Pää pää pässinpää
Ja minä näin lampaan. Se oli loitontunut laumasta ja oli hämmennyksissään. Varovaisena ja epäluuloisena se määki hiljaisella äänellä silloin tällöin, mutta vastauksena se kuuli vain petojen mylvintää ja haukahtelua. Oli se myöskin kuulevinaan ikään kuin paimenien huutoja, mutta ne kuuluivat kaukaa ja kuulostivat sen korvissa jotenkin kummallisilta. Ne kuulostivat siltä, kuin niissä olisi ollut sekaisin mylvähtelyä ja kaunista ääntä. Se päätti olla hyvin varovainen, sillä se tiesi, että maailma oli pahan vallassa.
Se tutkaili sydäntään. Omasta mielestään pässinpää ei löytänyt sydämestään kovin suurta pelkoa, mutta se tiesi, että oli liian aikaista kehua olevansa rohkea. Sillä oli kuitenkin sellainen toivo, että se tulisi täydellisen rohkeaksi, sillä se oli lukenut Ylipaimenen kirjoittaman kirjan. Siinä kerrottiin sen olevan mahdollista. Hyvä Paimen oli lähettänyt Ylipaimenen Hengen maanpäälle, joka oli kaiken rohkeuden ja hyvän tiedon lähde.
Ylipaimenen Henki oli hyvin kaunis ja pyhä ja pässinpää toivoi, että Pyhä Henki asettuisi asumaan sen sydämeen. Se tunsi olevansa hukassa ilman sen läsnäoloa. Pässinpää oli tavannut Ylipaimenen Hengen ja kuullut hänen äänensä. Se tiesi rakastavansa sitä, mutta sitä yhä itketti ja se päkätteli silloin tällöin hiljaa vaeltaessaan.
Se kiipesi korkealle rinteelle ja löysi hyvin pienen puron, joka lirisi kivien välistä kohti laaksoa. Rinteellä, lähellä puroa, kasvoi karkeita heiniä. Se sanoi itselleen; ”Jään tähän vähäksi aikaa. Jospa rakas Hyvä Paimeneni löytäisi minut.” Se oli varma, että se tuntisi oman paimenensa äänen koska tahansa. ”Kyllä Paimen lampaansa etsii, jos hän on Hyvä Paimen,” se ajatteli.
Ja minä näin lampaan. Se oli loitontunut laumasta ja oli hämmennyksissään. Varovaisena ja epäluuloisena se määki hiljaisella äänellä silloin tällöin, mutta vastauksena se kuuli vain petojen mylvintää ja haukahtelua. Oli se myöskin kuulevinaan ikään kuin paimenien huutoja, mutta ne kuuluivat kaukaa ja kuulostivat sen korvissa jotenkin kummallisilta. Ne kuulostivat siltä, kuin niissä olisi ollut sekaisin mylvähtelyä ja kaunista ääntä. Se päätti olla hyvin varovainen, sillä se tiesi, että maailma oli pahan vallassa.
Se tutkaili sydäntään. Omasta mielestään pässinpää ei löytänyt sydämestään kovin suurta pelkoa, mutta se tiesi, että oli liian aikaista kehua olevansa rohkea. Sillä oli kuitenkin sellainen toivo, että se tulisi täydellisen rohkeaksi, sillä se oli lukenut Ylipaimenen kirjoittaman kirjan. Siinä kerrottiin sen olevan mahdollista. Hyvä Paimen oli lähettänyt Ylipaimenen Hengen maanpäälle, joka oli kaiken rohkeuden ja hyvän tiedon lähde.
Ylipaimenen Henki oli hyvin kaunis ja pyhä ja pässinpää toivoi, että Pyhä Henki asettuisi asumaan sen sydämeen. Se tunsi olevansa hukassa ilman sen läsnäoloa. Pässinpää oli tavannut Ylipaimenen Hengen ja kuullut hänen äänensä. Se tiesi rakastavansa sitä, mutta sitä yhä itketti ja se päkätteli silloin tällöin hiljaa vaeltaessaan.
Se kiipesi korkealle rinteelle ja löysi hyvin pienen puron, joka lirisi kivien välistä kohti laaksoa. Rinteellä, lähellä puroa, kasvoi karkeita heiniä. Se sanoi itselleen; ”Jään tähän vähäksi aikaa. Jospa rakas Hyvä Paimeneni löytäisi minut.” Se oli varma, että se tuntisi oman paimenensa äänen koska tahansa. ”Kyllä Paimen lampaansa etsii, jos hän on Hyvä Paimen,” se ajatteli.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos opettavaisesta tarinasta; oikein sitä
lukiessa tuli tippa linssiin....
Siunausta sun taipaleelle! t:yx toinen Päkä-Pää
=D
"Se oli varma, että se tuntisi oman paimenensa äänen koska tahansa. ”Kyllä Paimen lampaansa etsii, jos hän on Hyvä Paimen,” se ajatteli. "
Näin on!