99942 Apophis on asteroidi, joka on tähän asti havaituista asteroideista uhkaavin, 2036 törmäyksen todennäköisyys on noin 1:45 000. Lisäksi on löydetty toinen mahdollinen törmäysajankohta vuonna 2037, mutta sen todennäköisyys on alle 1:12 300 000.
Maapallon painovoimakentän vaikutusta asteroidin rataan lähiohituksen aikana ei kuitenkaan voida ihan tarkasti ennustaa. Tämä johtuu siitä, että asteroidin rataa ei tunneta toistaiseksi riittävällä tarkkuudella. Laskelmien mukaan on mahdollista asteroidin radan muuttuminen siten, että se törmäisi Maapalloon vuonna 2036. Tämä tapahtuisi, jos asteroidi osuisi vuoden 2029 ohituksen aikana halkaisijaltaan noin 600 metrin mittaiseen "avaimenreikään". Todennäköisyydeksi tälle tapahtumalle on laskettu n. 1/5000 eli 0,02 prosenttia.
Mikäli ko. asteroidi ohittaa maapallon turvallisesti onko tämä todiste Jumalan varjeluksesta? Tai mahdollisesti rukouksen voimasta, todennäköisyys törmäykselle kuitenkin on suurempi kuin nolla.
Kysyn tätä siksi, että asiaa vidaan verrata esim. rukoksella parantamiseen. Vaikka lääketieteellisesti tauti ei olisi parantumaton (eli voi parantua myös hoidolla ja lääkityksellä) parantuneet ovat aina parantunet nimenomaan rukouksen tai ihmeparantajan ansiosta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
...itseasiassa toivovat, että osoisi oikein kunnolla. Tulisi siinä taas todistettua yksi Raamatun ennustus ja omat väitteet lopun ajoista todeksi.
miten sen nyt ottaa.
Meidän uskovaisten varjellus on vähän kaksipiippuinen juttu, sillä jos meidän varjellus loppuu, niin me kuollaan ja päästään taivaaseen. Ei meillä huonosti asiat oo, eihän?
Epäiletkö rukouksen voimaa?
Eikö sairaalle ole tärkeämpää se, että hän paranee, kuin se miten hän paranee?
En ole huolissani 99942 Apophis asteroidista, kyllä huoli tulee lähempää kuin arvaammekaan.
Meikä hemmo on kasvanut horsmaa jo monet kasvukaudet kun 99942 möhkäle sujahtaa Maan ohi?
Näihin kosmisiin voimiin kausaliteetin lait = jumala, ei puutu.
Aurinkokunta syntyi kerran - tuhoutuu kerran. Ihan omine lakeineen.