Koska tämä oli aivan ala-arvoisen keskustelun hännässä, ajattelin nostaa tämän kokonaan omaksi lirputuksekseen. Toivottavasti joku saa siitä iloa.
Sinä kannat minut, Suuri Äiti.
Sinun maasi vahvuus, sinun taivaasi korkeus.
Sinä kannat minut, Suuri Äiti.
Kun seison joessa ensimmäisen ukkosen lyödessä,
tunnen kuinka luontoni nousee.
En minä silloin epäile, Äiti.
Minä tunnen sinun nimesi.
Minä tunnen sinun lempeän äänesi, Äiti.
Sillä sinä olet rakkaus
Kaiken Synnyttäjä
Suuri Äiti.
Minä näen sinun kasvosi kuussa,
enkä koskaan ole yksin.
Minä näen sinun kasvosi meren aalloissa,
enkä koskaan pelkää.
Minä näen sinun kasvosi
auringon kilossa laineilla,
piekanan lennossa,
kuusen karheassa rungossa
sillä jokaista luonnossa
on sinun rakkautesi koskettanut.
Minun ei tarvitse pelätä,
minun ei tarvitse itkeä eikä nöyristellä,
Sinä et koettele uskoani
sillä Sinun kädessäsi on onneni,
ja kuten kaikki äidit,
Sinä annat pyytämättä.
Minä vaellan syvälle metsään
kuullakseni tarkemmin
kuinka ruoho kasvaa
kuinka rakkautesi voima
virtaa kaikessa elävässä,
kuullakseni äänesi.
Minun sydämeni laulu
on luonnon vapauden villi laulu.
Ne, jotka pelkäsivät
ennen polttivat meitä rovioillaan.
Vaan ei tulessa häviä Äidin totuus.
Ne kutsuivat meitä huoriksi,
paholaisen patjanlämmittäjiksi,
kun eivät pahemmin keksineet herjata.
Mutta minä olen ylpeä.
Minuun eivät herjat koske.
Menen metsään, mäelle,
puhun puille murheet,
puhun maille pahat sanat.
Sinä otat surun pois,
annat iloa tilalle.
Sanot:
"Älä niistä piittaa,
kun eivät ymmärrä.
Iloitse onnestasi,
sure niitä, kun jäävät ilman."
Suuri Äiti,
toiset sokaisevat itsensä kysymällä
koska eivät kysy
avoimin mielin,
avoimin sydämin,
vaan kysyvät
varmoina omasta oikeudestaan
erehtymättöminä.
Suuri Äiti,
avaa silmät näkemään,
avaa korvat kuulemaan!
Metsissä tilaa riittää
aina uusille lapsille!
Siunausta ja auringon valoa rakkaat sisaret ja veljet!
Sinä kannat minut, Suuri Äiti.
Sinun maasi vahvuus, sinun taivaasi korkeus.
Sinä kannat minut, Suuri Äiti.
Kun seison joessa ensimmäisen ukkosen lyödessä,
tunnen kuinka luontoni nousee.
En minä silloin epäile, Äiti.
Minä tunnen sinun nimesi.
Minä tunnen sinun lempeän äänesi, Äiti.
Sillä sinä olet rakkaus
Kaiken Synnyttäjä
Suuri Äiti.
Minä näen sinun kasvosi kuussa,
enkä koskaan ole yksin.
Minä näen sinun kasvosi meren aalloissa,
enkä koskaan pelkää.
Minä näen sinun kasvosi
auringon kilossa laineilla,
piekanan lennossa,
kuusen karheassa rungossa
sillä jokaista luonnossa
on sinun rakkautesi koskettanut.
Minun ei tarvitse pelätä,
minun ei tarvitse itkeä eikä nöyristellä,
Sinä et koettele uskoani
sillä Sinun kädessäsi on onneni,
ja kuten kaikki äidit,
Sinä annat pyytämättä.
