Sapatinkin

Jotkut sanovat, että Kristuksen tuli täyttää laki itsensä tähden, koska hän oli ihminen. He unohtavat silloin, kenestä tässä oikein on kysymys. Kristus ei ole pelkkä ihminen, vaan samalla tosi Jumala. Jumala on lain yläpuolella. Meille ihmisille laki on annettu. Me olemme velvolliset sen täyttämään. Meidät Jumala on kerran asettava eteensä ja meiltä hän on vaativa tilin siitä, olemmeko täyttäneet lain. Raamattu sanoo: "Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme" (Room. 14:12). Kristuksen sen sijaan ei tarvitse viimeisenä päivänä tehdä tiliä, vaan hän on itse tuomari. Kristus on lain herra, niin kuin hän sanoo: "Ihmisen Poika on siis sapatinkin herra" (Mark. 2:28). Ei siis vain sapatin herra, vaan sapatinkin herra, siis koko lain herra.

Raamattu ei missään sano, että Kristus olisi ollut velvollinen oman persoonansa puolesta täyttämään lain. Sellainen ajatus on ihmiskeksintö ja loukkaa Kristuksta.

Miten me sitten voimme selviytyä, kun on tili tehtävä? Jos meidän on astuttava omassa likaisessa vanhurskaudessamme Jumalan eteen, emme mitenkään selviydy, koska emme ole lakia pitäneet, vaan joudumme tuomittaviksi. Sen sijaan kun turvanamme on Herra Kristus, joka täytti lain sekä pyhästi eläen että kärsien syntiemme rangaistuksen, emme joudu tuomittaviksi, vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Niinhän Jeesus on luvannut: "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään." (Joh. 5:24)
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tulkitsija ja lain yläpuolella. Mutta parasta on tämä lupaus, josta kaikki Häneen uskovat pääsevät osallisiksi.

Joh. 3:18
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

Äänestä

että laki on Jumalan luonteen ilmaisu. Ei Jumala ole lain yläpuolella. Lakihan on hänen persoonansa ilmentämistä yhdestä perspektiivistä käsin.

Jeesus sanoi, että hän tuli täyttämään/toteuttamaan lain (Matt. 5:17-19). Hän on uusi Aadam (Room. 5:14). Siis ihmisenä ihmisten joukossa (Hepr. 2:14, 17). On hän Jumalakin (Joh. 1:1, 14), mutta hänen piti voittaa paholainen ihmisen sijaisena, jotta meillä voisi olla mahdollisuus pelastua (Room. 5:10).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


herra kirjoitti:

Jotkut sanovat, että Kristuksen tuli täyttää laki itsensä tähden, koska hän oli ihminen. He unohtavat silloin, kenestä tässä oikein on kysymys. Kristus ei ole pelkkä ihminen, vaan samalla tosi Jumala. Jumala on lain yläpuolella. Meille ihmisille laki on annettu. Me olemme velvolliset sen täyttämään. Meidät Jumala on kerran asettava eteensä ja meiltä hän on vaativa tilin siitä, olemmeko täyttäneet lain. Raamattu sanoo: "Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme" (Room. 14:12). Kristuksen sen sijaan ei tarvitse viimeisenä päivänä tehdä tiliä, vaan hän on itse tuomari. Kristus on lain herra, niin kuin hän sanoo: "Ihmisen Poika on siis sapatinkin herra" (Mark. 2:28). Ei siis vain sapatin herra, vaan sapatinkin herra, siis koko lain herra.

Raamattu ei missään sano, että Kristus olisi ollut velvollinen oman persoonansa puolesta täyttämään lain. Sellainen ajatus on ihmiskeksintö ja loukkaa Kristuksta.

Miten me sitten voimme selviytyä, kun on tili tehtävä? Jos meidän on astuttava omassa likaisessa vanhurskaudessamme Jumalan eteen, emme mitenkään selviydy, koska emme ole lakia pitäneet, vaan joudumme tuomittaviksi. Sen sijaan kun turvanamme on Herra Kristus, joka täytti lain sekä pyhästi eläen että kärsien syntiemme rangaistuksen, emme joudu tuomittaviksi, vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Niinhän Jeesus on luvannut: "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään." (Joh. 5:24)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu