Löysin netistä hyvän artikkelin koskien naisen alamaisuutta:
Naisen alamaisuus
Nyt tullaan sitten siihen opin kohtaan, joka saa monet aikamme naiset näkemään punaista, nimittäin naisen alamaisuuteen. Paavalin mukaan mies on vaimonsa ”pää”. Itse asiassa tässä on kysymys järjestyksestä, jonka Jumala on säätänyt paitsi perheen ja seurakunnan, myös kolmiyhteyden sisälle.
Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala (1. Kor. 11:3).
Kysymys ei voi olla eriarvoisuudesta, sillä on mahdotonta ajatella, että Jeesuksen ja hänen Isänsä välillä olisi jokin arvoero. Mitä päänä oleminen sitten merkitsee? Se merkitsee yksinkertaisesti vastuusuhdetta: kuka puolustaa ketä vihollista vastaan, kuka tekee vaikeat ratkaisut ja kuka kantaa lopullisen vastuun?
Naisen on Paavalin mukaan oltava miehelle alamainen perheessä ja seurakunnassa, koska mies on hänen päänsä. Sana ”alamainen” luetaan kuitenkin meidän aikanamme helposti väärin, ikään kuin Paavali olisi kirjoittanut: ”alistettu”. Naisen ei kuitenkaan ole määrä olla sen enempää miehen alistama kuin Jeesuskaan oli Isänsä alistama. Sitä paitsi kristillisessä kirkossa pätevät täysin toisenlaiset johtamisen (”päänä olemisen”) periaatteet kuin ympäröivässä maailmassa. Näinhän Jeesus opetti:
”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (Mark. 10:43-45).
Miehen on kannettava perheestä ja seurakunnasta vastuuta samalla tavalla kuin Jeesuskin teki: rakastamalla, palvelemalla ja uhrautumalla. Jeesus suostui vapaaehtoisesti orjan osaan – eikö siis kristittyjen miesten tulisi noudattaa hänen esimerkkiään! Ja niin kauan kuin nainen saa kokea miehensä taholta uhrautuvaa rakkautta, hän kunnioittaa tätä ja iloitsee saadessaan olla hänelle alamainen.
Kuten edellä jo mainitsin, käski Paavali kristittyjen miesten rakastaa vaimoaan kuten Kristus rakasti seurakuntaansa. Voisiko rakkauden ihannetta enää sen korkeammalle asettaakaan! Tällainen rakkaus motivoi meitä naisia alamaisuuteen; komenteleminen ja sortaminen sen sijaan nostattavat meidät vain kapinaan.
Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta... Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään (Ef. 5:25-28).
Kuka nainen on syvällä sydämessään onnellinen, jollei hänen miehensä kanna perheestä perimmäistä vastuuta? En ole maailmaa kiertäessäni vielä tavannut ainoatakaan naista, joka olisi huokaissut onnellisena: ”Ihanaa, minulla on miehenä tohvelisankari! Saan johtaa meidän perhettä niin kuin tahdon ja päättää itse kaikista tärkeistä asioista!”
Millaisia julistustehtäviä naisilla oli Uuden testamentin seurakunnissa?
Paavalin kirjeistä löytyy omituinen ristiriita: yhtäällä hän näet mainitsee itsestään selvänä asiana, että naiset profetoivat ja rukoilevat seurakunnan kokouksissa (1 Kor. 11:5), mutta parin luvun päässä hän antaakin heille puhekiellon (1 Kor. 14:34). Ja molemmat asiat vielä saman kirjeen sisällä!
Tiedämme, ettei apostoli ollut tyhmä mies, eikä hänen logiikassaan ollut mitään vikaa. Tiedämme, etteivät hänen kirjeensä ole vain hänen omaa sanaansa, vaan samalla myös Jumalan erehtymätöntä Sanaa. Jos emme tahdo heittää Paavalin kirjeitä (ja sitä myöten vähitellen koko Raamattua) vanhentuneena roskakoppaan, on meidän yksinkertaisesti mietittävä, miten tämä näennäinen ristiriita olisi selitettävissä.
On tärkeää huomata, että alkukirkko kulki itsenäisesti omaa tietään, mitä naisen seurakunnalliseen rooliin tulee. Synagogassahan nainen ei saanut avata suutaan, ei lukea tekstejä, eipä edes rukoilla ääneen. Itse asiassa juutalaisten naisten ei ollut pakko osallistua sapattijumalanpalvelukseen ollenkaan. Tuon ajan pakanauskonnoissa oli taas tavallista, että naiset toimivat niissä papittarina ja jumaliensa sanomien välittäjinä.
Ei ole siis aivan vähäinen asia se, että naiset saivat profetoida seurakunnan kokouksissa kristillisen kirkon syntyajoista asti. Profetiaa esiintyy Vanhassa testamentissa paljon, ja se on nimenomaan lain ja evankeliumin julistamista elävällä ja tilanteeseen sopivalla tavalla. Vanhan liiton aikana profetoimisen lahja oli vain harvojen miesten ja parin kolmen naisen erityisoikeus. Uuden testamentin puolella tilanne muuttuu täysin. Olemme jo kuulleet naisprofeetta Hannasta. Luukas kertoo lisäksi diakoni Filippoksen neljästä tyttärestä, jotka toimivat profeettoina Kesarean seurakunnassa (Apt. 21:8-9). Ja Paavali antaa ymmärtää, että naisten profetoiminen oli yleistä koko kristillisessä kirkossa (1. Kor. 11:5-16).
Naisen asema Uuden testamentin seurakunnissa oli siis erilainen kuin ympäröivässä maailmassa. Kristityt ottivat alusta lähtien eri linjan kuin juutalaiset yhtäältä ja pakanat toisaalta: naiset saivat avata suunsa jumalanpalveluksessa, rukoilla ja profetoida miesten edessä, mutta oli silti jotain, mitä he eivät saaneet tehdä. (Siitä puhumme kohta.)
Millaiseen puhumiseen profetoiminen sitten käytännössä viittaa? Ensinnäkin se viittaa Vanhaan testamenttiin. Esimerkiksi Jeremian saarna Jerusalemin temppelin portilla oli profetia (Jer. 7-11). Meidän päivinämme tuollaista puhetta nimitettäisiin raamattutunniksi.
Itse asiassa Paavali pitää profetoimista yhtenä parhaimmista armolahjoista ja käskee kaikkien kristittyjen sitä tavoitella (1. Kor. 14:1). Hänen mukaansa profetia ei ole vain jotain hurmospuhetta tai tulevaisuuden ennustelua, vaan ennen kaikkea kuulijoiden rakentamista, kehottamista ja lohduttamista (ib. 3). Tämä armolahja on tärkeä siksi, että profetoiva rakentaa sen avulla seurakuntaa (ib. 4). Profeetallinen julistus on merkkinä uskoville, mutta myös ei-uskovat joutuvat sitä kuunnellessaan kokemaan, että heidän sydämensä salaisuudet paljastuvat (ib. 22-25). Kaikki saavat profetoida vuorollaan, mutta vain yksi tai kaksi yhdessä jumalanpalveluksessa (ib. 29-31). Profetian päämäärä on, että uskovat saisivat opetusta ja rohkaisua (ib. 31). Huomaamme siis, että meidän aikanamme on profetia-sana useammin väärässä kuin oikeassa käytössä.
Naisten profetoimiselle Paavali asettaa vain yhden ehdon: heidän on tehtävä se pää peitettynä (11:1-16). Miksi pään peittäminen sitten oli tärkeää? Se, kuten verensyöntikieltokin, oli välttämätöntä juutalaisten tähden. Naimisissa olevan naisen hiusten näkeminen oli Paavalin maanmiehille kauhistus. Pään peittäminen oli toisaalta myös ”alamaisuuden merkki”, toisin sanoen osoitus siitä, että ko. nainen oli naimisissa ja kuului tietylle miehelle. Meidän kulttuurissamme käytetään huivin asemasta vihkisormusta. Japanissa voitiin ennen vanhaan naisen siviilisääty päätellä hänen kimononsa hihojen pituudesta.
Pitäisikö meidän naisten sitten käyttää päähinettä seurakunnan kokouksissa ollaksemme raamatullisia? Tai jopa kasvattaa itsellemme pitkä tukka, josta Paavali myös puhuu? Tai pitäisikö kristittyjen suudella toisiaan jumalanpalveluksen päätteeksi ”pyhällä suunannolla”? Riippuu siitä, kuuluvatko nämä asiat maamme kulttuuriin. Asia, jota pään peittäminen symbolisoi, on tärkeä. Jollakin tavalla joka kulttuurissa on ilmaistava, kuuluuko tietty nainen jollekulle miehelle vai onko hän vielä vapaa. Kristillisen kirkon on tässä kohden noudatettava maan tapaa.
Jos elämme Japanissa, emme yleensä edes halaile toisia kristittyjä – jopa kädenpuristus tuntuu tuossa kumarrusten maassa joskus liian intiimiltä toimitukselta. Jos elämme muslimimaissa, emme mene kristilliseen tilaisuuteen paljain päin ja minihameessa. Mutta silloin, kun on Herran käskystä kyse, on sitä toteltava kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina. Pään peittämisen ja tukan pituuden suhteen Paavali vetoaa hyvään tapaan (1. Kor. 11:13-16), mutta naisen puhekiellon ollessa kyseessä hän vetoaa Herran käskyyn: ”Tämä mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä” (1. Kor. 14:38). Nainen vaietkoon seurakunnassa – mitä se tarkoittaa?
Naiset saivat siis profetoida Uuden testamentin seurakunnissa, mutta oli kuitenkin jotain, mitä he eivät saaneet tehdä. Miehen ja naisen tehtävät eivät Paavalin mukaan olleet täsmälleen samat. Paavali sanoo, ettei naisen ole ”lupa puhua” seurakunnan tilaisuuksissa. Mitä se tarkoittaa – eikö ”profetoiminen” olekaan ”puhumista”?
Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa (en tais ekleesiais). Heidän ei ole lupa puhua (lalein), vaan heidän on oltava kuuliaisia/ alamaisia*, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa (en ekleesia) (1. Kor. 14:33b-35).
Missä kohden laki sanoo, että naisen on oltava kuuliainen/ alamainen miehelleen? Alaviitteen mukaan syntiinlankeemuskertomuksessa: ”Mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva” (1. Moos. 3:16). Alamaisuus kuului alusta asti ihmiskuvaan samalla tavalla kuin se kuuluu Jumala-kuvaankin: mies on vaimon pää kuten Jumala on Kristuksen pää. Mutta siinä mielessä alamaisuus on syntiinlankeemuksen seurausta, että sen toteuttaminen on syntiselle miehelle ja naiselle hyvin ongelmallista. Jos paratiisissa olisi pysytty, olisi Adam kohdellut vaimoaan niin, ettei tämä olisi edes huomannut olevansa miehelleen alamainen. Kuuliaisuus olisi ollut hänelle pelkkä ilo, kuten se on Jeesukselle ilo suhteessa Isäänsä.
Mutta sitten synti tuli väliin ja pilasi kaiken…
Kirjeessään Timoteukselle apostoli itse asiassa mainitseekin syntiinlankeemuksen puhuessaan naisen paikasta seurakunnassa. Nyt hän tuo keskusteluun kaksi uutta sanaa: Hän ei salli, että nainen opettaa (didaskein) ja hallitsee (authentein) miestään/ miehiä seurakunnassa. Paavali vetoaa alamaisuus-periaatteeseen tässäkin kohtaa. Nainen ei saa seurakunnassa olla sellaisessa asemassa, että hän olisi miehen pää: hallitsisi häntä, olisi hänen johtajansa.
”Minä siis tahdon, että miehet rukoilevat joka paikassa… niin myös että naiset ovat säädyllisessä puvussa… Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä (miehiä), vaan eläköön hiljaisuudessa. Sillä Adam luotiin ensin, sitten Eeva, eikä Adamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen, mutta hän on pelastuva lasten synnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa, pyhityksessä ynnä siveydessä” (1. Tim. 2:8-15*).
Paavali muistuttaa Timoteusta luomisjärjestyksestä ja syntiinlankeemusjärjestyksestä. Mies luotiin ensiksi, mutta nainen lankesi ensiksi. Eeva oli helpompi pettää kuin miehensä. Me naiset olemme empaattisempia kuin miehemme. Tämä kyky auttaa meitä ihmissuhteissa, mutta on haitallista käärmeen kanssa keskustellessa. Käärme pystyy pettämään naisen teologisessa keskustelussa helpommin kuin miehen. Siksi hän suuntasikin kulkunsa ensin Eevan, ei Aadamin luokse.
Mitä taas lasten synnyttämiseen tulee, niin siitä puhuimme jo edellä: Paavali ylistää yksinäisen naisen osaa ja vakuuttaa, että uudessa liitossa tällä on paljon lapsia. Missään tapauksessa 15. jae ei siis voi tarkoittaa sitä, etteivätkö lapsettomat naiset voisi pelastua!
Huomatkaa, että molemmissa kohdissa, missä naiselta kielletään opettaminen, se niputetaan yhteen miehen hallitsemisen (auktoriteettiaseman) ja alamaisuusperiaatteen kanssa. Ei siis niin, että jokin puhumisen laji olisi naiselta kielletty. Paavali ei myöskään erottele toisistaan kokouksen lajeja: kokoonnutaanko sunnuntaiaamuna jumalanpalvelukseen vai keskiviikko iltana rukouspiiriin. Siitä asiasta hän sanoo yksinkertaisesti: naisen vaietkoon seurakunnassa, en ekleesia. Näissä Raamatun kohdissa puhutaan sen sijaan hengellisestä johtamisesta, paimenen virasta.
Lukujako hämää meitä, mutta Paavalin jatkaa argumentointiaan 1. Timoteuskirjeen kolmannessa luvussa puhumalla seurakunnan kaitsijan virasta. Siitä siis koko ajan on ollut kysymys!
Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön. Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan (ib. 3:1-2).
Jeesus ei tehnyt naisista apostoleja. Paavali ei tehnyt heistä seurakuntiensa paimenia/ vanhimpia/ kaitsijoita (1. Tim. 3:1-7, Tiitus 1:5-9). Opetus- ja johtamisvirkaa ei heille alkuseurakunnassa annettu. Naispappeuden toteuduttua papin rooli on muuttunut. Hänestä on tullut toimitusten pyörittäjä, joka kulkee pyhässä ja arjessa seurakuntalaistensa vierellä. Tällainen ei ole Uuden testamentin käsitys paimenen tehtävistä.
Mitkä tehtävät siis kuuluvat Uudessa testamentissa nimenomaan seurakunnan paimenelle? Hänen pitää tehdä sitä mitä lammaspaimenkin tekee: ruokkia lampaita ja karitsoita = vastata oikeasta opista. Hänen pitää taistella sutta vastaan, vaikka sitten oman henkensä uhalla = pitää harhaopettajat poissa kristittyjen laumasta. Paimenen on sanottava harhaopille ”ei” yhtä kovalla äänellä kuin hän sanoo oikealle opille ”kyllä”.
Paimenelle kuuluu myös portinvartijan tehtävä, toisin sanoen siitä päättäminen, kuka päästetään kasteelle ja ehtoolliselle (sakramentit ja seurakuntakuri). Samoin hänelle kuuluu vastuu seurakunnan muista työntekijöistä, heidän opistaan ja elämästään.
Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden – ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut (Hes. 3:18).
Jos paimenen vastuu tarkoittaa tätä, niin kysynpä vain, kuka meistä naisista haluaa sen kannettavakseen?
Naisen alamaisuus
Nyt tullaan sitten siihen opin kohtaan, joka saa monet aikamme naiset näkemään punaista, nimittäin naisen alamaisuuteen. Paavalin mukaan mies on vaimonsa ”pää”. Itse asiassa tässä on kysymys järjestyksestä, jonka Jumala on säätänyt paitsi perheen ja seurakunnan, myös kolmiyhteyden sisälle.
Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala (1. Kor. 11:3).
Kysymys ei voi olla eriarvoisuudesta, sillä on mahdotonta ajatella, että Jeesuksen ja hänen Isänsä välillä olisi jokin arvoero. Mitä päänä oleminen sitten merkitsee? Se merkitsee yksinkertaisesti vastuusuhdetta: kuka puolustaa ketä vihollista vastaan, kuka tekee vaikeat ratkaisut ja kuka kantaa lopullisen vastuun?
Naisen on Paavalin mukaan oltava miehelle alamainen perheessä ja seurakunnassa, koska mies on hänen päänsä. Sana ”alamainen” luetaan kuitenkin meidän aikanamme helposti väärin, ikään kuin Paavali olisi kirjoittanut: ”alistettu”. Naisen ei kuitenkaan ole määrä olla sen enempää miehen alistama kuin Jeesuskaan oli Isänsä alistama. Sitä paitsi kristillisessä kirkossa pätevät täysin toisenlaiset johtamisen (”päänä olemisen”) periaatteet kuin ympäröivässä maailmassa. Näinhän Jeesus opetti:
”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (Mark. 10:43-45).
Miehen on kannettava perheestä ja seurakunnasta vastuuta samalla tavalla kuin Jeesuskin teki: rakastamalla, palvelemalla ja uhrautumalla. Jeesus suostui vapaaehtoisesti orjan osaan – eikö siis kristittyjen miesten tulisi noudattaa hänen esimerkkiään! Ja niin kauan kuin nainen saa kokea miehensä taholta uhrautuvaa rakkautta, hän kunnioittaa tätä ja iloitsee saadessaan olla hänelle alamainen.
Kuten edellä jo mainitsin, käski Paavali kristittyjen miesten rakastaa vaimoaan kuten Kristus rakasti seurakuntaansa. Voisiko rakkauden ihannetta enää sen korkeammalle asettaakaan! Tällainen rakkaus motivoi meitä naisia alamaisuuteen; komenteleminen ja sortaminen sen sijaan nostattavat meidät vain kapinaan.
Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta... Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään (Ef. 5:25-28).
Kuka nainen on syvällä sydämessään onnellinen, jollei hänen miehensä kanna perheestä perimmäistä vastuuta? En ole maailmaa kiertäessäni vielä tavannut ainoatakaan naista, joka olisi huokaissut onnellisena: ”Ihanaa, minulla on miehenä tohvelisankari! Saan johtaa meidän perhettä niin kuin tahdon ja päättää itse kaikista tärkeistä asioista!”
Millaisia julistustehtäviä naisilla oli Uuden testamentin seurakunnissa?
Paavalin kirjeistä löytyy omituinen ristiriita: yhtäällä hän näet mainitsee itsestään selvänä asiana, että naiset profetoivat ja rukoilevat seurakunnan kokouksissa (1 Kor. 11:5), mutta parin luvun päässä hän antaakin heille puhekiellon (1 Kor. 14:34). Ja molemmat asiat vielä saman kirjeen sisällä!
Tiedämme, ettei apostoli ollut tyhmä mies, eikä hänen logiikassaan ollut mitään vikaa. Tiedämme, etteivät hänen kirjeensä ole vain hänen omaa sanaansa, vaan samalla myös Jumalan erehtymätöntä Sanaa. Jos emme tahdo heittää Paavalin kirjeitä (ja sitä myöten vähitellen koko Raamattua) vanhentuneena roskakoppaan, on meidän yksinkertaisesti mietittävä, miten tämä näennäinen ristiriita olisi selitettävissä.
On tärkeää huomata, että alkukirkko kulki itsenäisesti omaa tietään, mitä naisen seurakunnalliseen rooliin tulee. Synagogassahan nainen ei saanut avata suutaan, ei lukea tekstejä, eipä edes rukoilla ääneen. Itse asiassa juutalaisten naisten ei ollut pakko osallistua sapattijumalanpalvelukseen ollenkaan. Tuon ajan pakanauskonnoissa oli taas tavallista, että naiset toimivat niissä papittarina ja jumaliensa sanomien välittäjinä.
Ei ole siis aivan vähäinen asia se, että naiset saivat profetoida seurakunnan kokouksissa kristillisen kirkon syntyajoista asti. Profetiaa esiintyy Vanhassa testamentissa paljon, ja se on nimenomaan lain ja evankeliumin julistamista elävällä ja tilanteeseen sopivalla tavalla. Vanhan liiton aikana profetoimisen lahja oli vain harvojen miesten ja parin kolmen naisen erityisoikeus. Uuden testamentin puolella tilanne muuttuu täysin. Olemme jo kuulleet naisprofeetta Hannasta. Luukas kertoo lisäksi diakoni Filippoksen neljästä tyttärestä, jotka toimivat profeettoina Kesarean seurakunnassa (Apt. 21:8-9). Ja Paavali antaa ymmärtää, että naisten profetoiminen oli yleistä koko kristillisessä kirkossa (1. Kor. 11:5-16).
Naisen asema Uuden testamentin seurakunnissa oli siis erilainen kuin ympäröivässä maailmassa. Kristityt ottivat alusta lähtien eri linjan kuin juutalaiset yhtäältä ja pakanat toisaalta: naiset saivat avata suunsa jumalanpalveluksessa, rukoilla ja profetoida miesten edessä, mutta oli silti jotain, mitä he eivät saaneet tehdä. (Siitä puhumme kohta.)
Millaiseen puhumiseen profetoiminen sitten käytännössä viittaa? Ensinnäkin se viittaa Vanhaan testamenttiin. Esimerkiksi Jeremian saarna Jerusalemin temppelin portilla oli profetia (Jer. 7-11). Meidän päivinämme tuollaista puhetta nimitettäisiin raamattutunniksi.
Itse asiassa Paavali pitää profetoimista yhtenä parhaimmista armolahjoista ja käskee kaikkien kristittyjen sitä tavoitella (1. Kor. 14:1). Hänen mukaansa profetia ei ole vain jotain hurmospuhetta tai tulevaisuuden ennustelua, vaan ennen kaikkea kuulijoiden rakentamista, kehottamista ja lohduttamista (ib. 3). Tämä armolahja on tärkeä siksi, että profetoiva rakentaa sen avulla seurakuntaa (ib. 4). Profeetallinen julistus on merkkinä uskoville, mutta myös ei-uskovat joutuvat sitä kuunnellessaan kokemaan, että heidän sydämensä salaisuudet paljastuvat (ib. 22-25). Kaikki saavat profetoida vuorollaan, mutta vain yksi tai kaksi yhdessä jumalanpalveluksessa (ib. 29-31). Profetian päämäärä on, että uskovat saisivat opetusta ja rohkaisua (ib. 31). Huomaamme siis, että meidän aikanamme on profetia-sana useammin väärässä kuin oikeassa käytössä.
Naisten profetoimiselle Paavali asettaa vain yhden ehdon: heidän on tehtävä se pää peitettynä (11:1-16). Miksi pään peittäminen sitten oli tärkeää? Se, kuten verensyöntikieltokin, oli välttämätöntä juutalaisten tähden. Naimisissa olevan naisen hiusten näkeminen oli Paavalin maanmiehille kauhistus. Pään peittäminen oli toisaalta myös ”alamaisuuden merkki”, toisin sanoen osoitus siitä, että ko. nainen oli naimisissa ja kuului tietylle miehelle. Meidän kulttuurissamme käytetään huivin asemasta vihkisormusta. Japanissa voitiin ennen vanhaan naisen siviilisääty päätellä hänen kimononsa hihojen pituudesta.
Pitäisikö meidän naisten sitten käyttää päähinettä seurakunnan kokouksissa ollaksemme raamatullisia? Tai jopa kasvattaa itsellemme pitkä tukka, josta Paavali myös puhuu? Tai pitäisikö kristittyjen suudella toisiaan jumalanpalveluksen päätteeksi ”pyhällä suunannolla”? Riippuu siitä, kuuluvatko nämä asiat maamme kulttuuriin. Asia, jota pään peittäminen symbolisoi, on tärkeä. Jollakin tavalla joka kulttuurissa on ilmaistava, kuuluuko tietty nainen jollekulle miehelle vai onko hän vielä vapaa. Kristillisen kirkon on tässä kohden noudatettava maan tapaa.
Jos elämme Japanissa, emme yleensä edes halaile toisia kristittyjä – jopa kädenpuristus tuntuu tuossa kumarrusten maassa joskus liian intiimiltä toimitukselta. Jos elämme muslimimaissa, emme mene kristilliseen tilaisuuteen paljain päin ja minihameessa. Mutta silloin, kun on Herran käskystä kyse, on sitä toteltava kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina. Pään peittämisen ja tukan pituuden suhteen Paavali vetoaa hyvään tapaan (1. Kor. 11:13-16), mutta naisen puhekiellon ollessa kyseessä hän vetoaa Herran käskyyn: ”Tämä mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä” (1. Kor. 14:38). Nainen vaietkoon seurakunnassa – mitä se tarkoittaa?
Naiset saivat siis profetoida Uuden testamentin seurakunnissa, mutta oli kuitenkin jotain, mitä he eivät saaneet tehdä. Miehen ja naisen tehtävät eivät Paavalin mukaan olleet täsmälleen samat. Paavali sanoo, ettei naisen ole ”lupa puhua” seurakunnan tilaisuuksissa. Mitä se tarkoittaa – eikö ”profetoiminen” olekaan ”puhumista”?
Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa (en tais ekleesiais). Heidän ei ole lupa puhua (lalein), vaan heidän on oltava kuuliaisia/ alamaisia*, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa (en ekleesia) (1. Kor. 14:33b-35).
Missä kohden laki sanoo, että naisen on oltava kuuliainen/ alamainen miehelleen? Alaviitteen mukaan syntiinlankeemuskertomuksessa: ”Mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva” (1. Moos. 3:16). Alamaisuus kuului alusta asti ihmiskuvaan samalla tavalla kuin se kuuluu Jumala-kuvaankin: mies on vaimon pää kuten Jumala on Kristuksen pää. Mutta siinä mielessä alamaisuus on syntiinlankeemuksen seurausta, että sen toteuttaminen on syntiselle miehelle ja naiselle hyvin ongelmallista. Jos paratiisissa olisi pysytty, olisi Adam kohdellut vaimoaan niin, ettei tämä olisi edes huomannut olevansa miehelleen alamainen. Kuuliaisuus olisi ollut hänelle pelkkä ilo, kuten se on Jeesukselle ilo suhteessa Isäänsä.
Mutta sitten synti tuli väliin ja pilasi kaiken…
Kirjeessään Timoteukselle apostoli itse asiassa mainitseekin syntiinlankeemuksen puhuessaan naisen paikasta seurakunnassa. Nyt hän tuo keskusteluun kaksi uutta sanaa: Hän ei salli, että nainen opettaa (didaskein) ja hallitsee (authentein) miestään/ miehiä seurakunnassa. Paavali vetoaa alamaisuus-periaatteeseen tässäkin kohtaa. Nainen ei saa seurakunnassa olla sellaisessa asemassa, että hän olisi miehen pää: hallitsisi häntä, olisi hänen johtajansa.
”Minä siis tahdon, että miehet rukoilevat joka paikassa… niin myös että naiset ovat säädyllisessä puvussa… Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä (miehiä), vaan eläköön hiljaisuudessa. Sillä Adam luotiin ensin, sitten Eeva, eikä Adamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen, mutta hän on pelastuva lasten synnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa, pyhityksessä ynnä siveydessä” (1. Tim. 2:8-15*).
Paavali muistuttaa Timoteusta luomisjärjestyksestä ja syntiinlankeemusjärjestyksestä. Mies luotiin ensiksi, mutta nainen lankesi ensiksi. Eeva oli helpompi pettää kuin miehensä. Me naiset olemme empaattisempia kuin miehemme. Tämä kyky auttaa meitä ihmissuhteissa, mutta on haitallista käärmeen kanssa keskustellessa. Käärme pystyy pettämään naisen teologisessa keskustelussa helpommin kuin miehen. Siksi hän suuntasikin kulkunsa ensin Eevan, ei Aadamin luokse.
Mitä taas lasten synnyttämiseen tulee, niin siitä puhuimme jo edellä: Paavali ylistää yksinäisen naisen osaa ja vakuuttaa, että uudessa liitossa tällä on paljon lapsia. Missään tapauksessa 15. jae ei siis voi tarkoittaa sitä, etteivätkö lapsettomat naiset voisi pelastua!
Huomatkaa, että molemmissa kohdissa, missä naiselta kielletään opettaminen, se niputetaan yhteen miehen hallitsemisen (auktoriteettiaseman) ja alamaisuusperiaatteen kanssa. Ei siis niin, että jokin puhumisen laji olisi naiselta kielletty. Paavali ei myöskään erottele toisistaan kokouksen lajeja: kokoonnutaanko sunnuntaiaamuna jumalanpalvelukseen vai keskiviikko iltana rukouspiiriin. Siitä asiasta hän sanoo yksinkertaisesti: naisen vaietkoon seurakunnassa, en ekleesia. Näissä Raamatun kohdissa puhutaan sen sijaan hengellisestä johtamisesta, paimenen virasta.
Lukujako hämää meitä, mutta Paavalin jatkaa argumentointiaan 1. Timoteuskirjeen kolmannessa luvussa puhumalla seurakunnan kaitsijan virasta. Siitä siis koko ajan on ollut kysymys!
Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön. Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan (ib. 3:1-2).
Jeesus ei tehnyt naisista apostoleja. Paavali ei tehnyt heistä seurakuntiensa paimenia/ vanhimpia/ kaitsijoita (1. Tim. 3:1-7, Tiitus 1:5-9). Opetus- ja johtamisvirkaa ei heille alkuseurakunnassa annettu. Naispappeuden toteuduttua papin rooli on muuttunut. Hänestä on tullut toimitusten pyörittäjä, joka kulkee pyhässä ja arjessa seurakuntalaistensa vierellä. Tällainen ei ole Uuden testamentin käsitys paimenen tehtävistä.
Mitkä tehtävät siis kuuluvat Uudessa testamentissa nimenomaan seurakunnan paimenelle? Hänen pitää tehdä sitä mitä lammaspaimenkin tekee: ruokkia lampaita ja karitsoita = vastata oikeasta opista. Hänen pitää taistella sutta vastaan, vaikka sitten oman henkensä uhalla = pitää harhaopettajat poissa kristittyjen laumasta. Paimenen on sanottava harhaopille ”ei” yhtä kovalla äänellä kuin hän sanoo oikealle opille ”kyllä”.
Paimenelle kuuluu myös portinvartijan tehtävä, toisin sanoen siitä päättäminen, kuka päästetään kasteelle ja ehtoolliselle (sakramentit ja seurakuntakuri). Samoin hänelle kuuluu vastuu seurakunnan muista työntekijöistä, heidän opistaan ja elämästään.
Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden – ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut (Hes. 3:18).
Jos paimenen vastuu tarkoittaa tätä, niin kysynpä vain, kuka meistä naisista haluaa sen kannettavakseen?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Sinä täällä taas julistuksinesi. Edelleen, ansiokas kirjoitus, ainakin näppistä olet käyttänyt lahjakkaan runsaasti. Mutta please, yritä kiteyttää. Jos pointtisi on se, että "mies on vaimonsa pää" (ei pidä paikkaansa), luulisi että tuon nyt voisi pariin kappaleeseen tiivistää.
Kuuleppas Pontecostal*. Satutko tietämään, että eletään vuotta 2007. Noista raamatun ajoista on jo jokunen vuosi kulunut. Siellä olevia viisauksia pitää ymmärtää soveltaa tähän aikaan ja yhteiskuntaan, joka parin tuhannen vuoden aikana on hitusen muuttunut...
Niitä raamatun viitteitä, joita käytit ei kirjoitettu pc:lla, opetuslapset eivät chattailleet keskenään tai Jeesuksen kanssa, kuten me tässä surffaillaan eri palstoilla viisastelemassa. Ja ydinkysymys, kuka perheessä on se pää lienee kussakin liitossa keskenään sovittava asia.
tämä pentecostel on aivan eri henkilö kuin näillä palstoilla saarnaava esko h.
eskon kotisivut tässä :
http://samima1.tripod.com/kristinuskonto_petos.htm
tai no... tyhmemmäksi ja rumemmaksi korkeintaan.
joku kopioitu juttu.
Ei ihminen ole mihinkään muuttunut 2000 vuodessa, ei edes tyhmemmäksi tai rumemmaksi. Mutta viisastuttu ollaan paljon, tiedetään yhtä ja toista, köyhimmätkin, ei uskota enää taikoihin yhtä mittavasti kuin vielä tuolloin, ei niin lukuisiin jumaluuksiin, kuin tuolloin eikä uskota jumalan kirjoittaneen raamattua, vaan ihmisten. Ihmisten tekeleisiin ei voi luottaa nyt, vielä vähemmän tuolloin. Se, joka uskoo sanasta sanaan todeksi salaseurojen kiertopuheina muistin varassa kulkeneet tarinat ja taiat, ja niiden myöhemmin ylös kirjoitetut kirjavat, jo kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana kovasti kiistellyt, kilpailevat versiot, on vähäjärkinen, ja saisi itse vaieta seurakunnassa sekä yhteiskunnassa.
Paavali ei tiettävästi edes tavannut Jeesusta, Paavali oli vajaa erehtyväinen ihminen, jolla oli aikalaisten uskomukset ja tapakulttuuri. Kuka selväjärkinen vaatii mitään muuta yli 2000 vuoden takaista asiaa, olosuhdetta, lakeja, käyttäytymisnormeja tms. voimaan tänä päivänä? Eivät muut, kuin fundamentaaliuskovaiset.
Tuo aloittajan tulkintahan oli huomattavan feministinen tulkinta tähän asti sovinistisesti käsitetystä Raamatusta.Luitko edes, mitä aloittaja kirjoitti?
Hänen mukanasa miehen tehtävä on palvella vaimoaan, kumartua pesemään tämän jalat, kuten Jeesus pesi opteuslastensa jalat, ja niin edespäin.
Eli varsin kauniisti tulkitsi tuota sanontaa "miehen on oltava vaimonsa pää".
Voistikohan sinäkin löytää itsestäsi hivenen suvaitsevaisuutta toisin uskovia kohtaan?
eksynyt nyt väärälle palstalle Jeesuksines :D
Tasa-arvolla ja feminismillä harvemmin on mitään tekemistä uskonnon kanssa. Sinun uskontosi ei myöskään ole jotain minkä mukaan kaikkien meidän tulisi eläää, vaan ainoastaan niiden jotka uskovat samoin kuin sinä. Erehdyt pahasti jos kuvittelet uskontosi lakikokoelman pätevän ihan universaalisti :D
Paavali sitä Paavali tätä, miksi meitä pitäisi liikuttaa jonkin parituhatta vuotta vainaana olleen lahkolaisen jorinat seuraajilleen? Miksi?
***
:´(
Miksi murehdutan? Aito lähimmäisenrakkausko se siellä kolkuttaa, murehtii kun minä olen suorastaan valtatiellä helvettiin käsityksineni?
:D :D
***
Apostoli Paavali ei ikinä mennyt naimisiin. Ei ehkä tahtonut koko aikaa istua naisen reppuselässä tämän "päänä".
tasa-arvolaista? Se perustuu tutkittuun tietoon ja ihmisoikeuksiin. Sinun näkemyksesi vanhoihin myytteihin.
Todella vahvaa tulkintaa. Jos ihminen lapsesta asti aivopestään ja sille syötetään jotain Paavaleita ym. satuolentoja siitä ei voi syntyä muuta kuin ....ö.
Ja jos ne kaikki sadut olisivatkin sattumalta totta, olisiko niissä hehkuttelun aihetta? epäilempä.
Kantsis mun mielestä hiukka raottaa pipoa ja päästää sen alle 2007- luku.
Mikä tekee miehestä naisen pään? Mies voi olla kuka tahansa jolta siemen tulee, mutta laittappas miehesi synnyttämään. Sääli on oikeesti ainoa tunne. otan osaa.
Tuo tulkintahan oli huomattavan feminsitinen tulkinta tähän asti sovinistisesti käsitetystä Raamatusta.
Luitko edes, mitä aloittaja kirjoitti?
Hänen mukanasa miehen tehtävä on palvella vaimoaan, kumartua pesemään tämän jalat, kuten Jeesus pesi opteuslastensa jalat, ja niin edespäin.
mutta viesti siitä että mies on naisen pää on yksinkertaisesti loukkaava vuonna 2007. Asiaa voi tietysti perustella uskonnon pohjalta, mutta koska lähtöoletus on virheellinen ei päätelmäkään ole pätevä. Siis tyttölapsi ei synny poikalapselle alisteisena vaan jokainen syntyy vapaana tekemään päätöksiä tähän maailmaan.
just joo :) Ihan sama miten yritetään alamaisuus selittää.
Mitä niin erinomaisen loukkaavaa siinä on?
Minun mielestäni tuo on suvaitsevaa ja älykästä, aikaan sopeutettua Raamatun tulkintaa parhaimmillaan. Vertaa esimerkiksi islaminuskoisten koraanintulkintaan tai vaikkapa hihhulikristittyjen tulkintaan samasta raamatusta, niin huomaat, ettei tuossa tulkinnassa ole mitään loukkaavaa.
Ei tuossa puhuta mitään siitä, että poikalapsi olisi tyttölapsen pomo vaan siitä, että MIES on VAIMONSA pää.
Ei lähtöoletus ole mitnekään virheellinen. Raamatussa todellakin sanotaan ihan tosiasiassa, että mies on vaimonsa pää. Ja jotkut uskovat, että Raamattu on jumalan sanaa, joten sekin on jumalan sanaa.
Ovatko toiset asiat siellä enemmän Jumalan sanaa kuin toiset?
Mies ei ole vaimosa pää sukupuolensa perusteella tässä meidän reaalimaailmassamme. Puolisot voivat tietysti sopia keskeneenään jos haluavat yksipuolisen päättäjän suhteeseensa, joka voi olla myös nainen. Mutta muuten lähtökohtaisesti päätösvalta on tasapuolinen. Tai yksi päättää yhdestä asiasta ja toinen toisesta.
Lähtöoletus on virheellinnen nimenomaan meidän reaalimaailmassamme mutta voi tosi uskonnon maailmassa (jos kehäpäätelmät hyväksytään).
Tyttölapsista kasvaa naisia ja poikalapsista miehiä ja synnymme tasa-arvoisina tähän maailmaan. On selvää että itsenäisesti ajattelevia naisia loukkaa myytteihin perustuvat asenteet ja käytännöt omasta asemastaan yhteiskunnassa.
Laki taitaa määrittää perheen pään tulojen perusteella. Siis pereheen pääkäsite on kulttuurinsa tuote.
Naiset eivät tarvitse naurettavia jalkojenpesijöitä, vaan tasa-arvoisen ja tasapainoisen suhteen mieheen. Tällöin mies ei ole vaimon pää eikä vaimo miehen pää, ei mikään muukaan elin, sen puoleen.
Riittää, kun nainen sanoo, että ilmaisu loukkaa, miksi sinulle täytyy sitä perustella? Loukkaisiko sinua ollenkaan, jos perustaisin uskonlahkon, jossa intetään vaimon olevan perheen pää ja miehen on oltava vaimolle alamainen?
" Loukkaisiko sinua ollenkaan, jos perustaisin uskonlahkon, jossa intetään vaimon olevan perheen pää ja miehen on oltava vaimolle alamainen?"
Ei loukkaisi.
Hyväksykää miehet olevanne naisten alamaisia.
Tai valkoiset mustien alamaisia.
Niin mitä loukkaavaa, kysyy mies kun sanotaan naisten olevan miesten alamaisia. No ei varmaan mitään sinun mielestäsi, oksetus.
Pätkä Suomeen lakiin perustuvasta artikkelista:
"Avioliitossa puolisot lain mukaan ovat keskenään yhdenvertaiset ja heidän tulee yhteisesti toimia perheen hyväksi. Avioliiton solmimisella kihlakumppanit eivät menetä heille kuuluvaa itsemääräämisoikeuttaan. Avioliitto purkautuu, kun toinen puoliso kuolee tai julistetaan kuolleeksi tai kun puolisot tuomitaan avioeroon."
Mutta leikitään, että uskon sinua. Olet siis harvinainen otus, mutta siinä suhteessa valitettavan tavallinen, ettet pysty tajuamaan sen enemmistön tunteita, joka loukkaantuu näistä merkillisista "päistä", joille pitäisi olla alamainen.
Entäpä, jos sinut velvoitetaan olemaan alamainen jollekin miehelle, vaikka vuorovaikutussuhteen pitäisi olla useimpien mielestä tasaveroinen? Esim. isoveljellesi? Jollekin mahtavalle sukulaismiehelle? Onko ok vai pännisikö? Jos pännii, niin mikä?
Saavat hihhulit velvoittaa miten paljon huvittaa, kun eivät pysty pakottamaan kuitenkaan kenellekään alistumaan.
Stiä paitsi, käytännössä meidän perheessä kyllä aina on ollut niin, että isoveli on määrännyt ja pienemmät veljet toteltu, jopa senkin jälkeen kun kasvettiin kaikki isoiksi. Vieläkin varmaan kävisi niin, että jos isoveli käski hypätä ilmaan niin kysyisin vaan, että kuinka korkealle. Silti meidän välimme ovat mielestäni tasavertaisia ja hyviä.
Ovat ne. Kukin saa itse päättää, mikä on enemmän jumalan sanaa kuin jokin muu, sehän kristinuskossa niin kivaa onkin.
Itse edustan aika ääriliberaalia tulkintaa, mutta toisaalta en mikään kunnon kristitty olekaan.
Olet sitten ns. erilainen. Sallinet meille naisille myös erilaisuuden, kun ja jos emme halua olla alamaisia vastoin tahtoamme ja ymmärrystämme.
Mikä "ns. erilainen"? Ei siinä ole mitään outoa, että lapsina pikkuveljet kunnioittavat ja tottelevat isoaveljeä. Se, että totesin, että varmaan tottumuksesta tottelisin vieläkin, oli pelkkää arvailua tottumuksen ja tavan voimakkuudesta, sillä eipä tuo isoveli ole sen jälkeen enää komennellut, kun kasvoin häntä isommaksi ja vahvemmaksi.
EN ole missään sanonut, että naisten tarvitsisi olla miesten alamaisia ja se ei ole oma kantani. Olen kuitenkin sitä mieltä, että aloittajan kanta on humaani siihen nähden, että hänen lähtökohtanaan on äärimmäisen sovinistisestikin monesti tulkittu raamattu.