Anna sopiva

Annasta tulee hyvä tenavatähti, ei aikuiselle yleisölle esiintyvä idoli.

Anna vetää aina esiintymisensä överiksi ylivakavuudellaan ja kaikella kikkaikuillaan, joihin hänen taitonsa eivät valitettavasti edes riitä.

Häntä katsellessa ja kuunnellessa tulee jotenkin vaan aina samanlainen olo, kuin katselisi jotain 9-vuotiasta pikkupoikaa laulamassa elämää juoksuhaudoissa. Taidot ei riitä, ääni ei riitä, mutta onhan se toki omalla tavallaan sympaattinen. Annan kuvitelmat omista taidoistaan ja mahdollisuuksistaan ovat myös täysin ylimitoitetut. Ymmärtääköhän hän täysin itsekään, mitä on tekemässä?

Näin se vaan on. En voi sille mitään...
10732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onneksi Anna jätti eilen pois sen liiallisen huutamisen. Kuului sentää, että osaa laulaa. Väkinäistä on laulaminen ja esiintyminen, menee ehkä kaikki keskittyminen siihen, että muistaa sanat ja pysyy nuotissa?
Tytöllä on kuitenkin hyvät pohjat vain hieman kokemusta ja ikää, niin tulee vielä hyvä.

Äänestä
  • Annan suurin ongelma ei todellakaan ole väkinäinen esiintyminen, kokemuksen puute (Idols on muuten amatöörikilpailu), nuori ikä (Idolsin ikäraja on muuten 16) eikä edes ne hartiat, jotka ovat kapeammat kuin hänen oma päänsä, vaan yksinkertaisesti laulutaidottomuus. Hänellä ei ole sävelkorvaa, ei kaunista ääntä ja lisäksi hänellä on suppea ääniala.

    Kyllä hävettää taas olla Suomesta.

    Äänestä

  • e-li-na kirjoitti:

    Annan suurin ongelma ei todellakaan ole väkinäinen esiintyminen, kokemuksen puute (Idols on muuten amatöörikilpailu), nuori ikä (Idolsin ikäraja on muuten 16) eikä edes ne hartiat, jotka ovat kapeammat kuin hänen oma päänsä, vaan yksinkertaisesti laulutaidottomuus. Hänellä ei ole sävelkorvaa, ei kaunista ääntä ja lisäksi hänellä on suppea ääniala.

    Kyllä hävettää taas olla Suomesta.

    No on Annalla mua parempi sävelkorva ja jos olis ihan mäntyä kohti mennyt, niin Nina olisi kyllä huomauttanut ;)

    Äänestä

  • kiiski kirjoitti:

    No on Annalla mua parempi sävelkorva ja jos olis ihan mäntyä kohti mennyt, niin Nina olisi kyllä huomauttanut ;)

    No kyllä siltä Ninalta on ennenkin jäänyt huomaamatta epävireiset suoritukset. Se, että on ollut viime vuosituhannen huonoimmassa bändissä honottamassa ei tee vielä kenestäkään asiantuntijaa. Minä luotan ammatilaisiin. Sellaisia ei Suomen Idols-tuomaristosta löydy.

    En ole itse mikään Anna fani, mutta mielestäni on aika säälittävää haukkua täällä palstoilla ehdokkaat. Mielipiteet voi esittää, mutta rakentavuutta olisi hyvä löytyä niihinkin.
    Ja Taikapeili oli aikoinaan hyvinkin suosittu, ja Nina Tapio osaa laulaa ja tuskin jokaiseen epävireisyyteen viitsii edes puuttua. Jos koko laulu olisi olisi sitä, niin varmasti huomauttaisi. Tuomarit on tuomareita, eikä asiantuntijoita, mutta silti sieltä löytyy jonkinlaista perehtyneisyyttä. Minkälaiset meriitit itseltäsi löytyy näihin arvioihin?
    Mulla ei ole mitään, vain omat mielipiteet, siksi en katsokaan olevani oikeuettu kovin sanoin arvioimaan minua taitavampien esityksiä tai tuomarointeja. Ja varsinkaan lähes lapsien.

    Äänestä

  • Anna laulaa hyvin... :):)

    Kehuttu hyväksi laulajaksi ja ottaa aina tilanteen haltuun, tietän että nyt pitää taasen sempata ja viedä laulu mahdollisimman hyvin loppuun asti. Ja sen Anna on tehnytkin, hyvä Anna, jes, jes !!

    Semppiä Annalle !!!!!!

    Äänestä

Kerrankin joku puhuu täyttä asiaa Anna Abreusta! Anna raiskasi hienon biisin Nothing Compares 2 U ja tuomaristo oli sitä mieltä, että hän lauloi sen paremmin kuin itse Sinead O'Connor. Parhaimmillaan Anna Abreu osaa huutaa nuotin vierestä.

Äänestä
  • enkä sitä, miten joku voi verrata Sineadin herkkää, upeaa ääntä noin tavanomaiseen vetoon.

    Äänestä

ja Anna sopii mitä parhaiten minulle esiintymään. Anna on kaukana tenavatähdestä. Hänellä on uskomattoman kehittynyt ääni ikäisekseen.

Äänestä

..karvat kasvaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tenavatähdeksi! kirjoitti:

Annasta tulee hyvä tenavatähti, ei aikuiselle yleisölle esiintyvä idoli.

Anna vetää aina esiintymisensä överiksi ylivakavuudellaan ja kaikella kikkaikuillaan, joihin hänen taitonsa eivät valitettavasti edes riitä.

Häntä katsellessa ja kuunnellessa tulee jotenkin vaan aina samanlainen olo, kuin katselisi jotain 9-vuotiasta pikkupoikaa laulamassa elämää juoksuhaudoissa. Taidot ei riitä, ääni ei riitä, mutta onhan se toki omalla tavallaan sympaattinen. Annan kuvitelmat omista taidoistaan ja mahdollisuuksistaan ovat myös täysin ylimitoitetut. Ymmärtääköhän hän täysin itsekään, mitä on tekemässä?

Näin se vaan on. En voi sille mitään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu