Satakieli

Se kesä oli ollut kuuma. Helleaalto oli sulkenut ihmiset osittain sisälle ja saanut hakemaan edes hetken viilentävää helpotusta.
Odotti sadetta.Haisteli tukahduttavaa ilmaa kaivaten viileä tuulta. Taivas oli selkeän avoin ja aurinko porotti tuskastuttavan täytenä.

He olivat tavanneet toisensa toukokuussa.Mies ja nainen. Tämä mies oli kaivautunut ensin naisen uneen. Tulla nyt uneen ihan outo muukalainen ja saada olo rauhattomaksi. Siinä se oli seissyt tutulla kadulla odottaen. Kamera keveästi nahkaremmissä olkapäällä. Näytti turistilta, vaikkei ollutkaan. Naisella oli suuret tummentavat aurinkolasit ja valkea pitkä pitsipuku.Melkein kuin hääpuku ja kädessä keto-orvokkeja. Sinisiä. Toisessa kädessä musta olkavarteen ulottuva satiinihansikas. Naisella ei ollut kenkiä.
Mies nojasi rennosti tiiliseinäiseen taloon. Hän näytti, kuin olisi elävä pahvikuva.

Siinä samassa kadunkulmauksessa he tapasivat. Nainen nauliutui hämmästyksestä jäykistyneenä lähes liikkumattomaksi. Mies kysyi: voisivatko he mennä kirkkoon. Hän hymyili leveästi nauttien aikaansaamastaan naisen hämillisyydestä.
Nainen päätteli miehen edelleen olevan turisti. Miksi nyt muuten haluta keskellä päivää kirkkoon.
Ei siinä tuntunut mitään järkeä olevan.
Nainen seurasi unenomaisesti, kuin lumottuna miehen rinalla. Mukulakivet tuntuivat ohuiden sandaalien läpi.
He polvistuivat yhdessä alttarille. Puhumattomina.
Kirkossa oli viileä. Eikä nainen tykännyt alttaritaulusta. Jeesus oli liian laiha ja riutunut. Ei sellaisesta voinut tykätä. Mies näytti komealle täydessä tummassa parrassaan. Eniten hän näytti venäläiselle. Voisi koska tahansa odottaa miehen tanssivan tulista tripaskaa. Jalat nopeasti
vispaten ja voimakkaat kädet lantella karjahdellen samalla. Sellaiselta mies tuntui. Arvaamattomalle.

Se ilta oli ollut täynnä hytisevää odotusta. Mies oli tullut naisen kotiin. Nainen oli ottanut mehevän piiraan uunista. Mies otti sen käsiinsä ja kantoi pöytään. Mies oli asettunut kuin kotiinsa.
Täytti olemuksellaan jokaisen sopen. Nainen tunsi itsensä pieneksi ja kykenemättömäksi hallitsemaan enää omaa tilaansa. Niin se meni. Mies täytti nyt kaiken naisen tilasta, kodista ja tunteesta.

Kesäkuun kuumana iltana he kävelivät rantaan. Eivät he koskettaneet toisiaan. He olivat, kuin sulautuneet yhdeksi. Puhelivat hiljaa, kuin itsekseen. Kaikki tuntui käsittämättömän tutulle, niin kuin kaikki olisi aina ollutkin näin.
Silloin se tapahtui. Se, mikä muutti kaiken. Eikä enää paluuta entiseen tuttuun ja turvalliseen ollut.
He kuulivat sen kumpikin. Yhtäaikaisesti. Satakieli lauloi rinta pakahtumaisillaan.
Ei siitä voinut erehtyä. Satakieli ei voinut laulaa , kuin suuresta rakkaudesta. Niin se oli. Niin sen täytyikin olla.

Miehen silmät muuttuivat samassa syviksi. Hämärtyvässä illassa ne tummuivat ja täyttyivät surusta. Se suru pyyhkäisi naisen sydämen yli. Se oli ,kuin tumma varjo. Nainen tiesi. Hän tunsi sen
sielunsa sävelessä. Eikä mies enää tullut. Mies oli pakannut reppunsa. Sen oli vaan tajunnut.
Sekin kuuma kesä oli mennyt menojaan. Ehkä mies oli solminut kaislaveneen ja nostanut purjeet.
Ehkä hän oli pyydystänyt satakielen ja laittanut sen häkkiin. Ehkä mitään ei koskaan ollut tapahtunutkaan. Ehkä kaikki olikin ollut unta.

*******************

Mies oli tullut Autereeseen kuukausi sitten. Ei ollut puhunut mitään. Luultavast virasto oli hänet tuonut. Ei hänen tarinaansa kukaan tiennyt. Se kaikki oli kätkettynä miehen itsensä salaisuudeksi. Hauras pieni valkeatukkainen nainen työnsi häntä pyörätuolissa. Rupatteli pehmosella lempeällä äänellä. Pyyhkäisten väliin miehen harmaaksi värittyneitä tuuheita hiuksia.
Oli varhainen kesä. Puiden puhkeavista silmuista lehahti pihkainen makea tuosu. Multa lemusi kosteana uhkuen kasvun täyteydessä. He olivat hauraita. Mies ja nainen. Elämän lanka kummassakin jo ohut, kuin valossa värisevä hento seitti.
Nainen työsi miestä pyörätuolissa, kohden tuoksuvaa puutarhaa. Kukkien nuput olivat pullistuneina eläämää. Tuuli keinutteli keveitä puiden oksia ja henkäili kohti aurinkoa pyrkivässä kasvillisuudessa.
Sillon mies tarttui suurella kerran voimakkaalla kädellään naisen pieneen ohueen käteen. Hän painoi sen poskelleen silmien kostuessa.
- Satakieli. Mies sanoi, ääni liikutuksesta paksuna.

He kuulivat sen kumpikin. He kuulivat sen samanaikaisesti. Eikä satakieli laula, kuin rakastavaisille.

He olivat polvillaan kirkon alttarilla. Valo välkehti kaarellisista lasimaalatuista ikkunoista. Naisella oli valkea pitsipuku.Jalat paljaana. Mies oli punaisessa kaavussa.
He olivat , kuin yhteensulautuneina. Mies ja nainen.