Hitler ja USA

Kun Hitler lähti valloittamaan maailmaa, meni moni saksan puolelle ja myöntyi tämän valloitusretkiin mukisematta, koska halusi olla vahvan puolella ja ajatteli, että liittoutumalla tämän kanssa saa säilyttää oman maansa itsenäisyyden. Näin ei esim. italiaa valloitettu saksan toimesta koskaan.

USA on ryhtynyt valloittamaan maailmaa ja nyt ovat jälleen heikot ja arat liittoutumassa sen kanssa ja sen puolelle, jotta saavat pitää näennäisen itsenäisyytensä. Häpeällistä.

No USA:nkin maailmanvalloitus päättyy aikanaan, kuten on päättyi Tsingis Kaanin ja Stalininkin.
6205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hitlerin maailmanvalloitus alkoi naapurimaista.
Puola,Tsekki ,Ranska,Belgia ,Hollanti,Tanska,Norja
joutuivat Saksan miehittämiksi.

Ruotsinkin oli pakko antaa v 1940 rautatiensä Saksan joukkojenkuljetuksiin ja Suomen oli pakko päästää saksalaiset v 1941 Lappiin,koska muuten Saksa olisi miehittänyt väkivalloin koko Suomen

Jos Bush olisi uusi Hitler ,hänen pitäisi vallata ensin Meksiko ja Kanada ja Kuuba ja liittää ne USA:han

Sen jälkeen olisi valloitusvuorossa Brasilia ja muut Etelä-Amerikan maat

Ja USA ei liitä Irakia USA:han vaikka miehittää sen ja syrjäyttää Saddamin vallasta

Kun Saddam on syrjäytetty ,aletaan Irakin öljytuloja käyttää Irakin kansan elinolojen parantamiseen ,eikä enää Saddamin palatsien rakentamiseen ja Irakin armeijan varusteluun niinkuin Saddamin vallan aikana

Pohjois-Irakin alueen Kurdien elintaso on noussut valtavasti kun aluetta valvovat USA ja Britannia käyttävät alueen öljylähteistä myydyn öljyn tuloja kurdien elinolojen parantamiseen.

Ennen kaikki rahat menivät Saddamille ja armeijalle eikä kurdeille annettu mitään

Äänestä
  • USA on JO sotinut Meksikoa vastaan (1800-luvun puolella), jolloin Meksiko menetti lähes puolet alueestaan Yhdysvalloille. Myös Kuuba joutui Yhdysvalloille sen sotiessa Espanjaa vastaan 1900-luvun alkupuolella. Muodollinen itsenäisyys sille tosin annetiin, mutta todellisuudessa Yhdysvallat pitivät siellä määräysvallan.

    Koko Väli- ja Etelä-Amerikka on käytännässä Yhdysvaltain etupiiriä. Ei niitä varsinaisesti ole valloittaa tarvinnut. Yhdysvallat on jo 1800- ja 1900-luvuilla lausunut, ettei eurooppalaisille sallita määräysvaltaa Amerikan mantereella.

    Äänestä

  • on oikea erottava tekijä - kun kysymys on maailman valloituksesta. USA:n hallituksen öljytuloja ei ole käytetty - eikä tulla käyttämään edes USA:ssa katuojiin sysättyjen kansalaisten elintason parantamiseen ?

    Äänestä

  • < Pohjois-Irakin alueen Kurdien elintaso on noussut valtavasti kun aluetta valvovat USA ja Britannia käyttävät alueen öljylähteistä myydyn öljyn tuloja kurdien elinolojen parantamiseen. >

    ... on mielestäsi osoitus USAn ja Britannian oikeudenmukaisuudesta ja ihmisoikeuksien puolustamisesta?

    Pohjois-Irakin alueella asuu pieni osa maan väestöstä. Kuitenkin sinne on erään raportin mukaan pumpattu öljytuloista suurin osa.
    Onkohan se osoitus USAn huonosta omastatunnosta, kun sallivat aikaisemmin kurdien kaasutuksen?!

    Äänestä

Kun Hitler kyykytti Eurooppaa, moni meni natsien puolelle, myös Suomi. Aivan samalla tavalla Saddam voi laskea Suomen liittolaisekseen.

Kummassakin tapauksessa tarvittiin USA laittamaan asiat mallilleen.

Äänestä

On Arja rukalla ilmeisesti peruskoulupohjalla.

Benito Mussolini aloitti fasismin täytäntöönpanon Italiassa.

Se, että Hitler valtaan päästyään teki liiton Italian kanssa, on eri asia.

Kun sitten oppipojasta tuli esikuvaansa suurempi, on varmasti monelle jäänyt mieleen vain kansallis-sosialismi ja sen edustajana tietysti Hitler.

Kyllä Italiakin valloitettiin ennen sodan päättymistä, vaikka sen kyllä Italian kansan avustamana tekivät anglo-amerikkaliset joukot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arja kirjoitti:

Kun Hitler lähti valloittamaan maailmaa, meni moni saksan puolelle ja myöntyi tämän valloitusretkiin mukisematta, koska halusi olla vahvan puolella ja ajatteli, että liittoutumalla tämän kanssa saa säilyttää oman maansa itsenäisyyden. Näin ei esim. italiaa valloitettu saksan toimesta koskaan.

USA on ryhtynyt valloittamaan maailmaa ja nyt ovat jälleen heikot ja arat liittoutumassa sen kanssa ja sen puolelle, jotta saavat pitää näennäisen itsenäisyytensä. Häpeällistä.

No USA:nkin maailmanvalloitus päättyy aikanaan, kuten on päättyi Tsingis Kaanin ja Stalininkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu