Olin sairastanut anoreksiaa ja bulimiaa lähes kolme vuotta, kunnes aloin pikkuhiljaa paranemaan. Vanhempani saivat minut ravitsemusterapeutin ja lääkärin vastaanotoille, ja sen jälkeen paraneminen alkoi.. Olen nyt parannellut itseäni hieman yli vuoden, ja paino on noussut.
Seuraavan asian takia inhoan itseäni, petän vanhempani ja pilaan TAAS KERRAN mahdollisuudet täydelliseen paranemiseen; Inhoan lihavaa itseäni. Vihaan.
Olen pahimmillani painanut 46 kg, pituuteni ollessa 174 cm. Tällöin olin todella huonossa kunnossa, ja olin sairaalloisen laiha.
Nyt, vuosi jälkeenpäin, en kestä katsoa itseäni enää peilistä. Olin pitkän aikaa sujut paranemisen kanssa, ja painon nousun kanssa. Annoin itselleni luvan syödä, koska tiesin, että se parantaa minut - antaa minulle voimaa, tekee minut terveeksi.. Auttaa saamaan ystäväni takaisin.
Mutta nyt; EN KESTÄ KATSOA ITSEÄNI. Tämä vaihe on palannut taas.. Ja inhoan itseäni siksi.
Painon nousun myötä pitkin kehoani on ilmestynyt kamalasti raskausarpia (venymisjälkiä), olen saanut muotoa niihin paikkoihin kehossani joihin sitä viimekseksi näin paljon tahdon, ja.. Olen vain niin suuri. Olen mennyt painon nostamisessa jo yli, ja en osaa lopettaa syömistä, vaikka tiedän, että normaalipainoinen jo olen. Silti, inhoan sitä miltä näytän. Rinnoissa monia kymmeniä venymisjälkiä, samoin sisäreisissä, pakaroissa, lantiolla.. En kestä tätä. Tahdon takaisin laihan minäni..
Olen sairas, tiedän sen. Mutta en kestä tätä enää. Olen aina saanut tapella ruuan kanssa, ja anoreksia ja bulimia tekivät minusta selvää. En kestä, jos pian kehitän itselleni ylipainoa.
Mittani ovat nyt (hävettävät) 63 kg.. Olen kamala ihrakasa. Olen lihonnut noin 16-17 kiloa VUODESSA, tämä on uskomatonta..
Auttakaa. Neuvoja? Kokemuksia?
Seuraavan asian takia inhoan itseäni, petän vanhempani ja pilaan TAAS KERRAN mahdollisuudet täydelliseen paranemiseen; Inhoan lihavaa itseäni. Vihaan.
Olen pahimmillani painanut 46 kg, pituuteni ollessa 174 cm. Tällöin olin todella huonossa kunnossa, ja olin sairaalloisen laiha.
Nyt, vuosi jälkeenpäin, en kestä katsoa itseäni enää peilistä. Olin pitkän aikaa sujut paranemisen kanssa, ja painon nousun kanssa. Annoin itselleni luvan syödä, koska tiesin, että se parantaa minut - antaa minulle voimaa, tekee minut terveeksi.. Auttaa saamaan ystäväni takaisin.
Mutta nyt; EN KESTÄ KATSOA ITSEÄNI. Tämä vaihe on palannut taas.. Ja inhoan itseäni siksi.
Painon nousun myötä pitkin kehoani on ilmestynyt kamalasti raskausarpia (venymisjälkiä), olen saanut muotoa niihin paikkoihin kehossani joihin sitä viimekseksi näin paljon tahdon, ja.. Olen vain niin suuri. Olen mennyt painon nostamisessa jo yli, ja en osaa lopettaa syömistä, vaikka tiedän, että normaalipainoinen jo olen. Silti, inhoan sitä miltä näytän. Rinnoissa monia kymmeniä venymisjälkiä, samoin sisäreisissä, pakaroissa, lantiolla.. En kestä tätä. Tahdon takaisin laihan minäni..
Olen sairas, tiedän sen. Mutta en kestä tätä enää. Olen aina saanut tapella ruuan kanssa, ja anoreksia ja bulimia tekivät minusta selvää. En kestä, jos pian kehitän itselleni ylipainoa.
Mittani ovat nyt (hävettävät) 63 kg.. Olen kamala ihrakasa. Olen lihonnut noin 16-17 kiloa VUODESSA, tämä on uskomatonta..
Auttakaa. Neuvoja? Kokemuksia?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tarinasi kuulostaa niin tutulta. Varsinkin loppuosuus, minuakin ällöttää nähdä itseni isona ja lihavana (tosin minulle on kertynyt jo ylipainoa). En vain pystynyt lopettamaan syömistä silloin, kun vielä olin "normaalin" mitoissa. Nyt minulla on pitkin kehoa (pohkeissa, sisäreisissä, polvien sisäosissa, reiden ulkosyrjällä, rinnoissa, käsien sisäpuolilla sekä reiden/pepun takaosassa) myös noita venymisarpia. Painoa on kertynyt parissa vuodessa 25 kiloa, joten siksi varmasti nuo arvet ovat ilmestyneetkin noihin paikkoihin.
Eilen jokin vain sai minut heräämään tähän todellisuuteen ja näin sen todellisen läskin itseni peilistä ahmimisesta turvonneena ja tajusin, että jotain on pakko tehdä. Tänään söin aamulla leivän ja kupin teetä, päiväruoka alkoi oksettamaan enkä enää tänään taida pystyä syömään mitään muuta aamupalan lisäksi.
Yritän saada itseni kuitenkin syömään mahdollisimman nopeasti. Pelottaa ajatus siitä, että tämä alkaisi uudestaan, mutta myös oma peilikuva saa liikkeelle kamalia ajatuksia itsestä..
Toivottaasti sinulla menee hyvin. Tsemppiä, oikeasti. Ei ole helppoa yrittää elää "lihavan" itsensä kanssa, kun tietää, että on ollut aiemmin sirompi. :(