En ole ennen voinut Loirin esittämänä edes kuunnella esitystä loppuun.
Nyt tuli nelikymppiseltä mieheltä tippa silmään, niin hieno oli esitys ja esittäjä näytti osaamisensa ja laajat laulun lahjansa.
Nyt tuli nelikymppiseltä mieheltä tippa silmään, niin hieno oli esitys ja esittäjä näytti osaamisensa ja laajat laulun lahjansa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuon kappaleen hyvin.
naiselle, joka sai kyyneleet silmiin, vaik luuli ain et Loirin tulkinta vain vois sen tehdä=o)
Minusta Olli Lindholm laulaa "Rakkaus on lumivalkoinen" täsmälleen samalla äänellä kuin Kristian tämän kesänsä. Tosin Lindholmissa on ru**kua paljon enemmän kuin Kristianissa. Kappaleet kuitenkin muistuttavat muutenkin tosi paljon toisiaan. Jos tuossa Lapin kesässä olisi säestänyt vielä pari haitaria, niin olisi ollut napakymppi: kaikki Mattia ja Teppoa, Kari Tapioa sekä Topi Sorsakoskeakin kuuntelevat olisivat joukolla innostuneet, ja varmaan jo tuostakin esityksestä ovat ihan lääpällään.
Tämmöiset laulut kuuluvat mielestäni enempi tango-tai humppamarkkinoille tai johonkin seniorilaulajakilpailuun à la Karitapio. Mutta Kristianin laulun ymmärsi varmasti yli 50v tuulipukukansa, joka kortteliräkälässä kaljamuki edessään muistelee ääneen menetettyä nuoruutta ja elämättä jäänyttä elämää.
Minut se jätti kylmäksi, kun ei tule seurattua humppatanssiohjelmiakaan, jossa tulee hitaana näitä samoja pliisuja. Olen tykännyt Kristianista tosi paljon, mutta nyt hän sortui tuulipukutätien kosiskeluun. Olisi laulanut jonkun heavyballadin.
Vielä piti sanoa, että tuli tuosta Kristianin esityksestä mieleen takavuosien Tenavatähti-kisa. Kerran siinä joku romanipoika lauloi Satumaa-tangon tai vastaavan. Aikuiset oli tietty ihastuksissaan, kun kuusivuotias laulaa syvällä elämänkokemuksellaan elämän ja rakkauden tuskasta ääni väristen.
Muistan, että tuli toiseksi semifinaaleissa tai jossain. Lastenlaulu taisi kuitenkin voittaa. Herää kysymys, että onko tällä yllätys- tai shokeerausmomentilla joku vaikutus äänestyskäyttäytymiseen. Olishan se yhtä yllättävää, että joku esimerkiksi Joku Keijo-Annikki ja Tulimunaruusut laulaisi humppafestivaaleilla vaikka Iron Maidenia.
haluavansa näyttää monipuoliset laulunlahjansa? Esitys oli napakymppi ja upposi muuhunkin kuin tuulipukukansaan. Minun ystäväpiirissäni lähes jokainen on "ihan lääpällään" Kristianiin. Ikähaarukka 23-33v eli ei mitään kovin iäkkäitä vielä olla.
Ja Loirin tulkitsemana kipale ei ole koskaan uponnut minuunkaan, toisin kuin teki Kristian tulkinnallaan nyt. Toinen Loiria parempi on Taikakuu esityksellään, mutta jää kirkkaasti kakkoseksi Kristianin perään.
Nyt minusta tuntuu, että sinä sorrut juuri siihen samaan virhearviointiin, mitä harva loppupeleissä ymmärtää, että hajuvesi lihapullassa on joskus erittäin onnistunut paketti. Sen oivaltaminen mielestäni kuitenkin ehkä vaatii moniulotteista kapasiteettia, eikä taito salli kovin ahdasta maku- ja mielikuvitusmaailmaa...
Nämähän ovat nimen omaan makuasioita, ja Matin ja Tepon ihailijoita löytyy nuoremmassakin ikäpolvessa.
Itselle tuli mieleen tuo Yön kappale, koska Kristianin ääni on vähän rajoitetumpi versio Olli Lindholmin äänestä. Lähinnä kai Kristian oli kuin Topi Sorsakoski parhaimpina päivinään. Sorsakoskella ja Kristianilla on se yhteinen piirre, että molempien pitää ponnistella valtavasti laulaessaan ja saa jännittää, että pettääkö ääni, ennen kuin kappale on vedetty loppuun.
Eli Topi Sorsakoskesta ja Karitapiosta tykkäävät varmasti fanittavat Kristianiakin. Meinaakohan Kristian tehdä sitten joskus iskelmälevyn, jos saa levyttää Sony BMG:n laskuun?
Tässä jotenkin muuten näkyy tämä äänten ero: Kun Kristian muistuttaa Topi Sorsakoskea niin Arin vertailukohde pitää ottaa ulkomailta Ronnie James Diosta ja sieltä suunnasta lähtien. En edes tunne kaikkia näitä hevilaulajia, joita täällä on Ariin vertailtu. Jokainen kuulee hänessä jotain tuttua, kuitenkin Arin ollessa ehdottoman omanlaisensa ja oman poikamaisen persoonansa säilyttäen.
Mutta on ihan hyvä, ettei Kristian laulanut tuota Lapin kesää silloin koelauluissa, koska tuomareiden mukaanhan hän ei olisi tuolla päässyt millään jatkoon. On ihan mielenkiintoista nähdä, mitä Kristian laulaa seuraavaksi.
Kuuntelin nuorempana teiniangstissä kaikenlaista metallia, mutta kun angsti hävisi, niin samalla katosi hevi-innostuskin. Nykyinen suosikkini on klassinen musiikki.
Hevi vaikuttaa nyt angstin puutteessa monilta osin hieman koomiselta ja sisällöttömältä, kauneudesta puhumattakaan. Kyllä elämänmakuinen iskelmäkin aina perus hevijumputuksen voittaa.
Hevin "vahvat tunteet" ovat kenties voimallisia, mutta eivät laadullisesti monimuotoisia (vrt. klassinen). Toki ei voi mitään perinteistä kevyttä heviä (Iron Maiden) kovin angstiseksi sanoa nykymittapuulla, mutta jonkinlaisesta uhoamisesta se vaikuttaa elävän. Death metal ja kumppanit ovat sitten puhtaasti sitä angst-kamaa. Löytyy sieltä muutakin kuin angstia, mutta angstista se elää.
Ja toistoksi vielä, että en väitä hevin olevan pelkkää angstia. Mutta kyllä se aika vahvasti nuorison angstista elää. Toisaalta tuskan tunteitakin voi mielestäni syvemmin käsitellä klassisen musiikin avulla.
No, kiva jos musiikkimakusi on laajentunut. Tuo tarkoittaa sitä, että olet kasvanut aikuiseksi. On rikasta, että on monenlaista musiikkia kuunneltavaksi. Itse olen myös klassisen musiikin kuluttaja, muttei mikään Nordgrenin sinfonia saa muuta tunnetta, kuin että sedällä on menossa joku viidenkympin myöhäisangstisuus, kun ei saanut teinina kapinoida.
Arin esittämistä kappaleista Piano man ei mielestäni ole angstia eikä myöskään Another day in paradise eikä kummankaan alkuperäisesittäjä edusta eikä ole edustanut angstista hevinuorisoa. Eikä edes Deep Purple.
Mikä sitten on heviä ja mikä ei, siitä voidaan olla montaa mieltä. Riippuu kuka määrittelee mistäkin näkökulmasta käsin. Jokainen haluaa olla hevimpi kuin toinen. En itse en pidä pelkkää riehumista ja räyhäämistä edes musiikkina (ei se vaadi mitään musikaalisuutta vaan pelkkää angstia, ja pitkän letin jota heilutella tai sitten jonkun taiteen apurahan, jolla ryypätä päivät pitkät ja pimputella taidetoimikunnalle näytteksi muutaman riitasoinnun ja väittää sitä musiikiksi), mutta hyvä jos sen ahistuksen voi ilmentää musiikilla eikä esimerkiksi katuväkivallalla.
Palatakseni asiaan, tykkään kuitenkin kappaleista, joissa Arin uskomaton ääni pääsee oikeuksiinsa. Kasari- ja sukkahousuhevi ja rock on ainakin semmoista. Arin ääni on tässä se keskeisin pointti, ei se, mitä hän laulaa -koska hän on hyvä missä tahansa lajissa, mutta onneksi ei tee mitään humppaiskelmää, ei tarvitse.
Jos Suomen kansa haluaa Iskelmä-Kristianin, niin se saa mitä ansaitsee. Mutta sitten Kride on kyllä väärässä kilpailussa. Toivottavasti ei tule tämä Ilkka-oireyhtymä taas. Helpottuneena totesin Kristianin olevan oppimiskykyisempi kuin Ilkan. Kristian kuunteli kokeneempia ja jätti typerät eleet esityksistä pois. Siitä pojot!