Enpä tiennytkään ennen kuin katsoin yle teemalta dokumenttia ensimmäisestä maailmansodasta, kuinka suunnitelmallinen Frans Ferdinandin murha oli. Luulin sitä tähän asti vain jonkun "sekopään" mielen johteeksi. Vaan taustalla olikin serbian sotilastiedustelu.
Eka maailman sota...
KäsiMies
2253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensimmäinen maailmansota oli Venäjän ja sen liittolaisten aikaansaannos.
Nikolai 1 oli jo aikanaan tehnyt suunnitelmat "sataman" avaamisesta välimerelle Balkkanin kautta.
Pan-slavinismin piti vapauttaa Balkkanin slaavilaiset kansat Itävallan ja Osmaanien eli Turkkilaisten vallasta.
Venäjä yllytti, aseisti ja organisoi vastarintaa systemaattisesti, Itvalta ja Osmaanien valtakunnat oli sisäisesti niin lahoja että hajosivat tämän systemaattisen muilutuksen seurauksena.
Venäläisille taisi olla yllätys, että ensimmäinen maailmansota romutti myös heidän oman valtkauntansa ja väylä välimerelle jäi avaamatta ...
suunniteltiin, jotta tsaarin hallitus Venäjällä Lopullisesti ja täydellisesti kukistettaisiin. Uusi venäjän hallitus tulisi olemaan ateistinen ja militaristinen.Lisäksi Albert Pike määritteli, että tämä uusi Venäjän hallitus oli oleva kommunistinen. Albert Pike. 1870. British museum.