Tuleeko

velvollisuudentunto on joskus huomattavasti väkevämpi voima kuin mainitsemasi "rakkaus". Kysymys lienee siitä, onko ihmisolento kykeneväinen sellaiseen asiaan mitä voisi kuvata sanalla "pyyteettömyys"? Voiko olettaa, että ihminen tekisi jotain pohtimatta tuotos/panos -suhdetta?

Velvollisuus on helpompi jäsentää kuin "rakkaus", ja velvollisuus tekee toimimisesta huomattavasti steriilimpää ja etäisempää. Vastuun omasta itsestään ottaa jokainen itse tässä ajassa ja paikassa. Ne yksilöt, jotka eivät kykene toimimaan yhteisön normien mukaan yleensä siivotaan pois näkyvistä. Se on yksi tapa hoitaa velvollisuus vähäjärkisiä kohtaan, ja niin se on hoidettu maailmassa, jossa me elämme.

Mitä tulee Raamatun jumalan rakkauteen, niin eiköhän se ole niin, että ainoastaan uskovaiset ovat siihen oikeutettuja. Mielenkiintoinen kysymys herää tietysti niiden yksilöiden kohdalla, jotka eivät esimerkiksi kykene jonkin kehityshäiriön, tai muun vastaavan kaltaisen tilan, takia ymmärtämään koko konseptia nimeltä "jumala".

Kirkkoisä Augustinus oli sitä mieltä, että ihminen on kykenemätön hyvään, ja että ihmisen tulisi ottaa vaan vastaan "Jumalan armo". Hyvyys on kuitenkin inhimillinen kvaliteetti ja rakkaus on inhimillinen konsepti, joten eiköhän se ole selvää, että jumala on sellaisten yläpuolella. Ihmiset haluavat antaa jumalalleen sellaisia yksinkertaisia kvaliteetteja, joita pystyvät itse käsittelemään ja ymmärtämään. Näistä asioista on kyse Raamatun jumalan "rakkaudessa".

Jos jumala on kerran "hyvä", "rakastava" ja "kaikkivaltias", mihin tarvitaan "pahaa", "vihaavaa" ja "rajallista", ja miksi sellaista on sitten edes olemassa?