Tarina on ”omin sanoin oikaistu” Edgar Wallacen kirjasta ”Sandi ja Joen kansa” (Sanders of The River), jonka lueskelin juuri. Tarinassa on montakin sellaista opetusta, jotka käyvät opetukseksi täälläkin.
Kannattaa siis lukea. Lopussa selitän opetukset niille, jotka eivät jo lukiessaan niitä oivaltaneet. Kannattaa myös sheriffin lukea ennen kuin suostuu mahdollisiin poistopyyntöihin, sillä tämä opettava tarina kyllä liittyy keskustaan ja sen politiikkaan:
- - -
Kaukana Afrikan sydämessä, Suuren Joen varrella, maassa, joka oli kaikilta luonnonantimiltaan rikas, asui aikoinaan, edellisen vuosisadan alkupuolella, Ochorin kansa. Se viljeli maata ja kasvatti karjaa ja voi hyvin – kunnes tulivat köyhemmissä maissa asuvat naapurikansat isisiläiset tai akasavalaiset ja ryöstivät raukat ochorilaiset putipuhtaiksi. Ne veivät myös heidän vuohensa ja parhaat nuoret naisensa.
Tämä tapahtui aina vuosittain; isisiläiset tänä vuonna, akasavalaiset seuraavana. Sillä rikkaan maan tarjoama helppo elämä oli veltostuttanut ochorilaiset niin, että heidän miehensä olivat arempia kuin Isisin tai Akasavan naiset, kuten Wallace kuvaa.
Ochorilaiset vihdoin turvautuvat siirtomaaisännän edustajaan komissaari Sandersiin. Päällikön johdolla heitä tuli joukko kaukaa viiden päivämatkan takaa alas jokea pitkin tapaamaan miestä, joka edusti Suurta Valkoista Kuningasta, joka asui jossain kaukana Suuren Meren takana.
Päällillö Ojombi pyysi, että Sanders tarttuisi asiaan ja käskisi Isisin ja Akasavan kuninkaita palauttamaan heidän vuohensa. Naisista ei olisi niin väliä, mutta vuohet ovat hyödyllisiä, perusteli päällikkö. Päällikkö myös pyysi, että Sanders lähettäisi puk-a-pukilla (Sandersin siipirataslaivalla) jokea pitkin hänen kansansa suojaksi Sandersin johdossa olevan hausakomppanian, jolla oli ha-ha-ha (konekivääri), joka kylvi kuolemaa.
Sanders lupasi hoitaa asian niin, että Isisin ja Akasavan kuninkaat palauttavat vuohet, tai jos ne on jo syöty, maksavat säkin suolaa kustakin vuohesta. Hän arveli saavansa myös ainakin osan naisista palautetuiksi. Mutta hän ei voinut suostua hausakomppaniaan koskevaan pyyntöön, sillä sitä tarvittiin usein monissa paikoissa laajaa ja levotonta maata. Nigerian pohjoinen, islamilainen kansa hausat on aina ollut ja on edelleen tunnettu erinomaisista sotilaistaan.
Mutta sen sijaan Sanders antoi päällikölle uuden, mahtavan ju-jun, jumalan, jonka hän käski asettaa Ochorin maan rajalle, näkyvälle paikalle jokipenkalle. Sen voima varmasti pysäyttää jokaisen vihamielisissä aikeissa maahan tulevan, vakuutti Sanders. Ja ellei se pysäytä, hän tulee ja ripustaa maahan tunkeutujan puuhun, hän lisäsi.
Onnellisina laulaen lähti ochorilaisjoukko melomaan jokea ylös kotiseutujaan kohden mukanaan mahtava ju-ju, jollaista ei ollut millään muulla kansalla. He pystyttivät ju-jun joen penkalle siten kuin Sanders oli käskenyt.
Pian levisi sana ochorilaisten uudesta mahtavasta ju-justa sekä Isisin että Akasavan maahan. Molempien maiden kuninkaat lähettivät tiedustelijoitaan katsomaan, pitikö huhu ju-justa paikkansa, ja tiedustelijat palasivat kalpeina ja vavisten kertoen ju-jun näkemisenkin kammottavasta vaikutuksesta heihin. Varsinkin siinä ju-jussa olevat paholaisen merkit saivat heidät pelon valtaan ja melkein sokaisivat heidät.
Niin sai Ochorin kansa elellä rauhassa, kun naapurit eivät enää uskaltaneet hyökätä maahan, jota suojeli sellainen ju-ju. Ochorin maahan kulkeutui myös Bosambo, joka oli karannut liberialaisesta rangaistusvankilasta. Kun hän tuli rauhallisissa aikeissa ocorilaiset ottivat hänet ystävällisesti vastaan, kestitsivät häntä, rakensivat hänelle majan ja antoivat päällikön 15-vuotiaan tyttären hänen vuoteensa lämmittäjäksi.
Bosambo oli kotoisin Crun rannikolta, ja siis varas, esittelee Wallace hänet. Mutta Bosambo oli vankiloissa oppinut lukutaidon ja englantia. Ochorin kuningas vei myös vieraansa katsomaan kansan mahtavaa suojelijaa, Sandersin antamaa ju-jua. Se oli pitkän metalliputken päässä oleva valkoiseksi maalattu suurikokoinen taulu, jossa luki suurin, mustin kirjaimin: NO ADMITTANCE (Pääsy kielletty).
Bosambo huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän ei suinkaan paljastanut ju-jun salaisuutta päällikölle tai muille ochorilaisille. Päinvastoin, hän kertoi että myös Suuren Valkoisen Kuninkaan majan portilla on samanlainen ju-ju (Bosambo kertoi siellä kaukaisessa maassa käyneensä ja sivumennen mainitsi, että Suuri Valkoinen Kuningas on hänelle sukua), ja joka ei sitä kunnioita, hän kuolee.
Bosambosta tuli päällikön neuvonantaja. Ja pian päällikkö kuoli. Hän kuoli Onnellisten Unien Metsässä, jonne rakentamaansa majaan Bosambo oli johdattanut hänet saamaan lisää voimaa ja viisautta. Pian kuoli myös hänen poikansa, eli kruununperijä, samalla tavalla. Ja niin Bosambosta tuli ochorilaisten päällikkö. Ja häntä ruvettiin kutsumaan kuninkaaksi!
Ja millainen kuningas hänestä tulikaan! Naapurit kertoivat hänen tehneen ochorilaisista miehistä leijonasydämisiä taistelijoita, joiden nimikin herätti jo kauhua naapurimaissa, ja niin Isisin kuin Akasavankin kuninkaat lähettivät ochorilaisille vuosittain naisiaan ja arvokkaampiakin lahjojaan kuten vuohia ja suolaa, jottei vain ochorilaisten tarvitsisi ryhtyä sotien ryöstämään niitä heiltä.
Bosambosta tuli niin suuri, että hänen kävelynsä Ochorissa kerrottiin järisyttävän maata myös Isisissä ja Akasavassa. Mutta hän pysyi kuuliaisena Suuren Valkoisen Kuninkaan edustajalle komissaari Sandersille, joka oli tyytyväinen siksi, että hänen laajalla alueellaan vallitsi rauha!
- - -
Mitä opetuksia tuo tarina siis voisi tarjota tänne?
No, minusta se ensinnäkin kertoo täällä esiintyvistä kepulaisista. He olisivat muuten arkoja ja pelokkaita, mutta heillä on suuri ju-ju! Se ju-ju on ke-pu! Se pysäyttää kaiken pahan ja antaa varman turvan sitä kunnioittaville.
No, on myös minulla ja eräillä muilla ju-ju. Se on Na-to! Sen me uskomme pitävän viholliset loitolla ja siihen myös toivomme panemme.
Niin, se Onnellisten Unien Metsä, jonne Bosambo johdatti päällikkönsä kuten tämän pojankin onnellisia unia näkemään. Se oli alue, joka kuhisi unitautia levittäviä kärpäsiä. Unitauti on siitä miellyttävä, että siihen kuollaan onnellisena.
Sanders oli saanut vihiä Bosambon aikeista ja lähetti hausakersantti Abibun ottamaan selvää asiasta. Hän tuli metsään, kun päällikkö vielä eli, mutta ei halunnut lähteä sieltä pois, koska näki niin onnellisia unia. Niin päällikkö sitten kuoli. Kun Sanders torui Abibua, että miksi hän niin antoi tapahtua, sanoi Abibu arabiaksi – kielellä, jolla voidaan ilmaista paljon kaunista:
”Herra, se mies oli onnellinen Onnellisten Ajatusten Metsässä. Miksi olisin tuonut hänet maahan, jossa ei ole aurinkoa eikä onnea, vaan yö, kipu ja tuskia”. ”Olet filosofi”, sanoi Sanders ärtyisenä. ”Olen Profeetan seuraaja, ja kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Jumalan viisaasta tahdosta”, sanoi Abibu.
Täälläkin on myös Onnellisten Ajatusten Metsä. Sekin on kepu. Ja varsinkin näin vaalien alusaikana siellä tarjotaan hyvin onnellisia unia. Ne unet ovat kyllä monelle kuolemaksi, mutta mikäpä minä olen niihin puuttumaan. En mikään, vaan otan kanolaispoika Abibun viisaan asenteen – kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Kansan Kaikkivaltiaan tahdosta!
Kannattaa siis lukea. Lopussa selitän opetukset niille, jotka eivät jo lukiessaan niitä oivaltaneet. Kannattaa myös sheriffin lukea ennen kuin suostuu mahdollisiin poistopyyntöihin, sillä tämä opettava tarina kyllä liittyy keskustaan ja sen politiikkaan:
- - -
Kaukana Afrikan sydämessä, Suuren Joen varrella, maassa, joka oli kaikilta luonnonantimiltaan rikas, asui aikoinaan, edellisen vuosisadan alkupuolella, Ochorin kansa. Se viljeli maata ja kasvatti karjaa ja voi hyvin – kunnes tulivat köyhemmissä maissa asuvat naapurikansat isisiläiset tai akasavalaiset ja ryöstivät raukat ochorilaiset putipuhtaiksi. Ne veivät myös heidän vuohensa ja parhaat nuoret naisensa.
Tämä tapahtui aina vuosittain; isisiläiset tänä vuonna, akasavalaiset seuraavana. Sillä rikkaan maan tarjoama helppo elämä oli veltostuttanut ochorilaiset niin, että heidän miehensä olivat arempia kuin Isisin tai Akasavan naiset, kuten Wallace kuvaa.
Ochorilaiset vihdoin turvautuvat siirtomaaisännän edustajaan komissaari Sandersiin. Päällikön johdolla heitä tuli joukko kaukaa viiden päivämatkan takaa alas jokea pitkin tapaamaan miestä, joka edusti Suurta Valkoista Kuningasta, joka asui jossain kaukana Suuren Meren takana.
Päällillö Ojombi pyysi, että Sanders tarttuisi asiaan ja käskisi Isisin ja Akasavan kuninkaita palauttamaan heidän vuohensa. Naisista ei olisi niin väliä, mutta vuohet ovat hyödyllisiä, perusteli päällikkö. Päällikkö myös pyysi, että Sanders lähettäisi puk-a-pukilla (Sandersin siipirataslaivalla) jokea pitkin hänen kansansa suojaksi Sandersin johdossa olevan hausakomppanian, jolla oli ha-ha-ha (konekivääri), joka kylvi kuolemaa.
Sanders lupasi hoitaa asian niin, että Isisin ja Akasavan kuninkaat palauttavat vuohet, tai jos ne on jo syöty, maksavat säkin suolaa kustakin vuohesta. Hän arveli saavansa myös ainakin osan naisista palautetuiksi. Mutta hän ei voinut suostua hausakomppaniaan koskevaan pyyntöön, sillä sitä tarvittiin usein monissa paikoissa laajaa ja levotonta maata. Nigerian pohjoinen, islamilainen kansa hausat on aina ollut ja on edelleen tunnettu erinomaisista sotilaistaan.
Mutta sen sijaan Sanders antoi päällikölle uuden, mahtavan ju-jun, jumalan, jonka hän käski asettaa Ochorin maan rajalle, näkyvälle paikalle jokipenkalle. Sen voima varmasti pysäyttää jokaisen vihamielisissä aikeissa maahan tulevan, vakuutti Sanders. Ja ellei se pysäytä, hän tulee ja ripustaa maahan tunkeutujan puuhun, hän lisäsi.
Onnellisina laulaen lähti ochorilaisjoukko melomaan jokea ylös kotiseutujaan kohden mukanaan mahtava ju-ju, jollaista ei ollut millään muulla kansalla. He pystyttivät ju-jun joen penkalle siten kuin Sanders oli käskenyt.
Pian levisi sana ochorilaisten uudesta mahtavasta ju-justa sekä Isisin että Akasavan maahan. Molempien maiden kuninkaat lähettivät tiedustelijoitaan katsomaan, pitikö huhu ju-justa paikkansa, ja tiedustelijat palasivat kalpeina ja vavisten kertoen ju-jun näkemisenkin kammottavasta vaikutuksesta heihin. Varsinkin siinä ju-jussa olevat paholaisen merkit saivat heidät pelon valtaan ja melkein sokaisivat heidät.
Niin sai Ochorin kansa elellä rauhassa, kun naapurit eivät enää uskaltaneet hyökätä maahan, jota suojeli sellainen ju-ju. Ochorin maahan kulkeutui myös Bosambo, joka oli karannut liberialaisesta rangaistusvankilasta. Kun hän tuli rauhallisissa aikeissa ocorilaiset ottivat hänet ystävällisesti vastaan, kestitsivät häntä, rakensivat hänelle majan ja antoivat päällikön 15-vuotiaan tyttären hänen vuoteensa lämmittäjäksi.
Bosambo oli kotoisin Crun rannikolta, ja siis varas, esittelee Wallace hänet. Mutta Bosambo oli vankiloissa oppinut lukutaidon ja englantia. Ochorin kuningas vei myös vieraansa katsomaan kansan mahtavaa suojelijaa, Sandersin antamaa ju-jua. Se oli pitkän metalliputken päässä oleva valkoiseksi maalattu suurikokoinen taulu, jossa luki suurin, mustin kirjaimin: NO ADMITTANCE (Pääsy kielletty).
Bosambo huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän ei suinkaan paljastanut ju-jun salaisuutta päällikölle tai muille ochorilaisille. Päinvastoin, hän kertoi että myös Suuren Valkoisen Kuninkaan majan portilla on samanlainen ju-ju (Bosambo kertoi siellä kaukaisessa maassa käyneensä ja sivumennen mainitsi, että Suuri Valkoinen Kuningas on hänelle sukua), ja joka ei sitä kunnioita, hän kuolee.
Bosambosta tuli päällikön neuvonantaja. Ja pian päällikkö kuoli. Hän kuoli Onnellisten Unien Metsässä, jonne rakentamaansa majaan Bosambo oli johdattanut hänet saamaan lisää voimaa ja viisautta. Pian kuoli myös hänen poikansa, eli kruununperijä, samalla tavalla. Ja niin Bosambosta tuli ochorilaisten päällikkö. Ja häntä ruvettiin kutsumaan kuninkaaksi!
Ja millainen kuningas hänestä tulikaan! Naapurit kertoivat hänen tehneen ochorilaisista miehistä leijonasydämisiä taistelijoita, joiden nimikin herätti jo kauhua naapurimaissa, ja niin Isisin kuin Akasavankin kuninkaat lähettivät ochorilaisille vuosittain naisiaan ja arvokkaampiakin lahjojaan kuten vuohia ja suolaa, jottei vain ochorilaisten tarvitsisi ryhtyä sotien ryöstämään niitä heiltä.
Bosambosta tuli niin suuri, että hänen kävelynsä Ochorissa kerrottiin järisyttävän maata myös Isisissä ja Akasavassa. Mutta hän pysyi kuuliaisena Suuren Valkoisen Kuninkaan edustajalle komissaari Sandersille, joka oli tyytyväinen siksi, että hänen laajalla alueellaan vallitsi rauha!
- - -
Mitä opetuksia tuo tarina siis voisi tarjota tänne?
No, minusta se ensinnäkin kertoo täällä esiintyvistä kepulaisista. He olisivat muuten arkoja ja pelokkaita, mutta heillä on suuri ju-ju! Se ju-ju on ke-pu! Se pysäyttää kaiken pahan ja antaa varman turvan sitä kunnioittaville.
No, on myös minulla ja eräillä muilla ju-ju. Se on Na-to! Sen me uskomme pitävän viholliset loitolla ja siihen myös toivomme panemme.
Niin, se Onnellisten Unien Metsä, jonne Bosambo johdatti päällikkönsä kuten tämän pojankin onnellisia unia näkemään. Se oli alue, joka kuhisi unitautia levittäviä kärpäsiä. Unitauti on siitä miellyttävä, että siihen kuollaan onnellisena.
Sanders oli saanut vihiä Bosambon aikeista ja lähetti hausakersantti Abibun ottamaan selvää asiasta. Hän tuli metsään, kun päällikkö vielä eli, mutta ei halunnut lähteä sieltä pois, koska näki niin onnellisia unia. Niin päällikkö sitten kuoli. Kun Sanders torui Abibua, että miksi hän niin antoi tapahtua, sanoi Abibu arabiaksi – kielellä, jolla voidaan ilmaista paljon kaunista:
”Herra, se mies oli onnellinen Onnellisten Ajatusten Metsässä. Miksi olisin tuonut hänet maahan, jossa ei ole aurinkoa eikä onnea, vaan yö, kipu ja tuskia”. ”Olet filosofi”, sanoi Sanders ärtyisenä. ”Olen Profeetan seuraaja, ja kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Jumalan viisaasta tahdosta”, sanoi Abibu.
Täälläkin on myös Onnellisten Ajatusten Metsä. Sekin on kepu. Ja varsinkin näin vaalien alusaikana siellä tarjotaan hyvin onnellisia unia. Ne unet ovat kyllä monelle kuolemaksi, mutta mikäpä minä olen niihin puuttumaan. En mikään, vaan otan kanolaispoika Abibun viisaan asenteen – kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Kansan Kaikkivaltiaan tahdosta!
Vastaukset 9
Vanhimmat
kaikilla hyvä olla.
>> Onnellisten Unien Metsä, jonne Bosambo johdatti päällikkönsä kuten tämän pojankin onnellisia unia näkemään, oli alue, joka kuhisi unitautia levittäviä kärpäsiä. Unitauti on siitä miellyttävä, että siihen kuollaan onnellisena.
Sanders oli saanut vihiä Bosambon aikeista ja lähetti hausakersantti Abibun ottamaan selvää asiasta. Hän tuli metsään, kun päällikkö vielä eli, mutta ei halunnut lähteä sieltä pois, koska näki niin onnellisia unia. Niin päällikkö sitten kuoli. Kun Sanders torui Abibua, että miksi hän niin antoi tapahtua, sanoi Abibu arabiaksi – kielellä, jolla voidaan ilmaista paljon kaunista:
”Herra, se mies oli onnellinen Onnellisten Ajatusten Metsässä. Miksi olisin tuonut hänet maahan, jossa ei ole aurinkoa eikä onnea, vaan yö, kipu ja tuskia”. ”Olet filosofi”, sanoi Sanders ärtyisenä. ”Olen Profeetan seuraaja, ja kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Jumalan viisaasta tahdosta”, sanoi Abibu.
Täälläkin on myös Onnellisten Ajatusten Metsä. Sekin on kepu. Ja varsinkin näin vaalien alusaikana siellä tarjotaan hyvin onnellisia unia. Ne unet ovat kyllä monelle kuolemaksi, mutta mikäpä minä olen niihin puuttumaan. En mikään, vaan otan kanolaispoika Abibun viisaan asenteen – kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Kansan Kaikkivaltiaan tahdosta!
hoopo-jormaa
aidiot-känää
imbesilli-invalidia
usutushullu-ukkia
maanis-depressistä-mielipidettä
ym huuhentaaleja (hohendal)
Tulkaa mukaan, tulkaa mukaan, siellä on niin ihanaaaaaaaaaaaaaaaa.
Sellainen oli jo viime vuosisadan alussa. Hän se maakansan rohkaisi samoin kuin Bosambo ochorilaiset.
Mutta vielä mahtavampi Bosambo teillä oli myöhemmin. Hän osasi lukea oikein kaikki paholaisen merkiit, kumarsi myös sirpille ja vasaralle.
Hän kyllä on jo kauan maannut mustan paaden alla, mutta hänen muistonsa vielä antaa tulta kepudysämiin, vaikka hänen jälkeisistään kepu-kuninkaista ei ole ollut kepulaistenkaan rohkaisijoiksi.
Tuosta nykyisestä sellaisena puhuminen olisi niin huonoa huumoria, että minä itseäni humoristina(kin) arvostavana en sellaiseen alennu.
...että otahan jo se ginituutinkisi!:-)
Olet kertonut muistelmistasi, jolla olet saanut jonkin palkinnon. Nobelista seuraavan varmaan. Siis ylöspäin.
Mistä kirjasta kopsasit ne? Hyvät ne on olleet, mutta ei ne ole voineet sinun elämästä kertoa, kun se palkintoraati ne noin arvosteli:
"Upeaa luettavaa! Harvinaisen monivivahteinen ja mielenkiintoinen elämäntarina. Elämä kuljettaa kuin vaahtopäillä, se antaa paljon, mutta ottaakin.
