MIKSI PORVARIT OVAT VIHAISIA?

Voitaisiinko täällä keskustella yllä olevan otsikon aiheesta.
Joku psykokulttuuriin perehtynyt voisi kertoa, onko kyseessä näköharha vaiko todellinen havainto.

Presidentivaaleista alkaen olen seurannut esimerkiksi täällä Suomi24 keskustelupalstalla porvarien kirjoittelua.
Sen leimaavin piirre on kielteisyys, vihamielisyys, ahdasmielisyys jopa aggressiivisuus.
Sama näyttää nyt toistuvan eduskuntavaaleissa. Päivittäin Kokoomuksen poliitikot ovat otsikoissa hyvin vihaisina. Sama toistuu jälleen täällä Suomi24 palstalla.

Esimerkiksi kahden muun suuren puolueen Keskustan ja SDP:n ilmiasu on positiivinen ja rakentava.

Avaan keskustelun tällä alustuksellani.
3299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Porvarit ovat turhautuneita, koska nälkä kasvaa syödessä ja monen lihavan vuoden jälkeen mikään ei enää tunnu riittävän. Sama ilmiö näkyy myös työpaikoilla. Naapuripomo kun vaihtaa audia jo kahdesti vuodessa ja itse ajaa viime vuoden mallia, tarttis tehdä jotain JA NOPEASTI.

Äänestä
  • ilmenevät edellä kuvattujen porvarien elämässä vain hieman toisella tavalla.
    Tätä olen itse pohtinut.
    Toivoisin, että porvarit/kokoomuslaiset kuitenkin oppisivat ottamaan hieman rennomman otteen elämään.

    Äänestä

  • pole the prole kirjoitti:

    ilmenevät edellä kuvattujen porvarien elämässä vain hieman toisella tavalla.
    Tätä olen itse pohtinut.
    Toivoisin, että porvarit/kokoomuslaiset kuitenkin oppisivat ottamaan hieman rennomman otteen elämään.

    Isin Pojat elkää nyt suuttuko jos esim sisäsuomesta nussitte maailman parhaat pelaajat Jees mutta NHL vie ne kaikki ja hifkiltä Tulee maitojunalla takaisin, Siis "helsinkikiläiset "tulee takaisin maitojunalla ESIM. PIKKARAINEN.Haistakakaa v.....
    koko "maan pääkaupunki"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielentilako vain kirjoitti:

Voitaisiinko täällä keskustella yllä olevan otsikon aiheesta.
Joku psykokulttuuriin perehtynyt voisi kertoa, onko kyseessä näköharha vaiko todellinen havainto.

Presidentivaaleista alkaen olen seurannut esimerkiksi täällä Suomi24 keskustelupalstalla porvarien kirjoittelua.
Sen leimaavin piirre on kielteisyys, vihamielisyys, ahdasmielisyys jopa aggressiivisuus.
Sama näyttää nyt toistuvan eduskuntavaaleissa. Päivittäin Kokoomuksen poliitikot ovat otsikoissa hyvin vihaisina. Sama toistuu jälleen täällä Suomi24 palstalla.

Esimerkiksi kahden muun suuren puolueen Keskustan ja SDP:n ilmiasu on positiivinen ja rakentava.

Avaan keskustelun tällä alustuksellani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu