Reservin

1. kelpoisuus: Joukkueenjohtaja
2. kelpoisuus: Kouluttaja

Noin lukee sotilaspassissani.

Mutta se mitä HEVIN LAULAMISEEN, IDOLSKILPAAN JA ARI KOIVUSEEN TULEE, niin hän laulaa rykmentillisen verran sotamiehiä ja jääkäreitä ja valittajia suohon.

Tehkää perässä armeijan mukamas käyneet "Arivalittajat ja arivihaajat". Te jos ketkä olette munattomia MUMMOJA!

Te olette häpeäksi isänmaalle joutavan valittajat!

Terveisin RESERVIN KERSANTTI VUOSIMALLIA 1957! Palvellut 1977/78.
12589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

asiaa tälläkin palstalla. Kiitos loistavasta kirjoituksesta. Arilla on todellakin ainutlaatuisen upea ääni.

Äänestä

1. kivääriryhmän johtaja
2. sinkoryhmänjohtaja

Veit sanat suustani veliseni! Kyllä meillä intissä oli tapana kuunnella ennemminkin heviä kuin listapoppia. Näin Savon Prikaatissa aikoinaan.

Äänestä

Pohjois-Karjalan Tykistöpatteristo PkarPsto jo kauan kauan sitten. Ja hevi(ari)mies.

Äänestä

Oikeassa olet. Ja jos me mennään vierailemaan salille testoreronin ja hormonipiikkien sekaan niin silti Arissa on enemmän äijää. Kristianissa on jotain ärsyttävää. Ääni on ainakin ylhäällä yhtä kamala nenä-ääni kuin Kirkalla ja olemus musiikkivideossa oli kuin naapurin Sepolla riihessä heinäpaalin päällä. En ole pitkään aikaan nauranut noin, kun Ari heitti tukkaa lavalla. Katja Ståhl puhui ajatukseni: "Arin ääni on suoraan taivaasta. Se on huvittavaa, että toi h**vetti on sillä pääosassa. Se on niin kuin enkeli maan päällä, kun se laulaa. Se on ihan käsittämätön."

Äänestä
  • Ari ottaa kyllä vähän liian tosissaan sen hevi-ilmeen ja asenteen. Vanhaa pistää josku hymyilyttämään. Oli sitä itsekin nuorena ismeissään ehdoton.

    Mutta melkosen huumorilla ja ilomielisellä asenteella se näitä skaboja käy ja vapautuneesti. onneksi. Rankkojenkin kokemusten jälkeen. Täytyy hattua nostaa. Kaverissa kun on ainesta vaikka minkälaiseksi suohonlaulajaksi, vakavanhan Väinämöisen tapaan.

    No ehkä se sai nyt näyttää sen hevipuolensa ja seuraavana olisi vuorossa heviballaadi. Ja niitäkin Purplen ja etenkin Rainbown repertuaarista löytyy.

    Äänestä

  • Kersantiti kirjoitti:

    Ari ottaa kyllä vähän liian tosissaan sen hevi-ilmeen ja asenteen. Vanhaa pistää josku hymyilyttämään. Oli sitä itsekin nuorena ismeissään ehdoton.

    Mutta melkosen huumorilla ja ilomielisellä asenteella se näitä skaboja käy ja vapautuneesti. onneksi. Rankkojenkin kokemusten jälkeen. Täytyy hattua nostaa. Kaverissa kun on ainesta vaikka minkälaiseksi suohonlaulajaksi, vakavanhan Väinämöisen tapaan.

    No ehkä se sai nyt näyttää sen hevipuolensa ja seuraavana olisi vuorossa heviballaadi. Ja niitäkin Purplen ja etenkin Rainbown repertuaarista löytyy.

    Juu olen samaa mieltä. Mutta myös sitä mieltä että Arin komiikka piilee myös siinä, että se osaa nauraa heviydelleen ja sille että "pitäisi olla joku äijä". Se medihevin porukka ainakin korostaa mielestäni maskuliinisuuttaan juuri sen takia, että sille voisi nauraa. Vetää erääntyyppinen miehisyys överiksi. Luulen että Arin olisi helppo pukeutua myös mekkoon, koska se hyväksyy feminiinisyytensä.
    Arin ehdottomuus ismiinsä vetää sitä varmaan parhaiten eteenpäin juuri nyt. Ehkä se on tässä skabassa juuri oikeaan aikaan.

    Äänestä

  • nainen*82 kirjoitti:

    eli juuri hieman sitä samaa huumoria mitä ensimmäisessä kommentissasi oli. =DD

    Äänestä

  • nainen*82 kirjoitti:

    Juu olen samaa mieltä. Mutta myös sitä mieltä että Arin komiikka piilee myös siinä, että se osaa nauraa heviydelleen ja sille että "pitäisi olla joku äijä". Se medihevin porukka ainakin korostaa mielestäni maskuliinisuuttaan juuri sen takia, että sille voisi nauraa. Vetää erääntyyppinen miehisyys överiksi. Luulen että Arin olisi helppo pukeutua myös mekkoon, koska se hyväksyy feminiinisyytensä.
    Arin ehdottomuus ismiinsä vetää sitä varmaan parhaiten eteenpäin juuri nyt. Ehkä se on tässä skabassa juuri oikeaan aikaan.

    Arille on tilaus tässä hetkessä ja Ari on Carpe Diem ihminen. Ari on löytänyt hyvän laineen jos vois surffaustermien asian sanoa.

    Arilta tosiaankin voi odottaa ihan mitä vaan. Se yllätyksellisyys tekee siitä mielenkiintoisen persoonan; ei habitus. Vaikka onkin minun mittapuuni mukaan vielä lähes kakara.

    Mutta kun se osaa ihan oikeasti vielä laulaakin. perhanan pentu;)))

    Äänestä

  • Kersantti 1957 kirjoitti:

    Minäkin olen elänyt muusikkojen ja musiikin keskellä koko "pienen" elämäni. Joten on kiva seurata Arin touhuja. Aattelepa sitä kun ja jos Ari saa tehdä musiikkia, niin minkälainen laulaja ja entertaineri se onkaan kolme-nelikymppisenä?!

    Joo lapsonen se on, ja sitä löytyy vielä allekirjoittaneestakin onneksi=). Mutta voittamismahdollisuuksien suhteen onneksi muutkin ovat niin naskalia, paitsi (ehkä;) Meurmannin Krisse.

    Itse olen myös elänyt musiikin keskellä koko elämäni, joskin soittohommat on vähentyny viime aikoina. Jaksaa ihmetellä näitä esiintyjiä, miten ne vetää rohkeasti täysin konkarittomina tv:ssä. Arin henkinen kantti näkyy lavalla, mutta toivotaan sitä roppakaupalla sen ulkopuolellekin, koska koville on joutunut.

    Äänestä

Toivottavasti tämä kirjoituksesi hävittää nämä persekärpäset ede vähäksi aikaa keskustelupalstalta.

***koputtaa puuta!

Äänestä
  • Miksi musiikki pauhasi Arin esityksen aikana?

    Siksi, että laujajan äänettömyys ei ihan hevillä paljastuisi!

    Valittaen pitää taas kertaalleen todeta, että ääntähän Arilla ei ole, mutta karismaa senkin edestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kersantti 1957 kirjoitti:

1. kelpoisuus: Joukkueenjohtaja
2. kelpoisuus: Kouluttaja

Noin lukee sotilaspassissani.

Mutta se mitä HEVIN LAULAMISEEN, IDOLSKILPAAN JA ARI KOIVUSEEN TULEE, niin hän laulaa rykmentillisen verran sotamiehiä ja jääkäreitä ja valittajia suohon.

Tehkää perässä armeijan mukamas käyneet "Arivalittajat ja arivihaajat". Te jos ketkä olette munattomia MUMMOJA!

Te olette häpeäksi isänmaalle joutavan valittajat!

Terveisin RESERVIN KERSANTTI VUOSIMALLIA 1957! Palvellut 1977/78.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu