Lukijoiden kirjoituksia

Luin tässä eilisen päivän iltasanomia ja sieltä yleisönosastolta löytyi jälleen kerran kirjoitus, jossa puolustellaan yleistä asevelvollisuutta, sekä vielä väitetään armeijan olevan jonkinlainen "miesten koulu" jonka tehtävä olisi tehdä pojista miehiä. Lisäksi tämä kyseinen kirjoittaja tuntuu olevan vielä huolissaan siitä, jos varusmiehille on tarjolla armeijassa jonkinlaista apua heidän henkisiin kärsimyksiin.

Tässä vielä tämä kyseinen kirjoitus kokonaisuudessaan:

"Armeijasta tulossa hyysäkoti"

"Ovatko nykyajan nuoret sekoittaneet kesäleirin ja armeijan keskenään?"

"Muutama päivä sitten lehdessä oli juttu, kun varusmiehet olivat syvästi järkyttyneet, kun olivat joutuneet yöpymään teltassa, koska eivät olleet saaneet tupiaan siivottua. Eikö heille vielä ole selvinnyt, miksi siellä armeijassa ollaan ja mihin niillä kaikilla komennoilla ja säännöillä pyritään? Jos joskus joutuisimme vielä tositilanteeseen, niin ei heitä silloin kukaan humanisti tai Karpo tule pelastamaan, kun joku käskee (ihan huutamalla)."

"Toivottavasti edes armeija säilyy tässä maassa paikkana, jossa vielä tehtäisiin pojista miehiä, eikä se muuttuisi nykyajan mukaisesti hyysäkodiksi, jossa kriisiterapiaa on tarjolla useammin kuin taisteluharjoituksia."

Tämä kyseinen kirjoitus löytyy siis eilisen päivän (28.helmikuuta) iltasanomien lukijan palstalta sivulta 4.

Tässä kyseisessä kirjoituksessa huomaa taas hyvin sen asian, miten suuressa kansansuosiossa se armeija oikein on suomalaisten keskuudessa. Heti ollaan huolissaan siitä, jos lehdissä, mediassa tai ihmisten keskuudessa ollaan vähänkin kritisoitu suomen armeijan toimintaa ja sen koulutustapoja. Lisäksi monet suomalaiset tuntuvat olevan erittäin huolissaan siitä, jos armeijan kuri muuttuu vähänkin löysempään suuntaan, niin ettei varusmiespalvelus aiheuttaisi minkäänlaisia henkisiä kärsimyksiä. Joidenkin mielestä se tuntuu suorastaan olevan jopa huono asia, jos armeijassa on tarjolla jonkinlaista kriisiterapiaa, niin että varusmiehet saavat puhua avoimesti ongelmistaan.

Sivistyneistä Euroopan maista löytyisi varmasti enemmän ymmärtäväisiä, suvaitsevaisia ja ystävällisiä ihmisiä, jotka tajuaisivat sen asian, että kriisiterapian mahdollisuus on vain hyvä asia armeijassa. Lisäksi muissa Euroopan maissa ihmiset ymmärtävät myös sen asian, ettei se armeija aina syystä tai toisesta yksinkertaisesti vaan sovi kaikille. Eikä se tee miehistä ihmisenä yhtään sen huonompia, vaikka he eivät olisikaan kestäneet armeijan aiheuttamia henkisiä/fyysisiä rasituksia. En usko, että muissa Euroopan maissa ihmiset ovat edes mitenkään huolissaan siitä, jos armeija on muuttunut/muuttumassa tässä vuosien myötä. Suomalaiset sen sijaan haluaisivat edelleenkin pitää armeijan samanlaisena kun joskus talvisodan vuosina.

Aina kun lukee lehtien lukijapalstoilta näitä tämän tapaisia kirjoituksia, niin tulee vaan entistäkin huonompi kuva tästä suomenmaasta. Monet näistä armeijan kannattajista haluaisivat varmasti saada suomeen sen luokan sensuurin, että kaikenlainen armeijan kritisointi ja simputustapausten esille ottaminen olisivat oikein laissa rangaistavia tekoja.

7

730

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • realissimus

      Tosin mieleeni tuli toisenlainen näkökulma. Nämä nuoret miehet ovat kuin 11-vuotiaita kakaroita, jotka eivät suostu siivoamaan huonettaan ja kun sitten rangaistus tulee, niin ollaan syvästi järkyttyneitä ja itketään vääryyttä.

      • tjaahh

        niin alikessut saattoivat hylätä ankarankin siivoustyön tulokset jonkun mukamas löytämänsä pölypunkin takia. Ja sitten ihmetellään miksei varusmiehiä kiinnosta ahkeroida.


      • realissimus
        tjaahh kirjoitti:

        niin alikessut saattoivat hylätä ankarankin siivoustyön tulokset jonkun mukamas löytämänsä pölypunkin takia. Ja sitten ihmetellään miksei varusmiehiä kiinnosta ahkeroida.

        ..ei sen takia telttoihin pantu yöpymään. Tuollaiset rangaistukset aiheuttaa yleensä järjestelmällisempi rötväily. Alikessut eivät määrää miehiä telttamajoitukseen, vaan komppanian päällikkö tms.

        Jutusta tekee huvittavan myös se, että varusmiehet järkyttyivät syvästi telttamajoituksesta. Eihän telttamajoituksessa mitään kamalaa ole, ainoastaan kipinävuorot keskeyttävät unen. Ja kyllä siellä teltassa olisi tarkoitus yöpyä myös leireillä...


    • kallista tuhlausta

      "varusmiehet olivat syvästi järkyttyneet, kun olivat joutuneet yöpymään teltassa, koska eivät olleet saaneet tupiaan siivottua. Eikö heille vielä ole selvinnyt, miksi siellä armeijassa ollaan"


      Niinpä niin! Armeijassahan ollaan siksi, että siellä opiskellaan siivoamaan. Lattian luuttuamista on intissä enemmän kuin taisteluharjoituksia. Jos armeijassa opetettaisiin vain asialliset sotilashommat niin se kestäisi 2-3 kuukautta, mutta moppauksen takia siellä ollaan niin kauan. Ja veronmaksaja maksaa moppausharjoitteet!!

    • ihanvaan_kiinnostaa

      Mitä teit viime vuonna 6kk?

      • keskipalkkainen

        eli mummonmarkoissa semmoiset 80 tonnia


    • Daider

      "Heti ollaan huolissaan siitä, jos lehdissä, mediassa tai ihmisten keskuudessa ollaan vähänkin kritisoitu suomen armeijan toimintaa ja sen koulutustapoja."

      Pitäisikö se kritiikki sitten ottaa äärimäisenä totena? Vai etkö salli yhtään armeijaa puolustelevia mielipiteitä?

      Armeijassa on tarjolla apua henkisiin ongelmiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      72
      579
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      568
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe