Olen varmaan fossiili kirjoittamaan tänne teinien väittelypalstoille, mutta teen sen kuitenkin.
Sitten, kun on tehnyt useamman kymmenen vuoden ajan tekstejä, sävellyksiä, sovituksia, tuottanut monenlaisia laulajia ja soittajia, tuottanut ja kustantanut äänitteiä, istunut studiossa yötä päivää,,, alkaa vähitellen ymmärtää, mistä on kysymys.
Matkijoita, pyrkyreitä ja kaikenlaisia teeskentelijöitä on ihan tarpeeksi peittämään ne muutamat, jotka ovat luonnonlahjakkuuksia tai joille on vuosien saatossa tullut musiikin tekemeiseen karismaa, järkevyyttä, tyylitajua ja varmaa osaamista. Tuota karismaa ei luoda aurinkolaseilla eikä meikeillä. Ei lentosuukoilla eikä mauttomalla teiniflirtillä.
Kristian poikkeaa edukseen , Arin lisäksi, tämänhetkisestä Idols-finalistiporuksata.Persoonalliset soundit, ryhdikäs ja jäntevä ote ilman mitään turhaa.
Kristian teki aivan uskomattoman kappalevalinnan eiliseen kisaan. Haluaisimpas kuulla jonkin suomalaisen ammattilaulajan lataavan siihen enemmän tunnetta, rahinaa, nyansseja ja ennen kaikkea omaa sieluaan. Luulen, etten pitkään aikaan näissä töissä moiseen taiteilijaan törmää.
Vaikka Kristian ei tätä teiniäänestäjien valloittamaa kisaa voittaisi, on hän jo saanut ammattipiireissä valtavan määrän niitä kannattajia ja ihailijoita, jotka tulevat seuraamaan silmä ja korva tarkkana tämän miehen kehitystä.
Keikka- ja levytystarjouksia tulee satamaan mielin määrin. Kunhan mies on edelleen ja jatkossa oma itsensä, kuten nyt, ilman mitään diivan elkeitä, ainoastaan taivas on rajana musiikilliselle etenemiselle.
Kaikkea hyvää!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei kyllä osuvammin voi enää sanoa!
Enempää on mun turha kirjottaa koska tossa alotuksessa on kaikki mitä olen itsekkin yrittänyt sanoiksi pukea!!
Tosi hyvä! Olisinpa itse osannut sanoa saman noin hyvin!
Onnea Kristianille! Todelliselle oman tiensä kulkijalle.
Koska hänelle (Kristianilla) jo niin pitkä "taival" ko alalla, miksi mennä kilpailuun, jossa vain yli 10v nuoremmat kilpailevat "tähtitaivaastaan". Ja, jos levy-yhtiöt kilpailevat hänestä, niin todella turhaa ko nuorten lupausten kisoissa, olisi jättänyt väliin ja tehnyt sen levyn, varsinkin, kun, jos vain taivas rajana...ja, kyseiseen "taiteilijaan" tullaan enään koskaan törmäämään, aivan, kuin maailmanloppu olisi tulossa ! Miksi ei tehnyt, jokin "mättää ja pahasti"!!! Yksi pieni, juttu, olen samaa mieltä, hyvä ääni, mutta liian uhoava, ajatellen sitä koko maailmaa kattavaa tulevaisuutta, valitettavasti itse näyttänyt ja tehnyt sen, siis, että pissa mennyt jo tässä vaiheessa todellakin päähän, jos ei muuallekin!
"kateellisen itkuvirreksi"!
mutta Kristianin olisi kannattanut yrittää kisaan jo aiemin. Tai sitten hän on jo yrittänytkin, mutta ei ole päässyt. Alkukarsinnoistahan muistamme, että Kristian pääsi nippa nappa jatkoon. Kun ajattelee hänen kehitystään, tulee miettineeksi kuinkahan monta lahjakkuutta onkaan jäänyt jo siinä vaiheessa pois pelistä. Niin vain ammattilaiset raatilaiset arvioivat Kristianin alussa aika heikoksi, miltä hän siinä vaiheessa tosin vielä vaikuttikin. Tuollaiset ujonpuoleiset kaverit nimittäin voivat mennä aika kipsiin siinä tilanteessa. Onneksi Kristianille kävi hyvin.