Teksti on kieliasultaan moitteetonta, erittäin sujuvaa ja oleelliseen kiinnittyvää. Voittajan nosti muiden joukosta kertomuksen monipuolisuus. Siinä on suomalaisen miehen ja sotilaan elämänkaari lapsuudesta eläkeläiseksi - iloineen ja suruineen, mukaansa tempaavasti kerrottuna."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000024179313
…vaan kerron omin sanoin mainitun kirjan yhdestä varsin pitkästä luvusta. Asia kun on niin, että me kaikki olemme täytetyt ulkoapäin saadulla, toiset paremmalla, toiset huonommalla, ja sitä me itse asiassa aina esitämme. Joka muuta luulee, ei ymmärrä itseään. No, onhan myös niitä, joille kaikki täälläkin esittämänsä sikiää tyhjästä hänen päässään. Ja sen mukaista se esityskin sitten on.
Ne muistelmani kyllä kirjoitin ilman esikuvia ihan omasta elämästäni.. Minulla kun oli jo tuolloin ollut varsin pitkä ja monipolvinen elämä. Ja olen elämääni aina myös elänyt, enkä vain ollut hengissä. Oli siis, mistä kertoa.
Totuudessa oli pakkokin pysyä, sillä valheesta olisin heti jäänyt kiinni, kun muistelmani ensiksi saaneet tunsivat minut ja elämäni varsin hyvin. Muistelmieni johdannossa sanon niiden kirjoittamisen perusteiksi seuraavaa:
>> Lasse Lehtinen kirjoitti ”Luotettavat muistelmat” jo melko nuorella iällään perustellen, että ”muistelmat täytyy kirjoittaa silloin, kun vielä muistaa jotain”. Olisikohan minunkin pitänyt kirjoittaa nämä jo aikaisemmin? Hän myös sanoi, että ”muistelmissa täytyy valehdellakin sen verran, että syntyy myyntiä edistävää keskustelua”, ja englantilainen kirjailija Peter Ackroyd on sanonut ”jos haluat valehdella, kirjoita elämäkerta; jos haluat puhua totta, kirjoita romaani”. Minä en noudata noita ohjeita, kun minun ei tarvitse ajatella näiden myyntilukuja, eikä minulla ole tarvetta kaunistella usein raadollistakin totuutta kohdallani. Pyrin siis parhaani mukaan pysymään totuudessa.
En pysty sanomaan, mikä olisi varsinainen motiivini näiden kirjoittamiselle. Sisarukseni tosin ovat joskus osoittaneet mielenkiintoa erinäisiä elämänvaiheitani kohtaan, joten ehkäpä haluan kertoa niistä heille näin. Kun kohderyhmäksi ajattelen myös jälkeläisiäni, niin yhtenä vaikuttimena voisi olla toive, että nämä rakentaisivat osaltaan heidän identiteettiään. Heidän on hyvä tietää, mitä heissä on lähtöisin minusta; toivottavasti he tämän luettuaan pystyvät paremmin tunnistamaan ja käsittelemään noita piirteitä itsessään. He toki muistakoot, etteivät heidän geeninsä periydy yksin minulta, vaan heidän juurensa levittäytyvät paljon laajemmalle!
Tosiasiallisin syy tämän kirjoittamiseen lienee sittenkin se, että olen tullut vanhaksi ja haluan muistella menneitä ihan omaksi huvikseni. Tiedetäänhän, että vanhat ihmiset palaavat ajatuksissaan menneeseen ja muistelevat sitä mielellään. Nyt eläkeläisenä, ohitusleikkauksestakin jo hyvin toivuttuani, minulla on joutilasta aikaa ja puutetta paremmista tekemisistä.
menossa alamäkeä. Mitäs siihen sanot.
Ei ole ensimmäisiä asioita kiinnostavuudessaan minulle, ei varmasti edes ensimmäisen kymmenekään joukossa.
No, olenhan siitä jotain todennut avauksessanikin:
>> Täälläkin on myös Onnellisten Ajatusten Metsä. Sekin on kepu. Ja varsinkin näin vaalien alusaikana siellä tarjotaan hyvin onnellisia unia. Ne unet ovat kyllä monelle kuolemaksi, mutta mikäpä minä olen niihin puuttumaan. En mikään, vaan otan kanolaispoika Abibun viisaan asenteen – kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu Kansan Kaikkivaltiaan tahdosta!