Jotka tehtiin kirjoitti:

    Olisi korkeintaan 10% saatu aikaan tähän mennessä. Demokraattinen järjestelmä ei yleensä saa aikaan välttämättömiä päätöksiä kuin pakon edessä. Yhteiskunnallinen keskustelu kestää tolkuttoman pitkään ja järkevä "ikkuna" muutoksille menetetään samoin säästöt ym. hyödyt. Jos Nokia olisi ollut yhteiskunnallinen laitos, tänään varmaan vielä mietittäisiin lähteäkö mobiilijärjestelmien bisneksiin mukaan.

    Olet siis demokratiaa vastaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meikäläisiltä kirjoitti:

Tiukkapipoisilta viranomaisilta. Nyt on moni byrokraattinen turha kiemura jäänyt "kultaisiin muistoihin" vain. Lapsemme tulevat aikanaan kysymään: onko näin tyhmästi voitu aikanaan 80-luvulla toimia. Vastaan: onneksi tuli EU, ja moni turha virkamies sai miettiä uuden toimenkuvan.
Ainoa mikä on varmaa on jatkuva muutos, siihen joko sopeutuu tai sitten ei. Aika moni tällä palstalla kuuluu näihin jälkimmäisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu