Voimala ohjelmassa Lenita Airisto ihmetteli, ettei Naisunioini ole ottanut kantaa Susan Kurosen puolesta. Valtaa pitävä mies on hyväksikäyttänyt monta sosiaaliluokkaa alempana olevaa naista ja yksinhuoltajaäitiä. (Lenita mainitsi, että Amerikassa feministit pistivät presidentin aikoinaan koville naisjupakkansa takia, mutta suomalaisfeministit ne vaan nukkuvat.)
Lenita toivoi, että Kurosen kirja myy, koska lapset tarvitsevat ruokaa.
Aivan kuin olisi kuunnellut taas omaa puhettaan.
Lenita toivoi, että Kurosen kirja myy, koska lapset tarvitsevat ruokaa.
Aivan kuin olisi kuunnellut taas omaa puhettaan.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Edes Unioni ei kehtaa puuttua Kuroseen. Kurosen lapsista en tiennytkään, että ne näkevät nälkää. Ehkä äidin pitäisi lopettaa Helsingin pintapaikoissa ravaaminen (Seiskan kuvat) ja mennä laittamaan lapsille uuniperunaa.
Mattihan antoi 3000 euroa auton ostoon.
Nautinnollinen tilanne. Alkaa oleen Kuroskan puolustajat vähissä ;)) .. mikä nyt tietysti on luonnollista. Suomalaiset eivät ole koskaan sietäneet vilpillisyyttä ja valehtelua, onneksi näin. Tulipahan tarkistettua samalla, että Suomi on edelleen selkärankaisten, mm. minun ja kaltaisteni.
...rupiaa höppänöihtemähän.
Mies huijaa, naista syytetään.
juuttunutta levyä ei viitsi enää kuunnella.
... anna tassu ;))
Eikö se ainakin harmita, kun valitsee kerta toisensa jälkeen häviäjäjoukkueen tai sanat loppuvat ja jää hopialle jutusteluissa?
Olen aina kuulunut niiden joukkoon, jotka eivät seuraile massoja.
siinä kuin vinyylikin....
niin moni aloituksesi koskee jotain massailmiötä? Ihan ystävällisesti kysyn, sillä olen usein ihmetellyt kahta persoonaasi... .
Eilinen Voimala oli muutenkin nautinnollista katseltavaa, siellä joku parrakas kuka-sitten-olikaan laittoi ihanan teräväkielisesti tosi-tv-sörsselit ja niiden seuraajat paikalleen. Eikä se paikka ollut mitenkään imarteleva... Harmi etten katsonut ohjelmaa alusta saakka, mutta ohjelmoin keskiviikkoisen uusinnan. Suosittelen muillekin, joilta jäi eilinen näkemättä, ke klo 16.10.
Massailmiöiden seuraamista tuskin voi välttää nyky-yhteiskunnassa, mutta se ei tarkoita sitä, että mielipiteen muodostaisi siten kuin enemmistö sen tekee.
Ps. Juuri tuo parrakas hampuusi sai minut tuohtumaan, samoin tämä sliipattu vanhempi herrrrasmies, likka, eikä juontajienkaan ajatuksenjuoksu ole sitä terävintä kärkeä. Lenita oli ainoa, jota viitsi kuunnella.
Heh, stereotypiat kunniaan. Mitenkäs olisi "kaljuuntuva muumio" kun puhutaan eräästä toisesta ohjelmavieraasta?
Ohjelma oli todellakin aivan hulvaton. Lenita siis oli Kurosen puolella, mutta samalla laittoi muijan paikalleen loistavasti!
Karkea lainaus muistista; maailmassa usein hyväosaiset ja johtavassa asemassa olevat miehet somivat suhteita heitä huomattavasti yksinkertaisempiin naisiin :DDD
Voisiko lahjakkaammin ilmaista tilannetta, eikä kukaan voi nyt irviä kun sanojana oli valtakunnan ykklöfeministi :)
Mahtoikohan Suski kuitenkaan olla tästä tuen osoituksesta aivan tyytyväinen.... No, spekulaatiota, yksinkertaiset tylleröt tuskin seuraavat Voimalan kaltaisia ohjelmia.
Yksinkertaisest tylleröt nimenomaan seuraavat Voimalan kaltaisia ohjelmia, ja luulevat tämän olevan "laatuzurnalismia." :)
Lenita tarkoitti yksinkertaisesti sen tyyppistä naista, joka on liian hyväuskoinen miesten suhteen. Arvasinkin, että tähän Lenitan puheen osioon joku tarttuu, koska L tavallaan teki vähän varomattoman heiton. Mutta kyllä Lenitan solidaarisuus käsittää naiset kaikista sosiaaliluokista riippumatta ja se kyllä myös näkyy ja kuuluu hänen puheessaan.
..en jaksa edelleenkään olla ihmettelemättä tätä yksipuolisuutta kysymyksessä olevassa asiassa..
.."hyväosaiset ja johtavassa asemassa olevat miehet solmivat suhteita heitä huomattavasti yksinkertaisempiin naisiin :DDD "..
..MITÄHÄN TÄMÄ KERTOO JOHTAVASSA ASEMASSA OLEVASTA MIEHESTÄ..??
jos oletamme Kurosen olevan yksinkertainen.
"Hyvin älykkään miehen kannattaa aina valita mahdollisimman tyhmä vaimo" - Adolf Hitler.
..no, aatulle kävi ohraisesti, mitä sitten tarkoittaakin..
..kertookohan tämä jotakin, ja jos, niin mitä..??
että kahden ihmisen ihmissuhde sekoilut eivät ole sellaisia juttuja jotka kuuluisivat naisuniolle tai muullekaan järjestölle tahi instanssille. Miksi kuuluisi? Ehkä naisunioni ei ole yksimielinen siitä, että kuka teki väärin ja kuka ei. Ja ehkä naisunioni ei koe tarpeelliseksi miettiä edes tuollaisia yksittäisiä asioita. Heillä voi olla jopa tärkeempää miettimistä. Mene ja tiedä.
Ja sen vuoksi feministit muualla maailmassa ottavat kantaa näihin rumiin hyväksikäyttötapauksiin.
hyväksikäyttötapauksiin?
Noh kaippa tämä sitten on jollakin mittarilla sellainenkin. Kuitenkaan emme tiedä mitä oikeasti on sanottu ja tehty. Myöskään emme tiedä sitä, että hakiko Matti vain seksiä vai oliko vilpittömin mielin liikenteessä mutta ei vain sitten loppuviimeksi kyseinen neito iskenyt makuhermoja syyhyämään.
En ole katsonut Voimalaa, enkä ole kovinkaan kiinnostunut pääministerimme julkisuushakuisuudesta.
Mutta Airiston kommentti on käsittämättömän typerä. Kuinka uskottava Unioni olisi, jos se ottaisi kantaa näin triviaaleihin asioihin. Puhumattakaan siitä, millaiseksi farssiksi koko kohu on saatu nousemaan, vieläkö koko naisjärjestön voimalla -tähän soppaan, pitäisi lusikka panna?
Naisten tukeminen on hieman eri asia, kuin tukea yhden yksittäisen ihmiset julkisuuden hakuisuutta. Mikäli yksittäiset naiset haluavat tukensa antaa, niin se on mahdollista toki. Mutta järjestötasolta tuen antaminen, sehän olisi naurettavaa. Miksi hännänheiluttajaksi Unionia oikein kuvitellaan?
asiaa yritin tuossa hieman ylempänä kertoakin. Sanoit sen vähän selvemmin vain.
Olisihan se outoa jos sinänsä merkittävä naisunioni jolla on kuitenkin työllä hankittua uskottavuutta sekoilisi tällaisissa asioissa.
Muualla maailmassa feministit puuttuvat naisten väärään kohteluun. Voi kai asiasta nyt yleisellä tasolla keskustella.(?) Ei tämä nyt ollut Suomenkaan ainoa tämän tyyppinen vedätys, jonka nainen joutui kokemaan.
Mitä yhden ihmisen julkisuushakuisuuteen tulee, niin muistuttaisin sinuakin, että naiset koostuvat yksilöistä. :)
Jos ja kun pelkäämme julkisuutta, emme voi kertoa tulleemme väärinkohdelluiksi. Se on aikamoinen pattitilanne ja hyödyttää vain sitä puolta, joka on kohdellut toista ihmistä väärin.
Taitaa pirtsakka kannanottosi näyttäytyä täällä päässä taas joltakin muulta, miten sinä sen tarkoitit. (Viitaten edellisiin kannanottoihisi täällä tästä samasta aiheesta.)
Luulenpa, että Naisunionilla on tärkeämpääkin kommentoitavaa. Varsinkin, kun ao henkilö on pitkälti itse ollut innokkaasti mukana ja käyttänyt tilannetta hyväkseen. Kyllä se olisi arvovallan kannalta melkoinen virhe.
Kyllä koko maailmaa ajatellen on suuri, feministinen ja äärimmäisen tärkeä kysymys naisten ja miesten välinen, taloudellisen vallan epätasa-arvo ja siihen vahvasti liittyvä seksuaalinen hyväksikäyttö. Eihän nyt Lenitakaan tarkoittanut varsinaisesti takertumista tähän yhteen juttuun, vaan yleisellä tasolla myönteisiä kannanottoja. Tarkalleen ottaen Lenita sanoi, että "olisin kaivannut enemmän sisarellisista myötätuntoa naisilta ja missä Naisunioinikin piileksi.? Kyllä esim. Amerikassa feministit...jne..."
Minä olen sinisilmäinen idealisti, niin naivi en kuitenkaan ole, että ajattelisin tämän kohun olevan muuta kuin julkisuustemppu. Kenen pussia tämä julkisuus sitten viimekädessä palvelee, konkretisoituu vaaleissa. On oikeasti vaikeaa kuvitella, että kukaan tässä julkisuus hölmöilyssä olisi tahtomattaan mukana.
Mikäli väärinkohdelluksi tulemista on seksisuhde johonkin (naiselle), silloin eletään aivan toisella vuosituhanella. Suhtautuminen naisiin olisi silloin varsin merkillistä, toisaalta pidetään tasa-arvosta kiinni, toisaalta vaaditaan suojelua "hyväksikäytöltä", ikään kuin naisten seksuaalisuus olisi erityisesti vaalittavaa.
Politiikkaa, muissa maissa polittiset naisjärjestöt olisivat varmastikin ottaneet kantaa tähänkin kohuun. Syynä olisi se, että ääniä voisi kalastella myös näin noloilla keinoilla ja vastakkauin asettelu (mies- ja naisehdokkaiden) välillä on kovempi. Suomessa naisjärjestöt työskentelevät puolueiden sisällä ja koko puolueen sotkeminen, näin naurettavaan asiaan, ei kannatusta lisäisi. Siksi pol.naisjärjestöt ovat hiljaa.
Yleisellä tasolla keskustellaan yleisesti, ei yksittäisiä ihmisiä huväksikäyttäen. Eikä enää ole tarvetta puolustaa naisten koskemattomuutta, tätähän aviolupausten vaatiminen on viime kädessä ollut. Mikäli seurustelu on lopahtanut, naisen markkina-arvo on pudonnut, koska "puhtaus" ei ole säilynyt. Silloin on voitu puhua hyväksikäytöstä, ei enää, se aika on jo mennyt. Ihmiset pettyvät ihmissuhteisaan se, että pettyy seurustelussaan pääministerin kanssa, ei ole tilanteena sen kummallisempi. Kyyneleet tyynyllä ovat samasta ahdistuksesta lähtöisin, jos ovat.
Itse näen tässä yksittäistapauksessakin rahan ja vaikutusvallan sukupuolittumisen, joka osaltaan antaa vahvat eväät naisten hyväksikäyttöön. Normaalista suhteen kariutumisesta ei siis pelkästään ole kysymys.
Ja jos olisi, se ei olisikaan mielestäni enää kirjan arvoinen juttu. Myös Ruotsissa kohahdettiin tämän asian puolesta, mutta Suomi näyttää taas pidättyväiset kasvonsa. Miksihän?
Mielestäni ei ole kysymys naisten "sekuaalisen puhtauden" vaalimisesta, vaan ihmisten keskinäisestä kohtelusta yleensä. Ihminen ei saa johtaa kanssaihmistään harhaan saavuttaakseen itse jotakin. Tällainen toiminta on pääministerille sopimatonta.
Vanhanen on johtanut harhaan ja mitä hän on sillä saavuttanut?
Mikäli lähtökohtana on se, että taloudellinen vaikutusvalta mahdollisti naisen hyväksikäytön, silloin pitää myös pohtia ko. naisen motiiveja. Kuvasta muodustuu näin hyvin ruma, niin armottomia eivät suomalaiset naiset sentään toisillemme ole. Käytänössä täällä, ei niin suurta elintasokuilua ole, että naisten pitäisi itseään näin panna tarjolle. Vai onko sinulla sellainen mielikuva?
Uskomme siis, että pääministerimme morsian oli rakastanut tavalliseen mieheen ja silloin taloudellisen hyväksikäytön mahdollisuus on poissuljettu myös pääministeriltä. Rakkaussuhteissahan asema ei sinänsä merkitse mitään, ei edes suhteen loputtua.
Että Vanhanen antoi Kurosen ymmärtää olevansa suhteessa vakavissaan. Muutoinhan lopputulos olisi ollut aivan toisen näköinen. Suhde olisi loppunut ilman julkisuuskohua.
Suuhteessa mitä ilmeisemmin vaikutti se, että ns. "korkea virkamies" asemastaan käsin saneli ja typisti Kurosen mahdollisuuksia olla onnellinen jo suhteen aikana, jotenka kaikki se turhautuma purkautui siihen, kun toinen vielä väärällä hetkellä sanoi suhteen lopullisesti erti.
"Mitä Vanhanen saavutti?" Hei, siis pitääkö tämäkin erikseen mainita?
ketä naista nyt on kohdeltu väärin? Tai siis varmasti montaakin, mutta mistä tämä kohu?
Oliko se siis vain Vanhasen suhde Kuroseen ja ainut vaikuttaja vain Vanhanen, negatiivisessa mielessä. Mistä tiedät nämä asiat, jotta voit päätellä, kuka oli kenenkin onnen tiellä ?
Olet lukenut nähtävästi lehtijutut ja kirjan ja niistä päätellyt asian. Minkähänlainen olisi Vanhasen kirja .. sitä mietin.
Jokaisella vankilan kundillakin on selitys teoilleen, se vaan poikkeaa aika paljon siitä, mistä hänet on tuomittu, mitä vastapuoli on mieltä ja mitä on tapahtunut.
Ps. Nythän näyttää siltä, että äänekkäimmät kansalaiset "tietävät", mitä on tapahtunut tässä Kuros-Vanhas tragediassa.
sana tuossa onkin se joka kertoo että vankkumatonta sisäpiiri tietoa omaat.
Eiköhän tämä mene niin, että omiin arvoihisi peilaat tätä asiaa sekä niihin ennakkoluuloihisi.
Et tiedä oikeasti mitä Vanhanen on sanonut ja mitä ei ole sanonut.
Ehkä Vanhanen olikin suhteen alussa tosissaan. Mutta ajan myötä huomasi erehtyneensä. Ei varmasti kovin tavatonta.
".. olla onnellinen jo suhteen aikana.." ??
Siis hänkään ei ollut onnellinen, mitä sitä sitten jatkamaan.
tuota itse sanoa. Taloudellinen näkökulma tekisi Kurosen suhteen asiasta varsin ikävän. Sehän tarkoittaisi periaatteessa sitä, että Vanhanen kelpasi asemansa ja varallisuutensa vuoksi. Näin emme tokikaan halua asiaa nähdä. En toivoisi että tämä rikas-rakas asetelma olisi Suomeenkin jo rantautunut ainakaan kovin voimakkaasti.
Pääministerillä ja kolmen lapsen yksinhuoltajaäidilläkö ei ole tarpeeksi syvää elintasokuilua? Myös ns. arvovaltakuilu pitää ottaa huomioon. Nainen oli ihan lapsipuolen asemassa ko. mieheen nähden. Jokaisesta sanastahan häntä vaadittiin vastuuseen. En käsitä, miksi olet muuttanut mieltäsi tästä tapauksesta edellisiin kannanottoihisi nähden.
On tainnut yleinen mielipide vaikuttaa sinuunkin. :) Sääli sinällään.
oikeasti sanoa, että Kurosen vaikutin olikin siis raha? Omasta "luokasta" eivät miehet kelvanneet. No tämä vasta tylsää onkin. En sentään sellaista halua Kurosesta uskoa ilman todisteita.
"Rakkaussuhteissahan asema ei sinänsä merkitse mitään, ei edes suhteen loputtua."
Jos näin olisi, niin eihän meillä naisilla olisi mitään hätää.
Siksi Suomessa ei ole kovinkaan paljon hehkuteltu tätä hyväksikäyttöpuolta. Suomessa naisiin (noin yleisesti) suhtaudutaan itsenäisinä toimijoina. Lähtökohtana on se, että miesten asemaa ei hyväksikäytetä, tätä toimintaa ei ainakaan nähdä tukemisen arvoiseksi. Naiset (itsenäinen) asema on jossakin mielessä täällä varsin vahva, tämä näkyy myös otetuissa kaananotoissa.
Rikas-rakas asetelma on lähtökohdiltaan niin epäreilu, se on sitä molempia kohtaan. En minäkään toivoisi tämän tavan yleistyvän.
se suurempi huoli tule sieltä väkivallan ja muun sellaisen selvän hyväksikäytön taholta.
Miten avuttomina oikein naisia pidät?
Hän halusi olla onnellinen, mutta edellytykset siihen puuttuivat, jotenka hän alkoi toimia itsenäisesti kuin aikuiset ihmiset yleensä, mutta se tuotti hänelle lopullisen eron. Salapanona hän olisi toki saanut jatkaa!
Joo, maailman yksinkertaisin neuvo on toiselle ihmiselle, että "mitä sitä jatkamaan, eroa ihmeessä!" jne..
Sinun juttusi ovat epäloogisia :) Luepa vähän niitä..
Ainahan naisen voi nähdä syyllisenä. Eihän nainen rakasta, tunne ja ole emotionaalinen. Ehei. Nainen kaipaa vaan rahaa.
Hyvä yksinkertainen !
Olenkin tässä vähän aikaa ihmetellyt, että miten avuttomia me naiset muka olemme. Emme kestä normaalin ihmissuhteen karikoita, vaan meitä pitäisi suojella pahoja miehiä ja varsinkin julkkiksia vastaan, varjella meitä heidän tarkoitusperiltään. Ei todellakaan, todellisilta rikollisilta voidaan yrittää suojata kaikkia kansalaisia, mutta ei sentään ihmissuhteilta. Minä ainakin pyrin hoitamaan ne ihan itse, kestän pettymykset ja ilot. Ja jos joku kävisi kimppuun tai tekisi rikoksen minua kohtaan tai läheistäni, sitten menisin poliisin luo tekemään rikosilmoituksen.
Eikä naisunionin tarvitsisi ottaa kantaan ihmissuhdesotkujeni vuoksi. Katson olevani kykenevä huolehtimaan itsestäni :)
sellaista on väittänyt?
En ole muuttanut mielipidettäni lainkaan. Minä näen edelleen, että tässä on vanhasen julkisuuspelistä kyse. Tämä tarkoittaa nimenomaan eroon liittyvää uutisointia ja median pöyhimistä.
Mutta, en ole kovinkaan innostunut tästä uhrinäkökulmastakaan. Mikäli talaudellinen hyväksikäyttö on mahdollista, niin silloin suhde perustuu taloudellisille näkökohdille. Jotta Vanhanen olisi tässä tapauksessa hyväksikäyttäjä, hänen olisi täytynyt nimenomaan houkutella taloudellisilla eduilla ja asemallaan. Silloin morsiamen rakkaushaaveet olisivat vielä oudommassa valossa. Mikäli raha ei ratkaissut, niin silloin ei ole myöskään hyväksikäyttöä. Jos morsian tunsi viehtymystä nimenomaan rahaan ja asemaan, silloin hyväksikäyttäjää voidaan aidosti pohtia, kysymyksellä -kuka?
Minusta tässä on vaarana se, että naisista tehdään varsin tyhmiä ja varjeltavia, tämän ikävän yksittäistapauksen vuoksi.
Sinulla on enemmän tietoa tästä tapauksesta, kuin minulla. En ole kovinkaan kiinnostunut ollut tästä suhteesta sinänsä, mutta mielipiteistä kyllä.
Mikäli suhde on ollut alisteinen ja hankala aina ruokavaliota myöten, niin sopii ihmetellä, mikä noinkin ikävystyttävässä miehessä on kiehtonut.
Vanhanen tarvitsi julkisuutta ja toi lyhytaikaisen seurustelun jälkeen tyttöystävänsä julkisuuteen ja erittäin näkyvän eron jälkeen: "halusi varjella yksityisyyttään." Nyt sitten "jätetty" ystävätär pitää miestä jatkuvasti julkisuudessa aina kalsarimerkkiä myöten. Jotain outoahan tässä on.
Se tekee ihmisestä haavoittuvan ja valitettavasti myös avuttoman. Monella ihmisellä on käsitys, että hyvässä ja korkeassa asemassa, kansan luottamusta nauttivaan henkilöön, voi luottaa myös yksityisemmällä tasolla. Tästä johtuu, että eriarvoisuus tekee näistä jutuista vielä hankalamman.
korkeassa asemassa oleva ei saa erota? Vai mitä yrität sanoa? Hän ei saa erehtyä naisasioissa?
Asia olisi aivan eri, jos kyseessä olisi oikeasti ollut rahalla hotelliin houkuteltu nainen ja aamulla ilman aamupalaa pihalle. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tiettävästi Vanhanen on jopa tehnyt itse ruokaa Kuroselle.
Että mitä sanoisit, kun poliisin puheille mennessäsi, poliisi alkaisi vähän virnistelemään ja ei oikein uskoisi tarinaasi. Antaisi sinun ymmärtää, että puhu nyt, mutta mappi ööhön menee!
Menisin sinne ainoastaan hyvästä syystä. Luulen tietäväni ja tajuavani, milloin voidaan puhua rikoksesta tai epäillä sitä.
jossain vaiheessa tätäkin vaihtoehtoa.
Vanhasesta on sanottu että hän on mediapuolen ammattilainen ja tuntee alan metkut. Jospa hän olisikin tehnyt Kurosen kanssa sopimuksen tällaisesta metelistä. Nimittäin julkisuus on julkisuutta. Politiikon nimi syöpyy syvälle ihmisten mieliin jatkuvalla toistolla. Lisäksi hän "selvityi" sankarina tästä koko sopasta ulos, jotenka huomiota ei niinkään tällä hetkellä kiinnitetä hänen poliittisiin epäonnistumisiin tms asioihin. Nerokasta? Riskialtista kylläkin. Mikään ei tietenkään ole mahdotonta. Ja kuroselle kunnon korvaus.
Et ole ainoa, jolle tuo on tullut mieleen :)
Mutta se riski, olisiko se otettu. Mene ja tiedä.
mainita sivistyskuilun.
Tuo taloudellinen valta-asema on ikäänkuin olemassa itsestään ja se ymmärtääkseni vaikuttaa hyvin moniin asioihin. Esim. siihen, että Susan suostui alunperin Ikeatarinaan. Tarkoitukseni ei ole mitenkään leimata naisia tyhmiksi ja varjeltaviksi ja olen usein sanonut täällä, että jos asetelma sukupuolellisesti olisi toinen, olisin samaa mieltä kuin nytkin. En nimittäin hyväksy pienintäkään harhaanjohtamista suhdeasioissa.
Hyvä, ettet ole muuttanut mieltäsi, vaikkakin kirjoitustyylisi antoi minun niin tulkita. Onneksi tulkintani oli väärä ja niin se on ennenkin ollut, kuten olemme usein todenneet. Kurosen tapauksesta minulla ei muuten ole mitään tietoa...muutama lehtikirjoitus ja muistaakseni yksi haastattelu (Harakan) ja senkin katsoin vasta nettiversiona muistaakseni eilen.
Se mihin perustan ajatukseni on asetelman tuttuus ja lehtitiedot. Kuronen vaikuttaa jollain tavoin vilpittömältä. Ja mitä ei rakastunut nainen tekisi rakkautensa puolesta; lähtisi lenkillekin aamuyöllä, ettei vaan kukaan ulkopuolinen tapaa.
No joo. Minuakin kiinnostaa, ei niinkään tämä yksittäistapaus, vaan yleisemmin vallan, rakkauden ja rahan keskinäinen suhde. Ja tottakai parhaimmillaan ne olisivat erilliset.
Mutta kiltti poliisisetä ei ole kanssasi välttämättä aina ihan samaa mieltä.
Ei saa johtaa harhaan.
Ei saa pitää pelinappulana.
Miksi piilotteli naista alusta asti?
Paha mennä aprikoimaan Vanhasen aivoituksia. Eikä se Kuronen mihinkään maakellariin ollut kaivettuna. Ehkä hän halusi pitää yksityiselämänsä piilossa. Ehkä hän halusi ensin katsoa, että mihin tämä johtaa ennen kuin tekee suurempia mainostuksia uudesta naisystävästään. Ehkä hän häpesi Kurosta? Mistä näistä tietää.
Mitä hyväksikäyttöä rahalla hotelliin houkutellun naisen tapauksessa esiintyy? Prostituoitu ottaa aina maksun etukäteen, ostakoon sillä aamupalansa.
Kuronenkin sai 3000e auton ostoon. Saiko Matti vastinetta rahoilleen?
Siksi, kun ei halunnut iltapäivä- tai naistenlehtiin kertomaan asiasta.
Onneksi huomasi ajoissa, että rahastahan tässä on kysymys. Nyt selvisi pelkillä oppirahoilla.
..kumminkin tässä asiassa ilmenee, toisaalta ollaan kieltämässä seksin ostamista, vaahdotaan hyväksikäytön kieltämisen puolesta lähes asiassa kuin asiassa, ja sitten, kun varsinainen tapaus osuu kohdalle, niin sitten ollaan kuin neste sukassa ja sanotaan, että juu, ei tässä mitiä, tämä on maan tapa jne..
..kaikenkukkuraksi kysymyksessä on käytännössä ylin päätöksentekijä mallia näyttämässä..
..johan siinä lapsetkin oppivat huonoille, etten sanoisi maan, tavoille..
..miksiköhän ilkan tekstiviestit aikanaan herättivät suoraa huutoa, eikö iso porvarimies saa etsiä naisseuraa siinä missä pääministerikin..??
..toki ilkkaa on muutenkin kohdeltu kaltoin, joten näyttää siltä, etteivät tavatkaan ole kaikille samat..
Onko Vanhanen vielä pihikin? 3000 euroa auton ostoon.???? Tarkoitat varmaan kottikärryjä.
onko kuronen maksanut tuloveronsa niistä rahoista?
mitä yhteistä on taskulaskimella ja kurosella.?
- kumpikin jakaa ja kertoo