ARMO.
Armoa, jonka Jumala Pojassaan antoi, heille, jotka tahtovat elää Hänessä, pidetään pilkkana monien keskuudessa.
On heitä, jotka kieltävät koko Jumalan armotalouden ja heitä on, jotka pitävät armoa itsestään selvyytenä, elivät miten elivätkin ja on heitä, jotka tienaavat armoa.
Armo on annettu meille lahjaksi uskon myötä. Jeesuksen opetuslapset kyselivät, että mitä heidän tulee tehdä, että he Jumalan tekoja tekisivät ja tähän Jeesus vastasi, että se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt.
Tällä Jeesus tahtoi sanoa, että jos tahtoo uskoa, saa uskonlahjan ja kaikki muu annetaan sen myötä.
Saa Pyhän Hengen sisimpäänsä, joka johdattaa kaikkeen totuuteen ja johdattaa elämään joka hetkisessä parannuksessa, eli saa täysin uuden elämän ja liha sydämen kivi sydämen sijaan.
Armotalouden hylkääjät ovat joko ateisteja, tai eksytettyjä, jotka kyllä rukoilevat "taivaan isää", mutta eivät koskaan usko saavansa mitään.
He, jotka pitävät armoa itselleen kuuluvana itsestään selvyytenä, vaikka eivät Jumalan tahtoon tahdokaan lihantahtoaan taivuttaa, ovat vakavassa harhassa ja juuri nämä henkilöt verhoutuvat pyhyyden kaapuun.
He kuvittelevat, että kun heidät on kastettu, ovat he saaneet Pyhän Hengen sisimpäänsä ja näin syntyneet uudeksi ja se riittää heille. He jatkavat lihankäsivarren opetuksissa ja kulkevat lihanteitä, eivätkä kuule Hyvän Paimenen ääntä.
Vesikaste, joka on niitä harvoja kuuliaisuus tekoja, jotka Jumala jätti ihmisen täytettäväksi, ei kukaan synny uudeksi. Usko Jeesukseen synnyttää uudeksi ja oli ihminen kastettu vauvana tai vanhana, voi hän tulla uskoon, joka synnyttää hänet uudeksi, juuri silloin, kun Jeesus kutsun esittää.
Vesikaste, jolla Johannes Kastajakin kastoi parannukseen, kuuluu meille jokaiselle, mutta sen muotoa ei ole määrätty, kuin siinä mielessä, että meidät on kastettava yhteen kasteeseen, eli yhteen Jumalaan, Isään-Poikaan ja Pyhään Henkeen. Minut Jeesus kastoi vauvakasteeni jälkeen pitkän ajan kuluttua Itseensä.
Nämä kasteista ja opeista alati kiistelevät, ovat jääneet kirjaimeen kiini ja heissä ei ole Kristus saanut tilaa.
Ja nämä, jotka armoa tienaavat, tutkivat kaiken muodon ja säännöt ja etsivät itselleen tekojen kautta parannusta ja käyvät kasteellakin useampaan kertaan tai ylvästelevät vauvakasteella. Heillä ei ole ymmärrystä siihen, että Jumala kastaa omansa Hengellä ja tulella ja tämä kaste annetaan ainoastaan uskovaisille.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Roomalais ja korinttilaiskirjeissä on hienoa tekstiä näistä oppieroista jne.
Yhteiskristillisyyttä peliin ja rukoilua maailman pimeyttä vastaan! Ei kiistellä tavoistamme ja oppieroistamme vaan olkaamme yhtä Kristuksessa!
sama mihin lahkoon kuuluu, kunhan on Jeesuksessa ja uskoo Häneen. Usko tekee kaiken uudeksi ja antaa tahdon yhtyä Hengessä Jumalaan ja jokainen meistä tiettää, että rakkaus, joka on Jumalasta, voittaa kaiken.
että lahkoja ei ole heille, jotka elävät Jeesuksen Kristuksen ruumiin jäseninä, Jumalan valtakunnassa. Vaikka he ovat joutuneet raja-aitojen sisäpuolelle, ei ne rajat pidätä rakasta Mestariamme, vaan Hän sieltäkin omansa tunnistaa ja kastaa heidät Itseensä.
Olen itse siitä mainio esimerkki, sillä olin viisi vuotta luterilaisten yhteydessä, mutta rakas Jeesus tuli ja antoi käskyn lähteä ulos ja kastoi minut Pyhällä Hengellä ja tulella ja kaiken ajan siitä olen Hänen kanssaan työtä tehnyt.
Luterilaisessa uskonsuuntauksessa ei Pyhä Henki ole siinä asemassa mikä Hänelle kuuluu, eli Häntä ei muisteta ja kunnioiteta Jumalana ja siksi heillä, joilla ei ole yhtä osaa Jumalasta, ei ole elävää Jumalaa.
Tahdon taas tähän väliin muistuttaa, että luterilaisten keskuudessa on heitä, jotka tuntevat elävän Jumalan. Heidän osansa on raskas, sillä he joutuvat usein yksinäisyydessä vaikenemaan elävän Jumalan teoista, että eivät pilkatuiksi ja tuomituiksi joutuisi.
Jeesus tietää mitä tekee ja ehkäpä Hän johdattaa kaikki omansa poissa luterilaisesta uskon suuntauksesta, joka on valtion kirkon suojissa, jos kirkko ei pian parannukseen käy.
Kirkon miehet,te, jotka uskotte elävään Jeesukseen, älkää tehkö komromisseja valtion tai muiden määräävien suuntien kanssa Jumalan Sanasta, mielummin tulkaa vaikka martyyreiksi, mutta älkää suostuko Jumalan Sanaa vääristämään määrääjien tahdon mukaisesti.
Jos Jeesus näkee osanne siellä raskaaksi ja jos Hän näkee, että kirkko ei tahdo parannukseen käydä, Hän kyllä johdattaa teidät ulos.
AAMEN. AAMEN. AAMEN.
Juuri näin. Ylistetty olkoon Herran nimi!
Hän, Kaikkivaltias on yli kaiken maallisen vallan.
Häntä peljätkäämme, ei tämän maailman auktoriteetteja.