Minä vaellan syvälle metsään
kuullakseni tarkemmin
kuinka ruoho kasvaa
kuinka rakkautesi voima
virtaa kaikessa elävässä,
kuullakseni äänesi.
Minun sydämeni laulu
on luonnon vapauden villi laulu.
Ne, jotka pelkäsivät
ennen polttivat meitä rovioillaan.
Vaan ei tulessa häviä Äidin totuus.
Ne kutsuivat meitä huoriksi,
paholaisen patjanlämmittäjiksi,
kun eivät pahemmin keksineet herjata.
Mutta minä olen ylpeä.
Minuun eivät herjat koske.
Menen metsään, mäelle,
puhun puille murheet,
puhun maille pahat sanat.
Sinä otat surun pois,
annat iloa tilalle.
Sanot:
"Älä niistä piittaa,
kun eivät ymmärrä.
Iloitse onnestasi,
sure niitä, kun jäävät ilman."
Suuri Äiti,
toiset sokaisevat itsensä kysymällä
koska eivät kysy
avoimin mielin,
avoimin sydämin,
vaan kysyvät
varmoina omasta oikeudestaan
erehtymättöminä.
Suuri Äiti,
avaa silmät näkemään,
avaa korvat kuulemaan!
Metsissä tilaa riittää
aina uusille lapsille!
Siunausta ja auringon valoa rakkaat sisaret ja veljet!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Upeaa Repo.. ;)
B*B
Oma runonne Kyselijä?-nimimerkille oli myös erittäin vaikuttava. :) Luulenpa, että sinulla on useampia runoja pöytälaatikossa. Saisimmeko kuulla myös niitä?
Jep, niitä on.. ja aika paljon.. kirjoittelen ihan milelläni aina, mutta joistakin runoista/biiseistä olen pitänyt todella paljon..
*menee hakemaan muistikirjansa*
No niin. *köh, köh*
Äiti Maa
Älä itke Äiti Maa
vaik' lapses sotii keskenään.
Ne ymmärtää tekonsa aikanaan.
Kai sä huomaat Äiti Maa.
Lapses tuhoo luontoa.
Eläimet ja vedet saastuvat
lastesi käsissä.
Ja mitä mä nään?
Pelkkää tuhoa vaan.
Ei me vielä olla kasvettu
pitämään
huolta maailmasta.
Ja Äiti Maa
sinä rakastat meitä
vaikka tuhoamme maailmaa.
Rakas Äiti Maa
hyvää sä tahdot vaan
silti sinun täytyy rangaista
meitä pahoista teoista.
Ja mitä mä nään?
Pelkkää tuhoa vaan.
Ei me olla vielä kasvettu
pitämään
huolta maailmasta.
Tuska viiltää sisälläin.
Kärsimystä tuhoa vain
me sulle aiheutetaan.
Rakas Äiti Maa..
Rakas Äiti Maa..
tämä oli kylläkin oma biisini, mutta kyllä se runonakin kelpaa..
Vanki Maan
Aina joku pyytää
mutta kukaan vastaa ei.
Aina joku anoo
mutta naamaan sylkäistään.
Kun vihdoin joku sanoo ei
mutta hänetkin maahan lyödään
uudestaan.
Hänet löydään
aina vaan.
On pakotettu sielu orjuuteen
nälkään ja kurjuuteen.
Ei kukaan saa vastata
pakko olis tietää kaikki.
On maa raiskattu ja pilattu.
Vedet keuhkoissani on tuhkaa
ei se saa
janoani sammumaan.
Ei se saa.
On järjen kahleet liian raskaat
on vaikea kävellä.
Joka kerta ruoskat iskee
nahan ne irti repii.
Sieluni on vanki maailman.
En pakoon pääse ikinä.
Kai mä jään
mä tähän nukkumaan.
Kai mä saan.
Jos vapaa oisin
kai lintu voisin olla.
Tähden alla nukkuisin
maailman loppuun asti.
Jos vapaa oisin
oisin mä tähdenlento.
Kirkaana mä loistaisin
maailman loppuun asti.
Mut oon mä vaan
vanki maan.
Olla saan
mä ainiaan.
No, ehkä mä nyt kuitenkin lopetan tämän viestin..
B*B niille, jotka jaksoivat lukea..
Kai sen huomaa
luotu on mut tälläiseksi.
Erillaiseksi ystäväksesi,
tarinas laulajaksi.
Pienoiseksi unelmoijaksi.
Hei, kuuletko kaiun metsän?
Sen syvän henkäyksen?
Sielun silmin näätkö sen historian?
Sen sielun syvän säkeen.
Nukahda viereeni pieni unelmoija.
Unohda hetki.
Unohda kaikki.
Hei tähtitaivaan tuijottaja,
tuu mun luo,
naurus mulle suo.
Sä olet vielä tänä iltana
pieni unelmoija..
-------
Vedenpinnan kuvajainen,
sen synkkä sielu
saa suuni janoamaan
sen makeaa vettä.
(Ei liian makeaa se olisi.)
Yksin saa vaeltaa
ja jäädä miettimään
kuvajaista synkkää.
(Vain ajatus synkkä mielessä on,
sen sai aikaan makea vesi.)
Ymmärrä ei kuolevainen
iloa ja surua;
rakkautta ja vihaa.
Nähdä saa vain
heijastuksia,
vedenpinnan vääristyksiä.
-------
"Suutele kuuta."
pyysit.
"Suutele tähtiä,
aurinkoa, taivasta."
pyysit lisää.
Nauroin pyynöllesi
ja suuteli sinua.
Sanoin:
"Minä suutelen
kuuta, tähtiä,
aurinko ja taivasta,
kun suttelen sinua."
-------
Kuuntelen linnun laulua,
puitten kuisketta.
Suru valtaa mieleni,
en tunne itseäni vapaaksi.
Yritän laula kuin lintu,
yritän kuiskaa kuin puu.
Epäonnistun,
suru valtaa mieleni.
En tunne itseäni vapaaksi.
Kuuntelen ihmisten ääniä,
niiden ajatuksia.
Suru valtaa mieleni,
tunnen itseni vapaaksi.
Puhun ihmisten ääniä,
ajattelen niiden ajatuksia.
Onnistun,
suru valtaa mieleni.
Tunnen itseni vapaaksi.
-------
Yön hämäryys
pian väistyy.
Sumu harsot
luikahtavat piiloon.
Tuulet puhuvat
puitten kanssa.
Aurinko nousee
laulaen,
Kuu antaa
taivaalle viimeisen suudelman.
Pilvet hitaasti kulkevat
läpi taivaan valtatien.
Meri nauraa
Irlannin rannikolla.
Vasten sinä hymyilet
pimeälle taivaalle,
tähtien ikuiselle valolle..
-------
Siinä oli suurin osa nimettömistä runoista..
B*B
Kiitos, runosi ovat todella kauniita. Pahastutko suuresti, jos ripustan jonkin niistä tulostettuna seinälleni?
Runoistasi heijastuu väliin surumielisyys, ehkä ahdistuskin. Ihmisten maailma on väliin kova ja piittaamaton, kylmä. Joskus minusta tuntuu, että pakenen sitä, metsiin, kuutamon värjäämille pelloille. Ihmisten luoma maailma pinnallisuudessaan vaikuttaa epätodelliselta, siinä missä metsät ovat seisseet liki kymmenentuhatta vuotta. Mitä todellisempaa voi olla, kuin kesäyön lempeä valo, suosta syksyn viileyden nostama usva, tähtitaivas ja rummun sekä sydämen lyönteihin sekoittuva laulu? En kirjoita tätä siksi, että luulisin, ettet tiedä. Kirjoitan, sillä uskon, että tiedät mitä tarkoitan.
Kiitos kiitoksestasi..
Myönnän, runoistani näkyy todella paljon surumielisyyttä.. Se on paras runoilu tilani kuitenkin, vaikka saattaa kuulostaakin surulliselta.. :)
Saat ihan vapaasti laittaa niitä seinällesi, se mielyttää minua, kun runoni ovat joittenkin mielestä kauniita, vaikkakin pessimistisiä..
Siihen yleensä purkaan surumielisyyteni, eikä se haittaa.. :)
B*B
Juuri enemmän vaan tuohon tyyliin kiitos!Sehän kuuluu myös meidän sukulaiskansojemme tyyliin myöskin.Niin älä nyt sinäkään häpeä meidän ihanaa menneisyyttämmä,vaan saat olla vielä enemmänkin sentimentaalisempi,kiitos!Nykysuomalaiset ovat tulleet aivan liiankin jäykiksi luontonsa suhteen.Rannikkoruotsalaiset ja muut ulkopuolisot ovat yrittäneet viedä meitä itäbalttialaisia erilleen.Mutta eivät tuu onnistumaan!Siis ryhdistäydy nyt ja ole ylpeä menneisyydestäsi!Kyllä ne ajat vielä saapuu jolloin mekin riemuitsemme ja halaamme toisiamme!Vihollisemme joutukoon kaikki häpeään!Kun Pyerunin sotakirves käy ja hänen salamansa heihin iskevät!
Mikä ihmeen Äiti?
xxx
Varmaan taas joku uusi satuhahmo?
Keksiiköhän joku vielä paremman? Pannaanko oikein kilpailu pystyyn? Mä ehdotan Suurta Pässiä!
Ei teitä mielikuvituksen puutteesta ainakaan voi syyttää!
*huokaus*
Niin kovin kaunista.
Kunnian osoitus Äiti Maalle:
Tunnen sinut kaikkialla, ilmassa, vedessä, tulessa, maassa.
Kun kyyneleet vierivät poskiani pitkin, sinä puhallat viileän tuulen lohduttamaan minua.
Kun huudan miksi, tunnet vihani ja tuuli voimistuu.
Sieluni myynyt olen sinulle, ainoalle valtiaalle, sinun nimeesi puhun, sinun ansiostasi elän vielä toisen tai kolmannen elämän.
Kun kuolen, en ole yksin, vaan sinä suljet minut syyliisi ja lohdutat, viet toiseen elämään.
Kun näen kuun ja hymyilen, mielessäni käy sinun kuvasi, ja tuuli puhaltaa.
Tunnen sinut, olet syvällä sydämessäni, piilossa muiden pilkoilta, jotka lentävät kasvojani vasten kuin kylmät vesipisarat.
Kiitos sinun, olen vielä elossa.
Emme salli minkään niiden kauhistavien vainojen joita oli keski ajalla toistua enään toista kertaa!N.s kristityt kuten myöskin musliimit kyllä iloitsis siitä!Mutta kuten sanottu,olkoon vainoojamme ketä tahansa niin me emme taivu.Mati-Syra-Zemlya on varmastikkin suurempi heitä.Mitenhän muinaiset kreikkalaisetkin kuvasivat sitä suurta muinaista pohjolan valtakuntaa.Eikö se ollut hyberboreerinen valtakunta josta mekin itäbalttialaiset olemme lähtöisin.Myöshän osa vaelluksesta jäi Japaniin kun meidän myöhempi valtakunta vajos meren pohjaan.Nimittäin maailman demonijoukot estivät meitä pitämästä sitä ensimmäistä valtakuntaamme yllä jonka johtaja oli itse Mati-Syra-Zemlya eli se suuri muinainen äiti josta runoilet.Kreikkalaisille muinoin Hän oli Nemesis ja eikö kaksi kotkan hahmosta olentoo vetäneetkin hänen vaunuaan?Mutta ne muinaiset meidän jalo heimoiset jumalat ja jumalattaret taistelivat todella urheasti kaikkia demoneita,lohikäärmeitä ja hirviöitä vastaan.Miksei nyt tänäänkin jos tarve vaatis?Meillähän miehet ja naiset taistelevat yhdessä,eikö?
xxx