Sos.dosentti arvio Oulun tapauksia..

Kaleva.plus kertoo tänään:

"Raiskauksia tutkinut sosiologian dosentti Sari Näre näkee Oulun kaltaiset raiskaukset homososiaalisena toimintana.

"Voi olla, että nämä miehet liittyvät toisiinsa naisiin kohdistuvan väkivallan kautta. Se on heidän keskinäinen salaisuutensa, joka voi lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta vieraassa maassa ja kulttuurissa", Näre arvioi."

Erikoinen näkökanta,mutta silti mahdollinen.
3550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eihän tuosta käynyt ilmi, raiskaavatko he, jotta lisäisivät yhteenkuuluvaisuuttaan, vai lisääntyykö yhteenkuuluvuus raiskauksen (eli rikoksen eli salaisuuden) seurauksena. Jälkimmäinen on ainakin varmaan totta, mutta jos hän tarkoitti edellistä, luulisi niitä olevan helpompiakin tapoja lisätä yhteenkuuluvuuttaan vieraalla maalla ja vieraassa kulttuurissa, kuin raiskata naisia?

Itseasiassa pelkästään sen, että he tuntevat toisensa ja ovat yhtaikaa samassa elämäntilanteessa (eli vieraalla maalla ja vieraassa kulttuurissa) luulisi jo sinänsä olevan aika vahva yhteenkuuluvuuden tunnetta ylläpitävä tekijä. Mikä tarve sitten tällaista muutenkin vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta olisi enää lisätä raiskauksella?

En tosin ole sos. dosentti, mutta esim. vieraissa maissa ja kulttuureissa asuvilla suomalaisilla ei näytä olevan (enkä ole ikinä kuullut olleenkaan) tarvetta lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta vastaavilla keinoilla... Mielestäni joukkoraiskauksissa näkyy ennenkaikkea halveksunta naisia, maan lakeja, kulttuuria ja ja koko elämäntapaa kohtaan. Yhteenkuuluvuutta voisi kätevämmin lisätä peruustamalla vaikka keilailujoukkueen (olkoon se sitten vaikka salaisuus).

Äänestä
  • Valloittajamaan miehet raiskaavat valloitetun maan naiset osoittaakseen ylivaltaansa ja häpäistääkseen valloitetun maan miehet, jotta voivat ilkkua, ettette pysty pitämään naisistanne huolta. Lukekaa historiaa ja lukekaa psykologiaa. Raiskaamisen psykologia on julmaa luettavaa, mutta totuus ja arki näyttää olevan yhtä julmaa.

    Äänestä

Minä en halua meille tuollaista kulttuurin rikastamista, jos heidän kulttuurissaan on joukkoraiskaus! Meillä Suomessa sellainen kulttuuri on rikos!

Poliisi sanoo Kalevan haastattelussa, että kyse on nyt kulttuurieroista että se näkyy tässä rikoksessa.

"Kaikissa kolmessa raiskaustapauksessa tekijöiksi epäillään ulkomaalaislähtöisiä miehiä. Poliisin tutkimuksiin tekijöiden taustoilla ei ole merkitystä, mutta tutkinnanjohtaja Kari Rantanen sanoo kulttuurierojen mahdollisesti heijastuvan itse tekoihin.

"Meillä naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa ja naiset liikkuvat keskenään tyttöporukoissa, mikä jossain toisessa kulttuurissa ei tulisi kysymykseen. Näin ollen toisesta kulttuurista tulleen suhtautuminen naisiin voi olla vääristynyt", Rantanen pohtii."

Tuo Rantanen on tuossa se poliisi, joka antoi lausunnon.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu641592_page0.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Samuli77 kirjoitti:

Kaleva.plus kertoo tänään:

"Raiskauksia tutkinut sosiologian dosentti Sari Näre näkee Oulun kaltaiset raiskaukset homososiaalisena toimintana.

"Voi olla, että nämä miehet liittyvät toisiinsa naisiin kohdistuvan väkivallan kautta. Se on heidän keskinäinen salaisuutensa, joka voi lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta vieraassa maassa ja kulttuurissa", Näre arvioi."

Erikoinen näkökanta,mutta silti mahdollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu