AHOSTAKO Annelin siivellä MINISTERI!!

Voiko Ahon hallituksen oikeusministeri Jäätteenmäki luvata, ettei Ahosta missään nimessä tehdä ministeriä. Ministerinhän ei tarvitse olla kansanedustaja. Viimeksi Ahon hallitus, missä myös Jäätteenmäki oli mukana pisti todella Viinasen johdolla köyhät kyykkyyn,työttömyyden nousuun ja pätkätöistä, etenkin julkisella sektorilla, tuli pysyvä ilmiö. Lupaili se kepu silloinkin vaaleissa olla vähäosaisten puolella, mutta toisin kävi. Niin, että tarkkana, ketä äänestätte!
11396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onneksi Aho taitaa mennä muualle töihin.Kävi viimeksi minulle liian kalliiksi.Markkinavoimia vaan vakuutteli ja siinä kaikki muu unohtui.Kannuksen Kenedy toivottavasti muuttaa pysyvästi Bushin kaveriksi..Siinä olis järjenjättiläiset samassa maassa.

Äänestä
  • matkustaa Suomesta USA:han, niin keskimääräinen älykkyysosamäärä nousee molemmissa maissa.
    Asunto meni alta meikäläiseltäkin edellisessä porvarikahakassa, nyt on uusi maksussa.
    Jos tämän vielä porvarit vievät, lopetan kaiken työnteon ja elän loppuikäni pummina.
    Täytyyhän elämässä olla muutakin, kuin pitää pankkeja pystyssä.

    Äänestä

Miksi lupaisi; Aho on valtiomiesainesta vaikka
hän niin monia ärsyttääkin. Mutta sehän on juuri
merkki väittämäni oikeellisuudesta.
"Köyhät kyykkyyn"-tyyliset huomautukset ovat kansan kiihottamista. Vähävaraiset eivät nykyään
ole enää edes kyykyssä, vaan maassa maaten
huutavat apua ja siitä on kyllä rikosluontoista
syyttää ns Ahon hallitusta. Kun et ole itse
vähävarainen - höpinöistäsi päätellen - niin
katsele edes hieman napasi ulkopuolelle ja
kirjoittele nettiin sitten vasta.
Minusta on yhdentekevää mitä äänestät, mutta
älä petä itseäsi äläkä netissä muita. Perästä
kuuluu kun toiset jättävät. Nykyisenkaltainen
voiton maksimointi ja omahyväisyyden ihannointi
on pakostakin kulkenut polkunsa päähän.
Suunnan korjaaminen varmasti kirpaisee, mutta toivottavasti keskustapuolue saa mahdollisuuden muuttaa kurssia vaikka haukut taatusti seuraavatkin. Se on sitten sen ajan murhe.

Äänestä
  • Ollut siinä samassa Ahon hallituksessa ja siunasi myös mukana sen touhut, nyt jotenkin tuntuu takinkääntäjältä. Tulee väkisinkin vaikutelma, että puhuu yhtä tekee toista. Vallanhimossa ihminen voi vaikka valehdella tai ainakin puhua muunneltua totuutta tai jättää jotakin kertomatta.

    Äänestä

  • tiedonjano kirjoitti:

    Ollut siinä samassa Ahon hallituksessa ja siunasi myös mukana sen touhut, nyt jotenkin tuntuu takinkääntäjältä. Tulee väkisinkin vaikutelma, että puhuu yhtä tekee toista. Vallanhimossa ihminen voi vaikka valehdella tai ainakin puhua muunneltua totuutta tai jättää jotakin kertomatta.

    Niin vaikuttaisi olevan; ainakin kun tuota Lipposta on tuossa seurannut viime aikoina.

    Äänestä

  • Oppinut kirjoitti:

    Niin vaikuttaisi olevan; ainakin kun tuota Lipposta on tuossa seurannut viime aikoina.

    Voisiko olla nyt niin kieroa peliä, että Eskosta vaikka pääministerin tekisivät. Silloin kyllä minä muutan Ruotsiin, Paavosta ei tiedä. Kepulaiset oli ennen edelliseenkin hallitukseen menoa niin köyhän asialla että, mutta toista tekivät. Ei sitä tiedä, mitä peliä pelaavat, voivat hyvinkin Aholle jonkin ministeripaikan palkkioksi antaa.

    Äänestä

  • Oppinut kirjoitti:

    Niin vaikuttaisi olevan; ainakin kun tuota Lipposta on tuossa seurannut viime aikoina.

    Takinkääntäjiä on ihan pilvin pimein, mutta kielen
    kääntäjiä tarvittaisiin. Amerikoista pitää
    kysellä, Italiasta pitää kysellä, taannoin
    Norjasta piti kysellä, kohta varmaan Ruotsista
    pitää kysellä ja Saksasta erityisesti, että
    mitä se Lipponen savonkielellä lupaillessaan
    oikein on eri yhteyksissä tarkoittanut. No, pitää
    panna työryhmä selvittelemään. Seuraavaksi
    tarvitaankin sitten mielenkääntäjiä - sitähän
    demarijohto jo on harjoitellut pari viikkoa.

    Äänestä

  • Oppimaton kirjoitti:

    Eikös tossa alkutekstissä kyselty Ahon mahdollista ministeriyttä, mitäs tekemistä sillä on Lipposen kanssa. Jos Keskusta voittaa, niinkuin näyttäisi, se menee hallitukseen ja valitsee ministerinsä. Ei kai sitä Lipponen tee.

    Äänestä

  • epäilevä tuomas kirjoitti:

    Eikös tossa alkutekstissä kyselty Ahon mahdollista ministeriyttä, mitäs tekemistä sillä on Lipposen kanssa. Jos Keskusta voittaa, niinkuin näyttäisi, se menee hallitukseen ja valitsee ministerinsä. Ei kai sitä Lipponen tee.

    Kyllä, kyllä!! Antanet anteeksi "Oppimattomalle".
    Minä kyllä yritin vastata taikka ottaa kantaa
    taikka tuoda omia mielipiteitäni noihin "Oppineen" takinkääntäjä tarinoihin enkä
    suoranaisesti alkuperäiseen tekstiin.
    Tuomas saa silti epäillä - minulle jäi arvoitukseksi miksi.

    Äänestä

Kyllähän nämä pätkätyöt ja muut kurjistamiset on kokonaan lipposen kaudella saatuja ilmiöitä ja vilä tuo raippavero senkin ajoi sak/ihalainen.
Miksei lipposenhallitus ole niitä poistanut niitä.
Se on selvää että jos lipposka saa jatkaa vielä pääministerinä niin vaikeuksia ja kurjistamis toimia tulee veroja ei lasketa muilta kuin suuri tuloisilta . työttömyyskorvaukset poistuu.
Pätkätyöt lisääntyy .

Äänestä

Tai vaikka Uffe. Vanhat Lipposen kamut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Perästä kuuluu kirjoitti:

Voiko Ahon hallituksen oikeusministeri Jäätteenmäki luvata, ettei Ahosta missään nimessä tehdä ministeriä. Ministerinhän ei tarvitse olla kansanedustaja. Viimeksi Ahon hallitus, missä myös Jäätteenmäki oli mukana pisti todella Viinasen johdolla köyhät kyykkyyn,työttömyyden nousuun ja pätkätöistä, etenkin julkisella sektorilla, tuli pysyvä ilmiö. Lupaili se kepu silloinkin vaaleissa olla vähäosaisten puolella, mutta toisin kävi. Niin, että tarkkana, ketä äänestätte!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu