Vaalimainokset tähän!

Puhurix

Kaikki laiffin politiikkaan pyrkivät voivat nyt laillisesti kiinnittää vaalimainokset tähän. Olkaa hyvä. Paneeli järjestetään myöhemmin.

17

1206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mayanna

      Carel Capekin kirjan ensimmäisin sanoin: "Puutarhan voi perustaa usealla tavalla; paras tapa on ottaa puutarhuri."

      Olettakaamme, että yhteiskuntamme on kuin puutarha. Se on surkeassa tilassa, vallassa olevat eivät osaa muuta kuin puhua puutaheinää ja ottavat herneen nenään pienimmästäkin arvostelusta.
      Sinä voit nyt auttaa saattamaan asian oikealle tolalle antamalla äänesi minulle.

      Nuorison vätystelyssä olemme saaneet huomata, että omena ei nykyään kauas puusta putoa, köyhien lapset pysyvät köyhinä. Maa on siis muokattava hyväksi kasvualustaksi juuri siitä kohtaa, mihin tuo punaposkinen - tai vähän kalpeampikin - jälkeläinen tipahtaa. On käytävä hedelmällistä keskustelua siitä, miten tuo maa parhaiten saadaan muokatuksi.
      Tarvitaan tehokas nuorten työllistämispaketti; jokainen nuori (yläasteikäinen jo hyvä kokelas) lapionvarteen kesäloman ajaksi, jotta saavat työkokemusta. Nuoret kaivamaan ja kääntämään maata oman omenapuunsa alta! Samalla he voivat hyödyntää tuota nykynuorille usein kuin syntymälahjana tulevaa taitoa, p*skanjauhantaa. Oheistuotteena siis saadaan luomusti myös perustamislannoitus tehtyä. Näin he valmistavat itse itselleen hyvän maaperän, johon on sitten aikanaan pehmeä pudota, puhumattakaan siitä, että kuin huomaamattomasti ylöskäärittyjen ruutupaidanhihojen alla alkaa myös papu kasvaa.

      Näille nuorille oppaaksi ja kaitsijaksi tarvitaan Puutarhuri, joka osaa viedä asioita eteenpäin, kasvattaa paskaa puhumalla vaikka kärpäsestä härkäsen. Yhteiskuntamme / Puutarhamme tarvitsee henkilön joka osaa tehdä tikusta asiaa ja saa kaiken kasvamaan ja näin pääsemme eteenpäin - tarvittaessa myös ojasta allikkoon.

      Palveluksessanne
      Puutarhuri Veronica Officinalis

      * kuva: http://www.plant-identification.co.uk/skye/scrophulariaceae/veronica-officinalis.htm *

      • Puhurix

        hyvä ja sopivasti kantaaottava. Saattaisin äänestää sinua.


    • Väärämies

      Khöm köh köh(selvittää ensin kurkkuaan)

      Se on nyt sillalailla,kun te joka vuosi olette
      valinneet aivan "väärän" miehen sinne eduskuntaan.

      Nyt teille on tullut kerrankin mahdollisuus valita
      todellinen VÄÄRÄ mies edustamaan ja pitämään tuolia
      tyhjänä puheitten ja äänestysten ajan salin puolella.

      Minä todella lupaan olla tekemättä aivan yhtikäs mitään.
      Käyn vain kuittaamassa palkkapäivänä kovan palkkioni
      tyhjänpäiväisyydestäni.

      Kipin kapin sitten jo ennakkoon antamaan äänensä VÄÄRÄLLE miehelle.

      Muista numero VÄÄRÄ MIES.:)

      Näin yksinkertaista se on.

      *VÄÄRÄ mies EDUSKUNTAAN*.

      • Puhurix

        Mä tahdon sinne suoran naisen!


      • Väärä mies
        Puhurix kirjoitti:

        Mä tahdon sinne suoran naisen!

        On se niin väärin!

        Poistuu pettyneenä paikalta.:(


      • Puhurix
        Väärä mies kirjoitti:

        On se niin väärin!

        Poistuu pettyneenä paikalta.:(

        Kyllä maailmassa tarvitaan vääriä miehiäkin.


      • mayanna
        Puhurix kirjoitti:

        Kyllä maailmassa tarvitaan vääriä miehiäkin.

        sitä voiskaan tietää, kuka on se ihan oikea oikea, jos kaikki olis oikeita? Ja jos kaikki ihan suoria suoria, eikä joukossa yhtään väärää, mitä siitäkin tulis?!


      • Väärämies
        Puhurix kirjoitti:

        Kyllä maailmassa tarvitaan vääriä miehiäkin.

        Ei tästä nutusta saa nyt selvää onko tää oikein vai nurinpuolin.:)*Yrittää epätoivoisesti käännellä takkia*


      • mayanna
        Väärämies kirjoitti:

        Ei tästä nutusta saa nyt selvää onko tää oikein vai nurinpuolin.:)*Yrittää epätoivoisesti käännellä takkia*

        Nuttu nurin, Onni oikein!

        t.kääntäjä kans


      • Puhurix
        mayanna kirjoitti:

        sitä voiskaan tietää, kuka on se ihan oikea oikea, jos kaikki olis oikeita? Ja jos kaikki ihan suoria suoria, eikä joukossa yhtään väärää, mitä siitäkin tulis?!

        että suorat näyttäis suorilta ja väärät vääriltä.


      • Puhurix
        Väärämies kirjoitti:

        Ei tästä nutusta saa nyt selvää onko tää oikein vai nurinpuolin.:)*Yrittää epätoivoisesti käännellä takkia*

        että on nuttu nurinpäin.


      • mayanna
        Puhurix kirjoitti:

        että suorat näyttäis suorilta ja väärät vääriltä.

        entä, jos sattuiski kattomaan väärää suoraa, näyttäiskö se sit väärältä?


      • Puhurix
        mayanna kirjoitti:

        entä, jos sattuiski kattomaan väärää suoraa, näyttäiskö se sit väärältä?

        että suora on suora ja sillä siisti!


    • sinulle?
      • Puhurix

        Minä kun luulin että laiffin monttubaarissa hyvän maun rajat ylittyvät äärimmilleen...


    • Paneelissa olisi asiaa kysyä, pitäisikö vaalilupaus kuulua takuun piiriin. Ellei luvattua asiaa ajeta tai vaalilupauksia pidetä, niin saako äänestäjä hukkaan menneestä äänestä korvausta.

      • Puhurix

        Ne ketkä pääsee edustamaan meitä, päättävät myös näistä asioista, joten lupaan ettei saa.


    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe