Panulla ei ole tässäkään mediassa juurikaan puollustajia eikä mainostajia.Tämä osoittaa,että äänestäjiä taitaa olla vähänlaisesti.
Missä Panun
Puollustajat
292520
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
koko panusta, oikeen etoo jo toi jatkuva alasajo ja nälvintä koko ko. henkilöä kohtaan. sen nyt tietää, että asialla on joku kommunisti aatteineen täälä fanaattisesti mollaamassa, yksi ja sama henkilö kirjoittelee koko ajan noita törkyjuttujaan.
mä käyn ainakin aivan piruuttaan äänestämäs Panua ja uskon että moni muukin on kyllääntynyt tähän yhden ehdokkaan mollaamiseen. Aivan tuloo Hokkanen mieleen; kaikis muis on aina vikaa, muttei koskaan kepulaasis
panua. Ei ole tukimiehet yhtään parempia kuin ehdokaskaan
ketäs mä äänestän.Pihlajaniemen Petriäkö?
Kun vähän kopioi tänne karismaattisen kansanjohtajan OMIA lehdissä painettuja sanomisia, saa kommunistin otsamerkin!
Onhan meillä kuus ehrokasta, mitäs niille neljälle muulle kuuluu, kun täällä vain kahta mainitaan kokoajan. Vai ovatko vaan pilipaleja ne loput?
Kyllä Panu itse omalla ylimielisyydellään on aiheuttanut kaikki nämä kirjoittelut. Terävät kyynärpäät ja oma etu on kaikkien "lahdensuolaisten" etuoikeus.
Tukijoukoille toivomus,esitelkää mitäPanu Lahdensuo on saanut aikaanLapualla ?
mitä kamalaa se Panu on tehnyt. Sanotaan, että tavoitellut omaa etuaan, missä asiassa? Käyttänyt kyynärpäätaktiikkaa, missä ja miten?
Moni täällä mollaa, mutta kenelläkään ei oikeasti ole mitään todellista sanottavaa. Ettei vain olisi kateellisten paskapuhetta?
tehnyt.Tässä on nyt hyvä kehua,mutta ei taida olla aihetta
saanut kysymykseeni vastausta.
Ei kuule lapualaiset ole kateellisia panulle, mutta jotain muuta ovat. Herra ei ole suuri kansansuosikki.
saakkaan vastausta, koska niitä ei taatusti ole. Panuhan on niin jupilaiska, ettei hän voikkaan tehdä ei hyvää eikä pahaa???
Minä äänestän ja kokoomuslaista ehdokasta, mutta en lapualaista. Äänestän ihmistä, joka on ihmisten keskellä kuin kala vedessä ja huomioi muut, ajaa myös muuta kuin omaa asiaansa, tervehtii ym. Taannoin tuli TV:stä maalaiskomedia, jossa Viola oli kova yrittäjä, sillä oli Manses nakkikioski.
sama naama täälä on omia kaunojaan toitottamassa. mitään asiaa ei ole ollut koko aikana pelkkää mollaamista. tarvi ku kattoa alaspäin aiheita niin joka toinen juttu on panun mollaamista eri keinoin, toivottavasti ei mene pidemmälle enää yhtään, vois nimittäin vaalienjälkeen nostaa sytteitä näistä jutuista.
Yksi hyvä keino olisi hillitä tätä loanheittoa tuomalla esiin niitä erinomaisia saavutuksia ja ominaisuuksia, joita hänellä täytyy olla kun on kerran kaupunginhallituksen edusmieheksikin vapaaehtoisilla vaaleilla valittu. Sitten ei tarvitse valittaa eikä uhkailla suuntukkimisella.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja valittiin kokoomuksen hyvin pienessä piirissä. Ei siihen muut puolueet valtuustossa sen jälkeen puutu, kun on sovittu, että paikka on kokoomuksen. Valtuuston jäsenet valitaan vaaleilla.
Valittiin nyt sitten vaikka missä ja miten. Jokatapauksessa valittiin. Ja kun valitaan niin valinnalle on jonkunlaiset perusteet. Niistä olisin halunnut kuulla, että tiedän, millaista miestä pitäisi äänestää eikä vaan parjata. Tuolla syytteilläuhkaajalla (nimimerkki "niimpä") luulin olevan parempaa tietoa ja suosituksia hihassaan, mutta ei vissiin sitten olekkaan? Sen kuin vaan uhkailee.
pitäisi ajatella tarkemmin ennenkuin alkaa jostain ihmisestä nimellä kirjoittelemaan lokaa.
en tunne koko heppulia(panua) en ole kuullutkaan mutta taidanpa äänestää kuiteskin, vaikuttaa tyypiltä joka saa keskustalaiset/demarit takajaloilleen!
että tämä ehdokas ei mene läpi
Jyrki Kataista Lapuan k-marketin edessä ja näin Panun ensimmäistä kertaa livenä. kun on lukenut näitä kirjoituksia luulisi kyseessä olevan pahemmanlaatuisen ihmishirviön, mutta Panu olikin kaikkea muuta kuin sitä. Ääneni menee varmasti Panulle.
Toivottavasti Heinäluoma ja Vanhanenkin tulevat käymään Lapualla ennen vaaleja, vai riittävätkö paikallisten ehdokkaiden uskottavuus siihen?
Siis jos Kataisen nähden olisi ollut muuta, niin Katainen olisi saattanut käskeä vaihtaa puoluetta. Osasikos se Panu sanoa jotain?
olla, vai oliko se mielistelyä, pers...nuolentaa vai sitä ylimielistä virnistelyä mitä tähänkin asti
näteintä big brotheria ja idolssiakin sitte??? Jos pelkästään näit - niin riittääkö se ??? Entäs ne toimet ja aatteet?
ihan itte vai pahvikuva? Osaatkos erottaa ne toisistaan?
kun Panu ei kätellyt ketään. Olisiko noin, että siinä olikin vain pahvipanu, nyt kun tarkemmin ajatteloo, eikä se mitään puhunu, voi sentään. En oo ennen huomannutkaan tuallaasta.
tekee? Onko se nakkikauppias ja missä sen nakkeja voisi maistella.
Minusta Panu tuntuu oikein mukavalta mieheltä ja kun on hallituksen puheenjohtajaksi päässyt, niin varmaan sillä on paljon avujakin. Kyllä Panua kannattaa äänestää. Naisen mieleen se on eri toten.
Siinä on MIESTÄ!
Mitä sitä omaa pesää likaamaan. Antakaa nyt sille oikein lapualainena arvo ja äänestäkää se eduskuntaan. Käykää hakemassa sivukylän mummokin Panua äänestämään ja Ylistarosta ja Kuortaneelta ja Nurmoosta kans. Kipin kapin.
edes itte paikalla, Panu puhui ja hyvin, ei mielistelly niinkuin ei pidäkään
vieras ääni kuuluu? Olin kyllä sielä. Mutta kun pahvit on jäänyt mielehen, niin eihän sitä tällaanen vanaha ihminen erota pahvia oikeasta
elävästä, vaikka Panu komia mies onkin. Niin hyvin puhui? Niin mitä, kun en oikein kuullut?
Kehuiko hernerokkaa hyväksi? Vai ottiko se kantaa valtakunnapolitiikkaan vai Lapuaan vai Eteläpohjanmaahan?
kun menee K-Marketin pihaan puoluejohtajan kanssa poika vaalipuheita pitämään! Fiksu kauppias hääti pois puhujat! Täytyy kunnioittaa kauppiasta, kun ei puheenjohtajaakaan kummarrellut! Saikohan panu sapiskaa, kun ei luvallista paikkaa hankkinut vai eikö enää saanut?