kuolleiden kanssa, onko se adventistien mielestä raamatullista.
Ellen keskusteli
marjatta w
6262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
U-1 häppäreissä on väljyyttä, onko se inhimillistä.
unessa kuolleen miehensä kanssa!Minäkin olen monesti nähnyt unta äidistäni ja jutellut hänen kanssaan unessa.Minkä ihminen unilleen voi?
joista tehtiin suorastaan opinkappaleita, kuten Tutkiva tuomio, levopäiväkäskyn ylemmyys muihin käskyihin verrattuna, ja sitä rataa - - -.
Tullut katkeamattomana ketjuna aivan meidän
päiviimme asti. Setsemän päivän Pabtisti liike
on ollut pieni, mutta tarmokas tulen kantaja.
Tämä liike elää vieläkin. Liekki palaa yhä.
Heidän ansiotaanhan tämä Setsemännen päivän
Adventti liike on maailmassa. Samoin, kuin
Juudan kansan ansiota oli Jeesuksen Messiaan
murha.
Muuten voitko sinä itse valita unesi? Minä en
kykene valitsemaan edes uniani!
eivät perustu Ellen Whiten uniin ja/tai näkyihin. Ne perustuvat vain ja ainoastaan Raamattuun. Myös tutkiva tuomio. Suosittelen lukemaan KAIKEN mitä Raamattu opettaa pyhäköstä taivaassa.
Mikään kristillinen kirkkokunta tai suuntaus - ei adventismia vanhempi eikä heitä uudempi - ole koskaan löytänyt Raamatusta sellaista oppia eikä hyväksynyt tätä adventismin luonteenomaisinta oppirakennelmaa eli ns. pyhäkköoppia (tutkivaa tuomiota). UT:ssa Heprealaiskirje on selkeässä ristiriidassa adventistisen pyhäkköopin kanssa: viimeiset päivät olivat tulleet jo Jeesuksen Kristuksen aikana, Kristus uhrasi itsensä aikojen lopulla kertakaikkisesti ja täydellisesti ja Kristus oli jo heti taivaaseen astumisensa jälkeen mennyt kaikkein pyhimpään Jumalan oikealle puolelle (Hepr.1:1-3; 8:1; 9:26), eikä taivaassa ole mitään kirjaimellista kopiota mooseslaisesta pyhäkköteltasta eri "osastoineen".
Eikä Kristuksen pappeus ole mitään mooseslaista Aaronin pappeutta, vaan Melkisedekin järjestyksen mukaista pappeutta, joka on parempaa kuin lakiin perustuva pappeus ja VT:n laki oli vain varjoa "tulevasta hyvästä", eikä sen varsinaista ilmentymää (Hepr.7-10 luvut). Uusi liitto ja Kristuksen ylimmäispapillinen palvelus ei ole Heprealaiskirjeen mukaan yksi yhteen kopio Aaronilaisesta pappeudesta adventismin oletuksen mukaisine erilaisine "vaiheineen", vaan erilaista, ikuista, parempaa sekä täydellistä. Kyseessä ei ole todellakaan vain yksi oppierikoisuus tai pieni harmiton tulkintaero, vaan kyseessä on syvällisesti koko pelastusoppiin vaikuttava teologinen rakennelma kun sitä tarkastellaan perusteellisesti. Eräs amerikkalainen teologi totesi tätä adventismin pyhäkköoppia "kirkkohistorian suurimmaksi kasvojen pelastusoperaatioksi".
Tutkiva tuomio-oppi merkitsee itse asiassa sitä, että vanhurskauttamisen perustana ei ole yksin Kristuksen sovituskuolema, vaan myös omat "uutterat ponnistukset" sekä ihmisen luonne, jonka ihmisen on pitänyt "luonteenkehitystyön" avulla tehdä tahrattomaksi. Ei ole harvassa kerrat, jolloin adventismin tärkein auktoriteetti Ellen G. White kirjoitti "luonteenkehitystyöstä" ja vaatimuksesta kehittää itselleen tahraton luonne. Ihminen ei voi olla ollenkaan varma selviämisestään tutkivalla tuomiolla, eikä tiedä koska oma vuoro tulee. Tutkivan tuomion päätyttyä maan päällä olevat joutuvat elämään ilman Välittäjää (Kristusta). Pelastumiseksi tutkivalla tuomiolla tarvitaan ihmisen ja Jumalan yhteisvaikutusta: omia uutteria ponnistuksia ja Jumalan armoa saavuttaakseen "tahrattomat vaatteet" (tämä oppirakennelma todellakin muistuttaa enemmän Trenton konsiilin mukaista katolisuutta kuin uskonpuhdistajien teologiaa). Uskovien synnit ovat adventismin pyhäkköopin mukaan jäljellä "taivaan pyhäkössä" ja sovitustyö ei ole vielä(kään) täydellinen eikä valmis, vaan taivaan oletetussa pyhäkössä Kristus tekee vielä "erikoisen sovitustyön", lopullisen sovituksen. Kristuksen ristinkuoleman kertakaikkisuus ja riittävyys, sovituksen tuleminen täydellisesti valmiiksi jo ristillä, on näin ollen selvästi kielletty EGW:n ja adventismin teologiassa. EGW:n mukaan Kristus vain "aloitti" ristillä työn, joka jatkuu vieläkin taivaan "pyhäkössä". Tämäkin "pyhäkköteologia" on silläkin tavalla sukua katoliselle teologialle, jossa Kristuksen uhraus jatkuu oikeastaan vieläkin, aina ehtoollisella, eikä ole vieläkään päättynyt.
”Niiden jotka elävät maan päällä, kun Kristuksen välittäjätoimi taivaan pyhäkössä päättyy, täytyy seisoa Jumalan kasvojen edessä ilman välittäjää. Heidän vaatteittensa täytyy olla tahrattomat. Jumalan armon ja omien uutterien ponnistusten kautta heidän on täytynyt päästä voittajiksi taistelussa pahaa vastaan....uskovien synnit jäivät vielä taivaan kirjoihin. Kristuksen työ ihmisen pelastumiseksi päättyy erikoiseen sovitustyöhön, jonka kautta synnit poistetaan taivaan pyhäköstä – White: Suuri taistelu s. 424-425.
"Kristuksen välitystyö ihmisten hyväksi taivaallisessa pyhäkössä on yhtä olennainen osa pelastussuunnitelmasta kuin hänen kuolemansa ristillä. Kuolemallaan hän aloitti sen työn, jota hän kuolleista nousemisensa jälkeen meni saattamaan päätökseen taivaassa" - Suuri taistelu osa II s.481.
"Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä taivaan pyhäkössä. Suuren Jumalan läsnä ollessa tarkastellaan meidän elämäämme".
"Kun tutkiva tuomio päättyy, on jokaisen ihmisen kohtalo määrätty joko elämäksi tai kuolemaksi".
"Kaikkien, jotka tahtovat säilyttää nimensä elämän kirjassa, tulisi nyt koetusaikana harvoina jäljellä olevina päivinä vaivata sieluaan Jumalan edessä synnin surulla ja todellisella katumuksella.....Valmistautuminen ikuisuutta varten on henkilökohtaista työtä" -s.482 emt.
"Tutkiva tuomio ja syntien poistaminen saatetaan päätökseen ennen Herran toista tulemista. Koska kuolleet tuomitaan sen mukaan mitä kirjoihin on kirjoitettu, on mahdotonta, että ihmisten synnit poistettaisiin ennen sen oikeudenkäynnin päättymistä, missä heidän asiansa tutkitaan" -s.478 emt.
"Tuomiolle määrättynä aikana - 2300 päivän päättyessä vuonna 1844 - alkoi tutkimus ja syntien poispyyhkiminen. Kaikkien jotka joskus ovat tunnustaneet Kristuksen nimeä, täytyy läpikäydä tarkka tutkimus. Niitä syntejä joita ei ole kaduttu eikä hyljätty, ei anneta anteeksi eikä poisteta kirjoista, vaan ne tulevat todistamaan syntistä vastaan Jumalan päivänä."
"Kun Jeesus lopettaa välitystyönsä taivaan pyhäkössä. Hän kohottaa kätensä ja sanoo suurella äänellä: "Se on täytetty". -s. 596 emt.
Huomautettakoon, että Kristus huusi "Se on täytetty" jo ristillä kuollessaan.