Salamurhat

paljonko Usa, CIA ja niiden yhteistyökumppanit murhauttavat ihmisiä maailmalla.

Taannoin Usan sotalaiva ampui ohjuksella alas Irakilaisen matkustajakoneen, väittivät erehtyneensä luulemaan sitä sotilaskoneeksi.

Usasta Egyptiin matkalla ollut matkustajakone tippui mystisesti mereen, matkustajina oli ainakin Egyptin sotilashenkilöitä, todennäköisesti myös poliitikkoja.

Tästä tapauksesta julkaistiin "nauha", josssa tuon koneen kapteeni höpisee muka jotain jumalan anteeksiannosta, ja sen jälkeen yhteys katkeaa.

Irakin brittiläinen asetarkastaja kuolee mystisesti metsään, sen jälkeen kun on voimakkaasti kritisoinut Irakiin hyökkäystä.

Virallinen tutkinta antaa selityksen "itsemurha"

Virosta Suomeen matkalla ollut Copter-Linen helikopteri alkaa yhtäkkiä pyörimään holtittomasti, ohjaajat eivät saa konetta oikaistua ja kopteri syöksyy mereen, kaikki kuolee.

Varmaan melko huomamaton tapahtuma muuten, mutta kun koneen _Usalainen_ valmista ei vieläkään pysty antamaan tyydyttävää selitystä sille, miksi kopteri tippui, lisäksi koneessa oli suomalaisia ammattiyhdistysliikkeen johtajia.

Usan hallinnon suorittaman WTC terrori-iskun jälkeen, Usa on saanut useat Eurooppalaisekin maat suostumaan lentomatkustajien ennakkotarkastuksiin ja tietojen luovuttamiseen Usalle. Tämä onnistuu myös sen Finnairinkin käyttöön ottaman _Usalaisen_ tietokoneohjelman kautta, jolla Usan salainen palvelu ja CIA saa realiaikaista tietoa tulevista lennoista ja niiden matkustajista.

Jos usalle ei edes omien kansalaisten henki paina mitään (911), kun haetaan oikeutuksia ryöstöretkille (Irak ja Afganistan), niin tuskin kymmenien sivullisten henki painaa senkään vertaa, jos halutaan päästä eroon epätoivotusta henkilöistä.

Kannattaa siis tarkkailla tulevia lento-onnettomuuksia, ja varsinkin kiinnittää huomiota näiden lentojen matkustajaluetteloihin, ja matkustajien taustoihin ja ammatteihin.
4284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

suomalaisen ihmisoikeusjuristin, joka ennen Usan laitonta ryöstöretkeä kirjoitti Ilta-Lehteen artikkelin "Sokea taluttaa Ramboa", joka kuvasi Usan ulkopolitiikan sokeutta, sokea on Bush juniori ja Rambo on USA.

Tämä juristi ei itse uskonut Usan voivan hyökätä Irakiin, minä olin toista mieltä jo siitä, ja myös siitä, ettei Usa ole "sokea", Usa on vaan ajanut jo kymmeniä vuosia suunnitelmallista, johdonmukaista ja raadollista maailmanvalloituspolitiikkaansa, se on muu maailma joka on sokea, ei USA.

No tämä juristi kuoli pari vuotta sitten melko yllättäen syöpään.

No syöpä sinäänsä ei ollut yllätys, juristilla oli jo vuosia sitten todettu syöpä, joka oli saatu parannettua. Mutta kun laskee 1 1, ihmisoikeusjuristi ja Usan vastainen kritiikki, vastavasti Kellyn kohdalla Irakin asetarkastaja ja Usa vastainen kritiikki. Molemmat auktoriteettejä, joiden sana painaa.

Entä jos Lipponen sekoaisi ja alkaisi esittää totuuksia Usasta, kauanko äijä eläisi.

Äänestä

---------"Virosta Suomeen matkalla ollut Copter-Linen helikopteri alkaa yhtäkkiä pyörimään holtittomasti, ohjaajat eivät saa konetta oikaistua ja kopteri syöksyy mereen, kaikki kuolee.

Varmaan melko huomamaton tapahtuma muuten, mutta kun koneen _Usalainen_ valmista ei vieläkään pysty antamaan tyydyttävää selitystä sille, miksi kopteri tippui, lisäksi koneessa oli suomalaisia ammattiyhdistysliikkeen johtajia. "-----------

----------"Kannattaa siis tarkkailla tulevia lento-onnettomuuksia, ja varsinkin kiinnittää huomiota näiden lentojen matkustajaluetteloihin, ja matkustajien taustoihin ja ammatteihin. "-----------

Voisit ruveta kehittelemään tästä jotain hyvää salkkariteoriaa. Mitä tarkoittaa se, että uutisissa raportoitoitiin ensin, että kopteri oli nostettu merestä joka sitten kiellettiin. Oliko se merestä nostettu kopteri se joka sinne syöksyi. Laskeutuiko oikea kopteri ehkä jonnekin muualle ja siksi siitä merestä nostetusta ei löydy oikeaa vikaa?

INSIDEJOB!!!



Tosissaan teillä foliopipoilla ei siis ole mitään eroa oikeiden uutisten ja tv-sarjojen välillä.

Äänestä

"Kannattaa siis tarkkailla tulevia lento-onnettomuuksia, ja varsinkin kiinnittää huomiota näiden lentojen matkustajaluetteloihin, ja matkustajien taustoihin ja ammatteihin."

"Virosta Suomeen matkalla ollut Copter-Linen helikopteri alkaa yhtäkkiä pyörimään holtittomasti, ohjaajat eivät saa konetta oikaistua ja kopteri syöksyy mereen, kaikki kuolee."
**************************************

Tässä melko mielenkiintoinen pätkä:

"Even more troubling are these reports detailing the murders of two Members of the American Presidents Secret Task Force to identify the true perpetrators of the September 11, 2001 Massacre, Dr. Mary E. Hamburgen who was one of the Pentagons top Research Scientists, and former head of the Secret Service protecting President Ronald Reagan, Dick Suekawa.

Dr. Hamburgen was murdered yesterday when the Finnish Helicopter she was riding on was shot down, and as we can read as reported by the Rogers Media News Service in their article titled "Divers to recover bodies of 14 believed killed in Baltic Sea helicopter crash" and which says, "Estonian and Finnish divers on Thursday started the grim task of recovering 14 bodies believed to be trapped inside a submerged helicopter that crashed in the Baltic Sea off the Estonian coast.

A family member identified the two Americans on board as Lydia Riis Hamburgen, 86, of Rochester, Minnesota, and her daughter, Mary Elizabeth Hamburgen, 46, of Rolling Hills Estates, California. The two were in Estonia for a wedding, according to Arthur Hamburgen, Lydia's husband and Mary Elizabeth's father. The U.S. State Department could not confirm the information."

Eli lyhyt suomennos; Dr. Mary E. Hamburgen, Pentagonin huippututkija oli mukana tuossa kopterissa joka putosi Itämereen.

Ei sitä kopteria kyllä alas ammuttu, mutta ainahan sitä voi muuta jäynää kopterille tehdä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Länsimaissa kirjoitti:

paljonko Usa, CIA ja niiden yhteistyökumppanit murhauttavat ihmisiä maailmalla.

Taannoin Usan sotalaiva ampui ohjuksella alas Irakilaisen matkustajakoneen, väittivät erehtyneensä luulemaan sitä sotilaskoneeksi.

Usasta Egyptiin matkalla ollut matkustajakone tippui mystisesti mereen, matkustajina oli ainakin Egyptin sotilashenkilöitä, todennäköisesti myös poliitikkoja.

Tästä tapauksesta julkaistiin "nauha", josssa tuon koneen kapteeni höpisee muka jotain jumalan anteeksiannosta, ja sen jälkeen yhteys katkeaa.

Irakin brittiläinen asetarkastaja kuolee mystisesti metsään, sen jälkeen kun on voimakkaasti kritisoinut Irakiin hyökkäystä.

Virallinen tutkinta antaa selityksen "itsemurha"

Virosta Suomeen matkalla ollut Copter-Linen helikopteri alkaa yhtäkkiä pyörimään holtittomasti, ohjaajat eivät saa konetta oikaistua ja kopteri syöksyy mereen, kaikki kuolee.

Varmaan melko huomamaton tapahtuma muuten, mutta kun koneen _Usalainen_ valmista ei vieläkään pysty antamaan tyydyttävää selitystä sille, miksi kopteri tippui, lisäksi koneessa oli suomalaisia ammattiyhdistysliikkeen johtajia.

Usan hallinnon suorittaman WTC terrori-iskun jälkeen, Usa on saanut useat Eurooppalaisekin maat suostumaan lentomatkustajien ennakkotarkastuksiin ja tietojen luovuttamiseen Usalle. Tämä onnistuu myös sen Finnairinkin käyttöön ottaman _Usalaisen_ tietokoneohjelman kautta, jolla Usan salainen palvelu ja CIA saa realiaikaista tietoa tulevista lennoista ja niiden matkustajista.

Jos usalle ei edes omien kansalaisten henki paina mitään (911), kun haetaan oikeutuksia ryöstöretkille (Irak ja Afganistan), niin tuskin kymmenien sivullisten henki painaa senkään vertaa, jos halutaan päästä eroon epätoivotusta henkilöistä.

Kannattaa siis tarkkailla tulevia lento-onnettomuuksia, ja varsinkin kiinnittää huomiota näiden lentojen matkustajaluetteloihin, ja matkustajien taustoihin ja ammatteihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu