nato ainut turva, eikä pakollinenasevelvollisuus!!!!

Miksiköhän suomessa on nuorten itsemurhalukemat niin suuria, voisiko syynä olla tämä pakkoarmeijan aiheuttama paine ja kiusaaminen ja uhkailu. Kuvitelkaa 17 vuotiaita poikia uhkaillaan vankilanuhalla hoitamaa tämä asevelvollisuus, mistä ei edes ole hyötyä suomelle koska suomi ei pinellä armeijallaan paljoa pysty esimerkiksi venäjää tai usa:ta vastaan puolustautumaan. Tämä armeijaan pakottaminen on vain pelkoa siitä että neuvostoliitto hyökkäisi suomeen, mutta herätkää todellisuuteen että sota on ohi suomesta.Jos haluatte todella puolustusta liittykää natoon se on ainut mahdollisuus edes vähän turvata rauhaa eikä mikään nuorten miehien pakottaminen asevelvollisuuteen.
Yhtälailla naisilla pitäisi olla suomessa velvollisuuksia ja joutua uhrautumaan isänmaanpuolesta myös rauhan aikana koska miehetkin joutuvat. Ja naisten raskaus ei ole mikään velvollisuus vaan omasta tahdosta tapahtuva luonnollinen ilmiö toisin kuin pakollinen asevelvollisuus.
Kun sanotaan että armeija miehen tekee, ei pidä paikkaansa pikemminkin toisin päin se vie juuri valmistuneilta miehen aluilta vähimmätkin itseluottamukset kun sielä armeijassa leikitään heidän kilteillä mielillään. Ja älkää luulko että kaikki miehet ovat sikoja eivätkä osaa viikata tai pestä pyykkiään tai vamistaa ruokaa, nykyään suomi on sen verran sivistynyt(muuten kuin armeijan osalta)että lapset opetetaan pienestä pitäen huolehtimaan omista asioista.
29992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Siis 17 vuotiaita PIKKUpoikia, voisi olla niin että pysisi pakko, mutta tulilisi ParcComin mukaiset ehdot (Syntymällä Suomeen mieheksi hyöksyt nämä ehdot) eli kutsunnoitsa pois jäänti 10€ ns. totaalikieltäytyminen, riippumatta jäljellä olevasta palvelusajasta 40€. jolloin ei olisi tuo vankilauhka niin kova, eikä kaikkea siis kaikkea puolustusvoimiin liittvää pitäisi tehdä vankilan uhalla.

Samalal tietenkin pitäisi tulla naisella myös velvollisuus mennä ns. huoraksi armeijaan palkatta 8 kuukaudeksi, tyydyttämään miesten tarpeita, tai jos ei maistu se tai sivari, tai vaaaehtoinen aseplavelus, niin postiluukusta pamahtaisi 40€ lasku.

Äänestä
  • "Syntymällä Suomeen mieheksi hyöksyt nämä ehdot" toihan on suomessa täyttä totta jo nykyjään, eli kunsyntyy mieheksi suomessa, hyöksyy ne ehdot että että häntä käsitellään 17 ikävuoden jälkeen kuin rikollista ennekuin on intti takana tai vapautus

    Äänestä

Millä perusteella NATO tarkoittaisi asevelvollisuuden loppumista, mikä taas vaatisi perustuslain muuttamista?

Kerro siis miksi Japanissa ovat nuorten itsemurhalukemat paljon rumempaa katsottavaa, vaikka siinä maassa ei ole asevelvollisuutta?

Äänestä
  • Japanissa itsemurha kuuluu kulttuuriin ja se usein tehdään ns. kunnian menetyksen yhteydessä. Oletko kuullut tällaisesta?

    Suomessa itsemurhat kohdistuvat erityisesti nuoriin ja eritoten nuoriin miehiin ja ovat Euroopan huippua, kuten myös väkivaltatilastot samaten kertovat vastaavista luvuista.

    Äänestä

  • Suomessa ei kirjoitti:

    Japanissa itsemurha kuuluu kulttuuriin ja se usein tehdään ns. kunnian menetyksen yhteydessä. Oletko kuullut tällaisesta?

    Suomessa itsemurhat kohdistuvat erityisesti nuoriin ja eritoten nuoriin miehiin ja ovat Euroopan huippua, kuten myös väkivaltatilastot samaten kertovat vastaavista luvuista.

    Selityksesi haisee selittelyltä.

    Kerro miksi Japanissa nuorten itsemurhaluvut ovat maailman korkeimpia?

    Kerro miksi täällä ei olisi kulttuurisidonnainen ilmiö kyseessä?

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Selityksesi haisee selittelyltä.

    Kerro miksi Japanissa nuorten itsemurhaluvut ovat maailman korkeimpia?

    Kerro miksi täällä ei olisi kulttuurisidonnainen ilmiö kyseessä?

    "Kerro miksi Japanissa nuorten itsemurhaluvut ovat maailman korkeimpia?

    Kerro miksi täällä ei olisi kulttuurisidonnainen ilmiö kyseessä?"

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Seppuku

    Lue jos et tiedä...

    Myös itsemurhapommittajat toisessa maailmansodassa perustuivat Japanin kulttuurissa olleeseen häpeän poistyöntämiseen itsemurhalla.

    Eli, häpeänsä ja epäonnistumisensa takia ainoa kunniakas loppu oli itsemurha.

    Länsimaalaisessa kulttuurissa uskonto taas kieltää itsemurhan, toisin kuin Japanissa. Ennen sitä jopa edellytettiin.

    Äänestä

Itsemurhatilastot ja väkivaltatilastot ovat Euroopan synkimpiä tässä maassa, etenkin itsemurhat kohdistuvat nuoriin ja Erityisesti nuoriin miehiin. Naisten kohdalla suuria itsemurhaeroja ei ole verrattaessa mm. Ruotsiin.

Mikä selittää tämän omituisen eron?

Ja natosta. Jos Virolla on varaa luopua asevelvollisuudesta Naton takia, miksei Suomellakin?

Äänestä
  • "Ja natosta. Jos Virolla on varaa luopua asevelvollisuudesta Naton takia, miksei Suomellakin?" Aivan samaa mieltä!

    Äänestä

  • Tämä on myös totta kirjoitti:

    "Ja natosta. Jos Virolla on varaa luopua asevelvollisuudesta Naton takia, miksei Suomellakin?" Aivan samaa mieltä!

    Viro sitten on luopumassa asevelvollisuudesta?

    Luuletko, että NATO-maat olisi halukkaita hoitamaan Suomen puolustuksen puolestamme? Miksi ne sen tekisivät ja millä joukoilla? Lähettäisiinko tänne Italialaisia, Espanjalaisia vai Portugalilaisia maajoukkoja? Hoitaisiko Puola hävittäjillään ilmatilamme valvonnan samalla kun se kurvailee Viron yllä?

    Yllättävän vähälle huomiolla on jäänyt vuoden takainen TV-dokumentti Suomen roolista mahdollisen NATO-jäsenyyden aikana. Siinä oli esitetty skenaario, että kansainvälisen ilmapiirin kiristyessä Suomi joutuisi lähettämään omia joukkojaan Balttian NATO-kumppaneiden avuksi; niillä kun ei ole uskottavia omia asevoimia. Tämä lienee pääsyy siihen, miksei meillä ole poliitikot isommin jäsenyydestä innostuneet. Se ei ainankaan vähentäisi asevelvollisuuden tarvetta.

    Milloin muuten Viro on päättänyt luopua asevelvollisuudesta?

    Äänestä

  • Se. kirjoitti:

    Viro sitten on luopumassa asevelvollisuudesta?

    Virolla on valikoiva asevelvollisuus (Suomessa yleinen asevelvollisuus) jo nyt ja naton takia on suunnitteilla palkka-armeijaan siirtymistä.

    Äänestä

  • kumppanit? kirjoitti:

    Luuletko, että NATO-maat olisi halukkaita hoitamaan Suomen puolustuksen puolestamme? Miksi ne sen tekisivät ja millä joukoilla? Lähettäisiinko tänne Italialaisia, Espanjalaisia vai Portugalilaisia maajoukkoja? Hoitaisiko Puola hävittäjillään ilmatilamme valvonnan samalla kun se kurvailee Viron yllä?

    Yllättävän vähälle huomiolla on jäänyt vuoden takainen TV-dokumentti Suomen roolista mahdollisen NATO-jäsenyyden aikana. Siinä oli esitetty skenaario, että kansainvälisen ilmapiirin kiristyessä Suomi joutuisi lähettämään omia joukkojaan Balttian NATO-kumppaneiden avuksi; niillä kun ei ole uskottavia omia asevoimia. Tämä lienee pääsyy siihen, miksei meillä ole poliitikot isommin jäsenyydestä innostuneet. Se ei ainankaan vähentäisi asevelvollisuuden tarvetta.

    Milloin muuten Viro on päättänyt luopua asevelvollisuudesta?

    Suomi hoitaa rauhanturvatehtäviä jo nyt sotaisissa maissa vaikka ei ole natossa, eli natoon liittymisestä ei olisi suomelle muuta haittaa kuin maksut ja samalla saataisiin varmistettua turvallisuus. Kansanedustajat eivät siitä puhu koska äänestäjät eivät ole olleet kovin innolla liittymässä, mutta nyt olisi hyvä aika liittyä (moni kansalainenkin on jo naton kannalla). Lisäksi suomeen ei ole tällä hetkellä sotaa tulossa, ja jos yhtäkkiä tulee niin olisi ainakin nato turvana. Ja saataisiin USA liittolaiseksi,ettei siitä olisi vaaraa. Varmaa on ainakin se että jos joku iso maa suomeen päättäisi hyökätä(=erittäin epätodennäköistä)ei suomi paljoa niille vastaan voisi panna, vaikka jotku niin luuleekin.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Virolla on valikoiva asevelvollisuus (Suomessa yleinen asevelvollisuus) jo nyt ja naton takia on suunnitteilla palkka-armeijaan siirtymistä.

    Virossa asevelvollisuus koskee kaikkia 19—27-vuotiaita miehiä. Asepalveluksen suorittaa n 15 % ikäluokasta. Siviilipalvelusaika on 16 kuukautta, missä Suomi voisikin hyvin ottaa mallia naapuristaan.

    Oletko todellakin sitä mieltä, että meidän tulisi ottaa oppia Virosta, joka luottaa ilmatilansa valvonnassakin mieluummin Puolalaisiin kuin omiin voimiinsa? Vaikka Venäläiset sotilaskoneet ovat lähihistoriassa loukanneet Suomenkin ilmatilaa, miksi ne ovat vielä useammin "oikaisseet" NATO-Viron kautta NATOn tai Viron voimatta asialle mitään?

    On aivan hölynpölyä elää harhaluulossa, että Suomi voisi lopettaa asevelvollisuusarmeijansa ja uskoa, että muut maat ovat valmiita lähettämään satojatuhansia miehiä pelastamaan meitä pulasta. Mistä nuo joukot tulisivat?

    Äänestä

  • Natoksi kirjoitti:

    Suomi hoitaa rauhanturvatehtäviä jo nyt sotaisissa maissa vaikka ei ole natossa, eli natoon liittymisestä ei olisi suomelle muuta haittaa kuin maksut ja samalla saataisiin varmistettua turvallisuus. Kansanedustajat eivät siitä puhu koska äänestäjät eivät ole olleet kovin innolla liittymässä, mutta nyt olisi hyvä aika liittyä (moni kansalainenkin on jo naton kannalla). Lisäksi suomeen ei ole tällä hetkellä sotaa tulossa, ja jos yhtäkkiä tulee niin olisi ainakin nato turvana. Ja saataisiin USA liittolaiseksi,ettei siitä olisi vaaraa. Varmaa on ainakin se että jos joku iso maa suomeen päättäisi hyökätä(=erittäin epätodennäköistä)ei suomi paljoa niille vastaan voisi panna, vaikka jotku niin luuleekin.

    Näissä keskuteluissa jotenkin harmillisesti kuvitellaan, että liittymällä NATOon sadattuhannet NATOn sotilaat ryntäävät avuksemme, joten voimme itse katsella sivusta. Mistä ne joukot tulisivat?

    Tarkoituksellisesti, tai tietämättömyyttä, unohdetaan, että turvatakuut toimiakseen ovat kaksisuuntaiset: saadakseen apua Suomen on myös annettava sitä muille. Silloin puhutaan ihan eri suuruusluokan asiasta kuin joistain sadoista tai tuhansista rauhanturvaajista. Parantaisiko Suomen turvallisuutta, jos joutuisimme takaamaan sotilaallisesti vaikkapa Turkin ulkopolitiikan onnistumista?

    En ole myöskään varma siitä, parantaisiko Suomen turvallisuutta näinä terrorismin aikoina jos meidät miellettäisiin USAn läheiseksi sotilaalliseksi liitolaiseksi.

    Äänestä

  • hyvinkin kirjoitti:

    Virossa asevelvollisuus koskee kaikkia 19—27-vuotiaita miehiä. Asepalveluksen suorittaa n 15 % ikäluokasta. Siviilipalvelusaika on 16 kuukautta, missä Suomi voisikin hyvin ottaa mallia naapuristaan.

    Oletko todellakin sitä mieltä, että meidän tulisi ottaa oppia Virosta, joka luottaa ilmatilansa valvonnassakin mieluummin Puolalaisiin kuin omiin voimiinsa? Vaikka Venäläiset sotilaskoneet ovat lähihistoriassa loukanneet Suomenkin ilmatilaa, miksi ne ovat vielä useammin "oikaisseet" NATO-Viron kautta NATOn tai Viron voimatta asialle mitään?

    On aivan hölynpölyä elää harhaluulossa, että Suomi voisi lopettaa asevelvollisuusarmeijansa ja uskoa, että muut maat ovat valmiita lähettämään satojatuhansia miehiä pelastamaan meitä pulasta. Mistä nuo joukot tulisivat?

    http://www.defmin.fi/index.phtml?s=331

    "Ammattiarmeija tai tekeillä:
    Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Latvia, Luxemburg, Portugali, Ranska, Romania, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari

    Valikoiva asevelvollisuus:
    Liettua, Norja, Puola, Saksa, Tanska, Viro

    Laaja asevelvollisuus:
    Kreikka, Turkki"

    Joista Suomi kuuluu viimeiseen luokkaan.

    "Virossa asevelvollisuus koskee kaikkia 19—27-vuotiaita miehiä. Asepalveluksen suorittaa n 15 % ikäluokasta. Siviilipalvelusaika on 16 kuukautta, missä Suomi voisikin hyvin ottaa mallia naapuristaan."

    Tosiaan voisi ottaa oppia naapuristaan. Suomessa vuosittain 80 % miehistä käy armeijan Virossa 15 %. Asepalvelus koskee siis vain motivoituneimpia ja halukkaimpia miehiä.

    "On aivan hölynpölyä elää harhaluulossa, että Suomi voisi lopettaa asevelvollisuusarmeijansa ja uskoa, että muut maat ovat valmiita lähettämään satojatuhansia miehiä pelastamaan meitä pulasta. Mistä nuo joukot tulisivat?"

    Tiedätkö että lännessäpäin on maanosa, jota kutsutaan Euroopaksi? Moni valtio, kuten Yhdysvallat varmaan katsoo rauhallisena rajojensa takaa, jos esim. Venäjän presidentillä naksahtaa päässä ja hän alkaa hyökkäilemään minne sattuu.

    Kylmä sota ja sen rauha perustuivat yksinkertaisesti siihen, että pienikin isottelu länsimaiden kesken olisi johtanut kolmanteen maailmansotaan.

    Äänestä

  • asia kirjoitti:

    Näissä keskuteluissa jotenkin harmillisesti kuvitellaan, että liittymällä NATOon sadattuhannet NATOn sotilaat ryntäävät avuksemme, joten voimme itse katsella sivusta. Mistä ne joukot tulisivat?

    Tarkoituksellisesti, tai tietämättömyyttä, unohdetaan, että turvatakuut toimiakseen ovat kaksisuuntaiset: saadakseen apua Suomen on myös annettava sitä muille. Silloin puhutaan ihan eri suuruusluokan asiasta kuin joistain sadoista tai tuhansista rauhanturvaajista. Parantaisiko Suomen turvallisuutta, jos joutuisimme takaamaan sotilaallisesti vaikkapa Turkin ulkopolitiikan onnistumista?

    En ole myöskään varma siitä, parantaisiko Suomen turvallisuutta näinä terrorismin aikoina jos meidät miellettäisiin USAn läheiseksi sotilaalliseksi liitolaiseksi.

    "En ole myöskään varma siitä, parantaisiko Suomen turvallisuutta näinä terrorismin aikoina jos meidät miellettäisiin USAn läheiseksi sotilaalliseksi liitolaiseksi."

    No katso natomaiden listaa. Kuinka paljon esimerkiksi Unkarissa on ollut terroritekoja viimeaikoina?

    Äänestä

  • käy armeijan kirjoitti:

    http://www.defmin.fi/index.phtml?s=331

    "Ammattiarmeija tai tekeillä:
    Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Latvia, Luxemburg, Portugali, Ranska, Romania, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari

    Valikoiva asevelvollisuus:
    Liettua, Norja, Puola, Saksa, Tanska, Viro

    Laaja asevelvollisuus:
    Kreikka, Turkki"

    Joista Suomi kuuluu viimeiseen luokkaan.

    "Virossa asevelvollisuus koskee kaikkia 19—27-vuotiaita miehiä. Asepalveluksen suorittaa n 15 % ikäluokasta. Siviilipalvelusaika on 16 kuukautta, missä Suomi voisikin hyvin ottaa mallia naapuristaan."

    Tosiaan voisi ottaa oppia naapuristaan. Suomessa vuosittain 80 % miehistä käy armeijan Virossa 15 %. Asepalvelus koskee siis vain motivoituneimpia ja halukkaimpia miehiä.

    "On aivan hölynpölyä elää harhaluulossa, että Suomi voisi lopettaa asevelvollisuusarmeijansa ja uskoa, että muut maat ovat valmiita lähettämään satojatuhansia miehiä pelastamaan meitä pulasta. Mistä nuo joukot tulisivat?"

    Tiedätkö että lännessäpäin on maanosa, jota kutsutaan Euroopaksi? Moni valtio, kuten Yhdysvallat varmaan katsoo rauhallisena rajojensa takaa, jos esim. Venäjän presidentillä naksahtaa päässä ja hän alkaa hyökkäilemään minne sattuu.

    Kylmä sota ja sen rauha perustuivat yksinkertaisesti siihen, että pienikin isottelu länsimaiden kesken olisi johtanut kolmanteen maailmansotaan.

    Naivia kuvitella, että USA olisi valmis aloittamaan kolmanen maailmansodan piskuisen Suomen vuoksi.

    Eurooppa? Kerro missä siellä ovat ne joukot, joita ei kansainvälisen tilanteen kiristyessä ole jo suunniteltu käytettäväksi jossain muualla, ja jotka olisivat vapaana lähetettäväksi Suomeen. Missä niiden kalusto on?

    Viroa ei ehkä kannata pitää esimerkkinä. Maalla ei ole tosiasiallisia resursseja pitää yllä uskottavaa puolustusta vaikka kaikki miehet ja naiset kävisivät intin. Pitäisikö maan, jolla on, tuolla perusteella heittäytyä yhtä säälittävään tilanteeseen?

    Äänestä

  • .-. kirjoitti:

    "En ole myöskään varma siitä, parantaisiko Suomen turvallisuutta näinä terrorismin aikoina jos meidät miellettäisiin USAn läheiseksi sotilaalliseksi liitolaiseksi."

    No katso natomaiden listaa. Kuinka paljon esimerkiksi Unkarissa on ollut terroritekoja viimeaikoina?

    Ei ole ollut, mutta riski on kasvanut. Mikä verran terroritekoja Euroopassa on viime vuosina ollut Natoon kuulumattomissa maissa? Entäpä Nato-maissa?

    Äänestä

  • vaaranpaikka kirjoitti:

    Ei ole ollut, mutta riski on kasvanut. Mikä verran terroritekoja Euroopassa on viime vuosina ollut Natoon kuulumattomissa maissa? Entäpä Nato-maissa?

    Laske maat Irakin sotaan osallistuneiden ja osallistumattomien mukaan, tämä kun on syy, miksi terrori-iskuja tehdään.

    Äänestä

  • sääliksi kirjoitti:

    Naivia kuvitella, että USA olisi valmis aloittamaan kolmanen maailmansodan piskuisen Suomen vuoksi.

    Eurooppa? Kerro missä siellä ovat ne joukot, joita ei kansainvälisen tilanteen kiristyessä ole jo suunniteltu käytettäväksi jossain muualla, ja jotka olisivat vapaana lähetettäväksi Suomeen. Missä niiden kalusto on?

    Viroa ei ehkä kannata pitää esimerkkinä. Maalla ei ole tosiasiallisia resursseja pitää yllä uskottavaa puolustusta vaikka kaikki miehet ja naiset kävisivät intin. Pitäisikö maan, jolla on, tuolla perusteella heittäytyä yhtä säälittävään tilanteeseen?

    "Eurooppa? Kerro missä siellä ovat ne joukot, joita ei kansainvälisen tilanteen kiristyessä ole jo suunniteltu käytettäväksi jossain muualla, ja jotka olisivat vapaana lähetettäväksi Suomeen. Missä niiden kalusto on?"

    Ja siis todella luulet, että jos Venäjä hyökkää Suomeen, koko muu Eurooppa vain tapittaa silmät pyöreinä vaan vierestä ja katsoo kun naksahtanut Venäjän päämies riehuu naapurissa. Minne se Suomen jälkeen syöksyy, kun maa on joko vallattu tai pommitettu? Kyllä tämä tiedetään, länteenpäin.

    Tämä virhe tehtiin Saksan kanssa Hitlerin ollessa vallassa. Annettiin ensin riehua ja sitten voimistunut Saksa hyökkäsi lähes joka suuntaan.

    "Maalla ei ole tosiasiallisia resursseja pitää yllä uskottavaa puolustusta vaikka kaikki miehet ja naiset kävisivät intin."

    Ja Suomella on, etenkin Venäjää vastaan?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Harvoissa skenaarioissa Suomi on joutumassa erillishyökkäyksen kohteeksi vaan aseelliset toimet meitä vastaan ovat todennäköisesti osa laajempaa kansainvälistä selkkausta. Tuolloin NATO-maiden joukot tuskin sankoin parvin ryntäävät pohjoisen periferian avuksi vaan ne keskitetään ydinalueiden, keskisen Euroopan, turvaksi.

    Ei Eurooppa ole paljon oppinut Hitlerin ajoista: silmät ymmyrkäisinä se katsoo kun naksahtanut USAn päämies riehuu ympäri maapalloa. No, se onkin läheinen NATO-kumppani... Vaan liitouduttiinhan sitä Hitlerinkin kanssa...

    Uskottava puolustus syntyy ennenkaikkea kyvystä toimia ennaltaehkäisevästi, ei niinkään täydelliseen vihollisen lyömiseen tähtäämiseen. Ennaltaehkäisy toimii silloin, kun vastustaja arvioi sotilaallisten toimien tulevan niin kalliiksi, että kannattaa ennemmin hakea muita ratkaisuja. Ei epäilystäkään, etteikö tässä ole onnistuttu.

    Äänestä

  • irakin sotaan kirjoitti:

    Laske maat Irakin sotaan osallistuneiden ja osallistumattomien mukaan, tämä kun on syy, miksi terrori-iskuja tehdään.

    Erikoinen logiikka. Irakin sotahan on nimenomaan, samoin kuin Afganistanin, seurausta 911-terrori-iskuista.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    "Eurooppa? Kerro missä siellä ovat ne joukot, joita ei kansainvälisen tilanteen kiristyessä ole jo suunniteltu käytettäväksi jossain muualla, ja jotka olisivat vapaana lähetettäväksi Suomeen. Missä niiden kalusto on?"

    Ja siis todella luulet, että jos Venäjä hyökkää Suomeen, koko muu Eurooppa vain tapittaa silmät pyöreinä vaan vierestä ja katsoo kun naksahtanut Venäjän päämies riehuu naapurissa. Minne se Suomen jälkeen syöksyy, kun maa on joko vallattu tai pommitettu? Kyllä tämä tiedetään, länteenpäin.

    Tämä virhe tehtiin Saksan kanssa Hitlerin ollessa vallassa. Annettiin ensin riehua ja sitten voimistunut Saksa hyökkäsi lähes joka suuntaan.

    "Maalla ei ole tosiasiallisia resursseja pitää yllä uskottavaa puolustusta vaikka kaikki miehet ja naiset kävisivät intin."

    Ja Suomella on, etenkin Venäjää vastaan?

    Venäjä sattuu mm. olemaan Suomen tärkein kauppakumppani, joten Natoon liittyminen ei ehkä ole kauhean viisasta.

    Muistelkaapa myös, kun Argentiina hyökkäsi Brittejä vastaan, niin eipä tuntunut asia kauheasti Natoa (eli Usa:a) kiinnostavan.

    Äänestä

  • tosissani kirjoitti:

    Harvoissa skenaarioissa Suomi on joutumassa erillishyökkäyksen kohteeksi vaan aseelliset toimet meitä vastaan ovat todennäköisesti osa laajempaa kansainvälistä selkkausta. Tuolloin NATO-maiden joukot tuskin sankoin parvin ryntäävät pohjoisen periferian avuksi vaan ne keskitetään ydinalueiden, keskisen Euroopan, turvaksi.

    Ei Eurooppa ole paljon oppinut Hitlerin ajoista: silmät ymmyrkäisinä se katsoo kun naksahtanut USAn päämies riehuu ympäri maapalloa. No, se onkin läheinen NATO-kumppani... Vaan liitouduttiinhan sitä Hitlerinkin kanssa...

    Uskottava puolustus syntyy ennenkaikkea kyvystä toimia ennaltaehkäisevästi, ei niinkään täydelliseen vihollisen lyömiseen tähtäämiseen. Ennaltaehkäisy toimii silloin, kun vastustaja arvioi sotilaallisten toimien tulevan niin kalliiksi, että kannattaa ennemmin hakea muita ratkaisuja. Ei epäilystäkään, etteikö tässä ole onnistuttu.

    "Viroa ei ehkä kannata pitää esimerkkinä. Maalla ei ole tosiasiallisia resursseja pitää yllä uskottavaa puolustusta vaikka kaikki miehet ja naiset kävisivät intin. Pitäisikö maan, jolla on, tuolla perusteella heittäytyä yhtä säälittävään tilanteeseen?"

    "Uskottava puolustus syntyy ennenkaikkea kyvystä toimia ennaltaehkäisevästi, ei niinkään täydelliseen vihollisen lyömiseen tähtäämiseen. Ennaltaehkäisy toimii silloin, kun vastustaja arvioi sotilaallisten toimien tulevan niin kalliiksi, että kannattaa ennemmin hakea muita ratkaisuja. Ei epäilystäkään, etteikö tässä ole onnistuttu."

    Eli Viro ei saa uskottavaa puolustusta ilman Natoa, mutta Suomi saa.
    Jos kerran puolustus on ennaltaehkäisyä, jossa hyökkäys tehtäisiin liian kalliiksi, miksi Viro ei tähän pystyisi ilman natoa, toisin kuin Suomi?

    Kyllä Virossa on vähemmän porukkaa, mutta niin on pinta-alaakin. sissisota olisi yhtälailla mahdollista.

    Äänestä

  • 5647382910§+ kirjoitti:

    Venäjä sattuu mm. olemaan Suomen tärkein kauppakumppani, joten Natoon liittyminen ei ehkä ole kauhean viisasta.

    Muistelkaapa myös, kun Argentiina hyökkäsi Brittejä vastaan, niin eipä tuntunut asia kauheasti Natoa (eli Usa:a) kiinnostavan.

    "Venäjä sattuu mm. olemaan Suomen tärkein kauppakumppani, joten Natoon liittyminen ei ehkä ole kauhean viisasta."

    Jaa että Venäjä katkaisisi kauppasuhteet jos Suomi liittyisi natoon? Toisinsanoen skenaariosi todistaisi sen, ettei Venäjä halua Suomea natoon vaan haluaa sen säilyttävän oman puolustuksensa, mikä on edullisempaa Venäjälle, eli mahdollisesti helpommin rikottavissa.

    "Muistelkaapa myös, kun Argentiina hyökkäsi Brittejä vastaan, niin eipä tuntunut asia kauheasti Natoa (eli Usa:a) kiinnostavan."

    Kyse oli Falklandin saarista, joka ei brittejäkään kinnostanut. Sota alkoi lähinnä siksi, koska saarelaiset halusivat olla brittejä.

    Kyllä Argenttiina sai hyvin selkäänsä.

    Äänestä

  • logiikkaa kirjoitti:

    Erikoinen logiikka. Irakin sotahan on nimenomaan, samoin kuin Afganistanin, seurausta 911-terrori-iskuista.

    Terroristit itse ovat ilmoittaneet tekevänsä iskuja, koska Yhdysvallat ja sen liittolaiset miehittävät Irakia.

    Vedä tästä erikoista logiikkaa sitten...

    Äänestä

  • ilmoittaneet kirjoitti:

    Terroristit itse ovat ilmoittaneet tekevänsä iskuja, koska Yhdysvallat ja sen liittolaiset miehittävät Irakia.

    Vedä tästä erikoista logiikkaa sitten...

    USA % co miehittää Irakia, koska terroristit iskivat USAhan. Taitaa olla päättymätön kehä ja kostonkierre...

    "Terroristit itse ovat ilmoittaneet tekevänsä iskuja, koska Yhdysvallat ja sen liittolaiset miehittävät Irakia." Aivan! Kannattaako siis olla Yhdysvaltojen liittolainen?

    Äänestä

  • se on... kirjoitti:

    "Kannattaako siis olla Yhdysvaltojen liittolainen?"

    Hyvissä väleissä ja harjoituksissa kyllä, mutta ei sotilaallisessa integraatiossa. Saksan tapaan kritisoimaan Irakin sotaa.

    Äänestä

Suomen kuvalehedestä: Venäjän armeijalla on pannsari vaunuja pelkästään 21820kpl jalkaväkeä (vastaa meidän jääkäreitä) muita aseita esim kenttätykkejä, ohjuksia, it-tykkejä KAIKKEA MAHDOLLISTA, mitä en jaksa mainita. Siinä oli pelkkä maavoimat ja verratkaas suomen panssareita noihin... lisäksi on laivasto, laivaston ilmavoimat, Merijalkaväki (nämä ovat eliittiä!) ja pisteenä iin päälle strategiset joukot eli toisin sanoen ydinase joukot!
Noihin kaikkiin on vielä ahdettu useita satoja taistelu helikoptereita, ja on laskettu että 1 taistelukopteri vastaa ketteryytensä, nopeutensa ja tulivoimansa ansiosta n, 5 taistelupanssarivaunua. Ammattisotilaita venäjällä on n 1 miljoona kpl. reserviläisiä on 20 miljoonaa, joista varusmiespalvelustaan suorittaa tälläkin hetkellä n, 190 000- 330 000 miestä... AIKAMOINEN ARSENAALI, mutta älkää nyt toki menettäkö yö unianne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

LUKEKAA TÄÄ!!!!!!!1 kirjoitti:

Miksiköhän suomessa on nuorten itsemurhalukemat niin suuria, voisiko syynä olla tämä pakkoarmeijan aiheuttama paine ja kiusaaminen ja uhkailu. Kuvitelkaa 17 vuotiaita poikia uhkaillaan vankilanuhalla hoitamaa tämä asevelvollisuus, mistä ei edes ole hyötyä suomelle koska suomi ei pinellä armeijallaan paljoa pysty esimerkiksi venäjää tai usa:ta vastaan puolustautumaan. Tämä armeijaan pakottaminen on vain pelkoa siitä että neuvostoliitto hyökkäisi suomeen, mutta herätkää todellisuuteen että sota on ohi suomesta.Jos haluatte todella puolustusta liittykää natoon se on ainut mahdollisuus edes vähän turvata rauhaa eikä mikään nuorten miehien pakottaminen asevelvollisuuteen.
Yhtälailla naisilla pitäisi olla suomessa velvollisuuksia ja joutua uhrautumaan isänmaanpuolesta myös rauhan aikana koska miehetkin joutuvat. Ja naisten raskaus ei ole mikään velvollisuus vaan omasta tahdosta tapahtuva luonnollinen ilmiö toisin kuin pakollinen asevelvollisuus.
Kun sanotaan että armeija miehen tekee, ei pidä paikkaansa pikemminkin toisin päin se vie juuri valmistuneilta miehen aluilta vähimmätkin itseluottamukset kun sielä armeijassa leikitään heidän kilteillä mielillään. Ja älkää luulko että kaikki miehet ovat sikoja eivätkä osaa viikata tai pestä pyykkiään tai vamistaa ruokaa, nykyään suomi on sen verran sivistynyt(muuten kuin armeijan osalta)että lapset opetetaan pienestä pitäen huolehtimaan omista asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu