Oletteko katsonut? Minä erehdyin eilen katsomaan, ja kylläpä jäi siitä outo olo. Rouva Glory kertoi, miten ei lankea syntiin sitten millään, vaikka demonit kuinka houkuttelevat. Kovin tuntui pyhältä ihmiseltä tämä Glory. Välillä tosin puhe oli niin mökelöistä, että epäilin, onko ihan selvin päinkään. Mikä tämä Glory oikein on?
Gloryline TV7:ssä,
omituinen ohjelma!
503523
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Gloru Backman on itse eksynyt ja eksyttää. Jos pitempään on tekemisissä eksymyksen kanssa, saattaa joutua jonkinlaisiin yliluonnollisiin kahleisiin.
Miten Glory eksyttää? Eli mikä hänen opetuksensa oikein on? Jotain menestysteologisia vivahduksia tuntui puheessa kyllä olevan.
torontolaisuuden ja menestysteologian sekoitusta. Se on yksinkertaisesti sielullista kaikki. Opit ovat epäraamatullisia jne. Sekahedelmäsoppaa, jossa on huuhaata sieltä sun täältä. Kaikki on sitten jollain lailla leimattu keristillisellä leimalla.
mielipiteitesi vahvistukseksi?
Hienoa kun ei lankea syntiin. Mutta jos ei ole mahdollisuutta langeta, niin se on huono asia. Toivotaan että Glory pääsee ongelmastaan.
epäterveestä ohjelmapalvelusta! En ole katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta silti en missään tapauksessa suosittele Glory Bacmannin "opetuksia" kenellekään.
Tämä Glory on se sama huume-eeva, joka pyöri aikoinaan helluntaipiireissä, mutta joka edustaa nykyisellään yltiö-karismaattisia mennaripiirejä. Hänen juttujaan ei oikeastaan voida pitää enää kristillisinä, niin paljon harhaa ne sisältävät. Glory on erikoistunut juuri demoniaiheisiin ja mennariteologina on tietysti itse synnitön ja irti kaikenlaisesta köyhyydestä ja kurjuudesta.
Glorya en tiedä enkä muista nähneeni.
Mutta kyllä TV7 on tosi hyvä kristillinen kanava jossa on tietenkin monenlaista ohjelmaa. Sehän koostuu sellaisista eri uskonsuuntien tekemistä ohjelmista tai sitten ulkolaisitsa ohjelmitsa.
Onhan siellä sellaista joka tulee suodattaa mutta pääsääntöisesti tervettä ohjelmaa.
Katso hyvä ihminen vähän pidempään kanavaa niin löydät sinulle sopivat ohjelmat.
...luotettavaa ohjelmatarjontaa on lähes joka ilta. Näistä enemmän Netmissionin etusivulla.
Suosittelen. :)
Olen ihmetellyt, miksi TV7:n ohjelmamainokset ovat edelleen Netmissionin etusivulla. Kysehän ei ole Helluntaiherätyksen virallisesti tukemasta kanavasta, kai?
Nokia Missio ynnä muut herätyksen ulkopuoliset mainostajat ovat näemmä kadonneet. Kiitos siitä.
silmiini Glorylinen jälkeen, ja tuntui olevan ihan ok (taitaa olla Kansanlähetyksen tuote?). Täytynee tarkkailla Helluntaiherätyksenkin tarjontaa, kun sattuu kohdalle. :-)
Pyhä Henki vetää ihmiset kokouksiin ja nettisivuille.
http://www2.clustrmaps.com/counter/maps.php?url=http://tampere.nokiamissio.fi
Tuskin Reijo mainoksia sinun vänkyröinnin takia poistelee.
...yhteistyökumppani. Olen huomannut että sieltä tulee TODELLA mielenkiintoista ohjelmaa pitkin päivää. Suosittelen TV7:aa.
Mahtaako Reijo erottaa TV7:n ohjelmissa mitään epäilyttävää?
Oletko koskaan pannut merkille Benny Hinn, Cindy Jacobs, NokiaMissio ym. torontolaisuuteen viittaavaa eksytystä.
Reijo, jos suosittelet ko. kanavaa, niin tee se varauksin. Neuvo katsojia olemaan hyvin, hyvin varovaisia seuratessaan TV7 -ohjelmia.
Valheen syöttejä on TODELLA paljon pitkin päivää tarjolla!
Haluatko minun laittavan pari pyhää linkkiä tänne, palvelen mielelläni?
maksullinen kanava?
Paljonko vuositaksa on euroissa?
TV7 on tosiaan toistaiseksi ilmainen jos katsoo sitä netistä. Kirjautua kyllä tarvii mutta ei ongelma. Nettimies kyllä löytää osoitteen.
TV:stä näkyy niissä talouksissa joissa on kaapeliverkko ja sitten digiboxin kautta.
Meillä jouduin ostamaan digiboxiin 1,70e/kk maksavan kortin mutta siinä tuli sitten n. 10 muuta kanavaa.
Kannattaa katsoa.
...helluntaiherätyksen luotettavaa ohjelmatuotantoa. :)
..ilmaiseksi netissä ja on nykyisin ilmainen peruskanava kaapelitalouksissa. Kokkolassa operaattori tosin veloittaa kortista 1,7 euroa/kk, joten ei ole kallista.
ärsyttää puolisydämisiä :)
Gloryn meriittejä vähän, toiset puhuu toiset tekee Jumalan tahtoa:
http://www.glorybackman.com.j-serv.kotisivut.com/index.php?option=com_content&task=view&id=9&Itemid=29
http://www.honeylove.fi/index.html
http://www.kokonainen.com/
http://www.glorybackman.com.j-serv.kotisivut.com/index.php?option=com_content&task=view&id=9&Itemid=29
on edistynyt?
Olen ollut Gloryn tilaisuudessa (citykirkossa), jossa Glory kesken "saarnansa" kierrätti lehden tilauslistaa kuulijoiden joukossa. Honeylove -esittelykin sisältyi ns. saarnaan. :-)
Hyvin on tuo gloori-veijari näköjään tuotteistanut meikkinsä ja missionsa.
Paljonkohan jäi tilaa puhtaalle evankeliumille ja raamatulliselle itsensä kieltämiselle.
Hohhoijaa - että monenlaista onnenonkijaa ja rahanpyydystäjää tänne Suomeenkin mahtuu.
ehkä vielä parempi kuin Tosimies miesten lehti. Siinä kerrotaan Kristinuskosta oikeasti niinkuin apostolien teoissa. Uskkoontuleminen, Pyhän Hengen täyteys, parannuksen teko ja Jumalan johdatuksen seuraaminen ovat teemoja.
taida Jeesusta tuntea, siksi noin tietämätön totuudesta.
Tiedäthän arvoisa et.: ei se ole narri joka narraa, vaan se joka antaa itseänsä narrata.
Taidat kuulua jälkimmäisiin.
Jeesuksesta ei kannata tämän gloori-mössön yhteydessä puhua yhtään mitään.
Pidetään sentään erillään mainospellet ja evankeliumin sanoma, joohan.
"Taidat kuulua jälkimmäisiin."
Yhteistä kaikille Pyhän Hengen vastustajille on pelko ja epävarmuus ja suuri viha sekä kateus kaikkia itsetunnoltaan terveitä Pyhän Hengen parantamia kohtaan.
Eksytysten vastustajan tunnistat, hyvä lähimmäiseni, siitä että hän vihaa valhetta ja rakastaa totuutta.
Pyhä Henki on Totuuden Henki, Hän johtaa meidät kaikkeen totuuteen, jos olemme Sanalle kuuliaisia.
Kunhan koko sydämessäsi mielistyt totuuteen, pystyt suurella varmuudella erottamaan oikean ja väärän, totuuden ja valheen.
yrität sitä minulle tyrkyttää ja tekopyhä julkisivusi parempana, oikeaoppisena, kilttinä, piiloylpeänä kristittynä säilyisi ja kruunusi saisi taas uuden piikin timantilla?!
Et kuitenkaan sano mitään Pyhän Hengen voitelussa, Raamatun tuntemuksessi puuttuu vastauksestasi. Mistä tämä vajavuus johtuu?
>>Et kuitenkaan sano mitään Pyhän Hengen voitelussa, Raamatun tuntemuksessi puuttuu vastauksestasi. Mistä tämä vajavuus johtuu?
sisimpääsi. Tiedän juttujesi perusteella, että luulet täyttyneesi Pyhällä Hengellä, voi näin joskus ollutkin olla. Mutta oletko nyt täynnä Pyhää Henkeä vai päästänyt demonin valehtelemaan sisimpääsi, joka on myös varma asia, että sitä tapahtuu ns Jumalan seurakunnassa, ja siitä tulee riidat ja lahkot, ja sielunvihollinen on tyytyväinen sinuun.
Kerroppas nyt missä Glory Backman opettaa ja toimii väärin Raamatun mukaan, siihen et mitään vastannut? Kerroit vain mutu - tuntemuksesi, pelkosi (demoninen henkivalta) sisimmässäsi, jonka tulkitset Pyhäksi Hengeksi.
Odotan kunnollista vastaustasi?
Ethän vain ala kiihtyä; minua et saa mukaasi!
Niin, en tule käyttämään aikaani valheopetusten tutkimiseen. Minulle riittää, kun näen tuon ihmiskunniaa janoavan ja petollisen imelän ulkokuoren ko. henkilön mainoksissa.
Älä odota minulta tämän enempää vastausta, en ryhdy turhia kiivailemaan sinun kanssasi.
Kiitän Jumalaani siitä levosta, jolla voin seurata Mestariani ja välttää eksytysten kavalat juonet.
Hyvää jatkoa sinulle; ja yksi neuvo vielä:
Muista olla tarkkana kun teet valintoja uskon tiellä, tarvitset Jumalan antamaa silmävoidetta että näkisit oikein.
Ilmestyskirja:
3:18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
Et sitten pystynyt analysoimaan G.B. tä, se on ymmärrrettävää sillä
1. Korinttolaiskirje 2
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Pyri täyttytmään Pyhällä Hengellä,tutki Raamattua, elä Jumalan tahdossa niin näet selvästi. Parempaa hengellistä tulevaisuutta sinulle!
" Minulle riittää, kun näen tuon ihmiskunniaa janoavan ja petollisen imelän ulkokuoren ko. henkilön mainoksissa.
Älä odota minulta tämän enempää vastausta, en ryhdy turhia kiivailemaan sinun kanssasi. "
Lueppaas oma juttusi rauhallisesti, niin toteat sen mielettömyyden ja ihmisen minä keskeisyyden, onko tuossa Pyhä Henki päässyt yhtään vaikuttamaan? Mieti?
minä tulin ainakin murheelliseksi siitä et uskoviksi itseään nimittävät tuomitsevat toinen toisiaan,eikö tuomitseminen kuulu jollekin toiselle? Meidän tulee iloita siitä että Jumalan Sanaa pidetään esillä tavalla tai toisella ja siunata eikä kirota! Siitä meidät tunnetaan Taivaallisen Isän lapsiksi että me rakastamme toisiamme! Me jokainen jos ollaan rehellisiä teemme virheitä ja tarvitaan armoa ja anteeksiantoa joka päivä. Jeesus tulee pian ja meillä ei ole aikaa riidellä vaan puhdistaa lamppumme palaviksi ja tukea toinen toisiamme ja saada monta mukaan taivaan kotiin! "Rakasta Herraa,sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." luuk.10:27
Ihmettelen! Katsoin Glorin ohjelman. Hän on karismaattinen ei niin kuin me monet suomalaiset arkaliinit. Jumala on paljon paljon äärettömän paljon suurempi ja vahvempi kuin ihminen voi olla. Vaikka huutausimme kuorossa Hänen kunniaa. Hän on suuri, kaikkivaltias! Mahtavaa että ihminen uskaltaa avoimesti julistaa Jeesuksen voimaa ja rakkautta. Voi kunpa me kaikki Kristityt uskaltaisimme kiittää ja kertoa Herran suurista teoista.
http://tv7.maxinetti.fi/index.php
http://www.tv7.fi/?sid=24&ohjelmaid=433
Muistetaan että Karitsan häät lähestyvät. Ollaanko me valmistumassa juhlaan? Lapset, jätetään tyhjänpäiväiset erimielisyydet.
Hyvä muistutus tuo yltiökarismaattisuus jota helluntailaisuuskin on. Nämä eivät koskaan tule olemaan Karitsan häissä.
Saatte siunauksia, kun ostatte sohvasarjan, kokouksen jälkeen. Ja kansahan osti! Jos minä menisin rehellisenä miehenä seurakuntaa, niin lulltavasti he ajaisivat minut pois ja ottaisivat jonkun huijarin tilalle. (En tarkoita Gloriaa, mutta kalusteita se möi kuopiossa)
Kun uskoon sotketaan vaatimuksia, tarjouksia, siunauksia, kuuliaisuuksia tai edellytyksiä, niin niillä voi pyyhkäistä seinää.
Varoittavaa kerrontaa River Helsingistä ja TV7:sta:
https://www.youtube.com/watch?v=t50o0WCyoOk
Kolehtihaavina toimi roskakori alttarin edessä. Näin Vilppulassa noin vuosi sitten.
paljon lukenut tästä "gloriasta", - yleisestikään ei kovin pidetty !!?
- ne entiset alkoholistit, huumeidenkäyttäjät on sellaisia, että saavat "vahvuudellaan, vakuutettomuudellan toisetkin "samaan muottiin", tommoset entiset huumeiden käyttäjät tietävät kyllä rikollisuudesta "oppineena". . .mistä narusta toisia vievät. . .
- en kuunnellut kyseistä "gloriaa""
- kai "vahva", vie ketä tahansa perässään, - ensin pahuuteen, sitten "umpihulluna" uskoa, van: persoona on se mikä on . jätti menneisyytensä, ei tarjoa evankeliumia entisille "ystävilleen". . .
p.s. puhuuko muuten Jeesuksesta/ Jeesuksen vertauksista. . .mitään ???
Raamattu kieltää naista opettamasta ja puhumasta seurakunnassa. Jumala ei ole lähettänyt Glory Backmania eikä ketään muutakaan naista opettamaan seurakuntaan. Jos he ovat kuulleet jotain sellaisia ääniä, että pitää mennä opettamaan seurakuntaa, niin se ääni ei ole Jumalan ääni. Jumala ei käske rikkomaan itse seurakunnalla antamia käskyjä.
1 Tim. 3:2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies,
1 Tim. 3:12 Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies
1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. [1. Kor. 14:35]
12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.
1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.
Naispappeuskielto on niin ankara, että jos joku ei tunnusta tätä Jumalan käskyä, sitä ei Jumala tunnusta, kuten Paavali sanoo 1 Kor 14:38. Naispappeus on kadotukseen vievää syntiä naisilta ja myös niiltä johtavassa asemassa olevilta miehiltä, jotka antavat hyväksyntänsä sellaisen synnin tekemiselle.
aika laajasti tästä glooriasta puhutaan !???
ei kai HÄN kuitenkaan uusi "Paavali" ole ???
nimim. "Raamattu opettaa"
tää gloria on kai niin rikollisesta maailmasta , ettei ole tervettä päivää nähnytkään, niin ei kai se "uskoontulokaan " ole hänelle kaltaiselleen mitään tervettä !!!
ne on semmosia, nuo "huumeveikot"
"niille mikään ei ole tervettä, eikä puhdasta"
"ne on semmosia, nuo "huumeveikot" "niille mikään ei ole tervettä, eikä puhdasta"
Hyi hitto, mitä hurskastelua. Hävytöntä puhetta ihmisestä, joka on ollut 36 vuotta huumeista vapaa.
Sen verran tunnen Glorya ja hänen historiaansa, että tiedän millainen täyskäännös hänen elämässään on tapahtunut. Ja hän on sen jälkeen tehnyt enemmän Jumalan valtakunnan ja sielujen pelastuksen eteen kuin useimmat.
Uuskarismaattisuus on itselleni vierasta, mutta niissäkin piireissä on vilpittömiä uskovia. Glory kuuluu niihin, jotka vilpittömästi uskovat Pyhän Hengen lahjojen toimivan tänäkin päivänä.
puhuu, ja puhuu . .???
- kyllä maailmaan puhetta mahtuu !!!
tämmösiä "glorioitahan" koko helluntai seurakunta "täynnä", kun eivät ole osanneet elää edes yhteiskunta järjestyksen mukaisesti, nooh, nehän onkin "parhaita" neuvomaan. . . vaikkapa lääkäreitä, ja vanginvartijoita;: kuinka HEIDÄN pitäisi elää !!!
. . .että "pelastautuisivat". . .
Minäpä olen ollut koko elämäni huumeista vapaa, mitäs siihen sanotte!
Minäkään en ole kertaakaan huumeita kokeillut ja ikää kohta, tässä kuussa SYNTTÄRIT, lähes 50v silloin täytän mutta lihava olen enkä tykkää kun liikaa populaatiossa muslimien määrä kasvaa. Se lisää vainon todennäköisyyttä ja kuulemma on lisännytkin jo.
Kova kovaa vasten laitan itse ainakin invaasiohyökkäyksen alkaessa tullessa.