Okei, nyt se uutisen lykkäs, eli Pilot-kustannus Oy Tampereelta on päättänyt alkaa julkaista kotimaista scifiä, fantasiaa ja kauhua oikein roppakaupalla. Tahti on kirja per viikko, kun vauhtiin päästään. Kullekin genrelle on tulossa oma sarja ja omansa näköinen ulkoasu. Pupuankka ja itsekin scifimies Tommi Hänninen luo kuulema sarjoille ulkoasun ja entinen Liken kotimaisen kirjallisuuden kustannuspäällikkö Arto Leivo (Frank Cray) toimii sarjojen kustannustoimittajana. Tarkoituksena on saattaa suurin osa pöytälaatikkoon jäävistä kotimaisista scifi/fantasia/kauhu-osaston kirjoista julkiseen levitykseen. Tekijöiltä peritään pieni kynnysraha, jolla hoidetaan teksti julkaisukuntoon ja jonka jälkeen kaikki hoituu Pilotin toimesta. Ja kun sarjasta tulee oikeasti kannattava, kynnysrahakin poistuu. Tähän sarjaan on lähes kaikilla mahdollisuus päästä, ja sen kautta on helpompi ponnistaa isompiin kuvioihin, jos on tarvis. Sarjassa on myös kaksi tasoa: pro ja vähemmän pro. Päätin ainakin itse lähettää sinne kässärini!
kotimaista scifiä ja fantasiaa saadaan lisää, hyvä juttu!
haihtuva
1
434
Vastaukset
- AROSUSI-09
Taidan säästää maailman krapulaiselta sepitykseltäni teepusseiksi naamioituneista ufoista,vai olisko just sopivaa ö-luokkaa?:D/Ei mutta toi on hieno homma.Varmasti joukossa on niitäkin tekijöitä,jotka parinkymmenen vuoden kuluttua ovat Suomi-scifin kulmakiviä ja jotka nyt saavat tilaisuutensa.Hyvä homma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1774677Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k113565Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392542Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572217Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet331378- 701214
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711132Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751131En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391033- 53963