Järkeä??

No ei ainakaan tällä sivulla!!! Etsintäkuulutan aitoja, oikeita ihmisiä, jotka laittavat tänne ilmoituksen tosimielellä; oikeasti haluavat löytää henkilön jne.
Aivan, mitä minä mukamas tänne kirjoitan, kun en etsi ketään???
Korjataan asia!!!
Etsin muutaman vuoden takaista tuttua, joka tuntee nimekseen Jussi. Oli silloin töissä W & G:llä.
Pitää Tommy Hellstenin kirjoista; yhden sain häneltä silloin v. 03 joululahjaksi.
Eli oikeasti haluaisin tietää, missä ko. henkilö on tällä hetkkellä ja mitä hänelle kuuluu?
2486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kerran annoin, mutta ei se kai hedelmää kantanut. Liekö sitä avannutkaan. Olisi siellä voinut jotain olla sellaista, ettei tarvitsisi minunkaan tässä aikaani kuluttaa typeryyksiä lukemassa ja kirjoittamassa.Mutta ei se ollut 03 , se oli myöhemmin.Ja se oli ihan ohut kirja, eikä hellsteniä niin että se siitä.

Äänestä
  • ei ole aina helppoa. Joskus voi loukata tai herättää pahoja ajatuksia turhaan toisessa ja pitää olla varovainen. Ei pahoja muistoja pidä kaivaa esiin. Mutta kun on varma, että on tehnyt niin paljon työtä ja ponnistellut löytääkseen toisen (eli siis lukenut täätä höpöä ja kirjoittanutkin sinne tänne jotain muista oudon tuntuista) on valmis ottamaan pientä huutoakin vastaan, että saisi sanotuksi sanottavansa. En ole tehnyt mitään väärää tässä asiassa, mikä on murtanut koko sisuskaluni muutamaksi kuukaudeksi ja silti kannan raskasta ristiä selässä kuin olisin joku rikollinen. Muista ei ole väliä, mitä ajattelevat, mutta TÄMÄ HENKILÖ, jota asia koskee: hänen täytyy KUULLA TOTUUS: UFOJA näyttäisi olevan olemassa. t. E.T. Ja sitten yksi toinen juttukin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen44. kirjoitti:

No ei ainakaan tällä sivulla!!! Etsintäkuulutan aitoja, oikeita ihmisiä, jotka laittavat tänne ilmoituksen tosimielellä; oikeasti haluavat löytää henkilön jne.
Aivan, mitä minä mukamas tänne kirjoitan, kun en etsi ketään???
Korjataan asia!!!
Etsin muutaman vuoden takaista tuttua, joka tuntee nimekseen Jussi. Oli silloin töissä W & G:llä.
Pitää Tommy Hellstenin kirjoista; yhden sain häneltä silloin v. 03 joululahjaksi.
Eli oikeasti haluaisin tietää, missä ko. henkilö on tällä hetkkellä ja mitä hänelle kuuluu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu