Hellarien kiertopäätöksiä?

Puhuttaessa avioerosta ja uudesta avioliitosta, joka tietääkseni on Raamatun mukaan eronneelle synti, joka ei muuksi muutu, sanoo Ritari seuraavaa:"Jokainen vastaava tapaus otetaan seurakunnissa yksittäisenä tapauksena- - "

Mitä muita sellaisia Raamatun mukaan ykiselitteisesti kiellettyjä asioita on, joita voidaan "helluntaiseurakunnan kaveripäätöksin" kiertää? Kun voidaan kiertää, eikö se ole selvä osoitus siitä, että Raamatun sana ei olekaan Jumalan sanaa sellaisenaan,kuten mm. Ritari väittää, vaan ihan jotain muuta.

Ritarin tai kenenkään muunkaan avioelämä ei kuulu meille minun mielestäni, eikä siitä ykisttäisenä tapauksena kuulu keskustella täällä tuomiten sen kummemmin kuin minunkaan parisuhdettani. Tuo periaatteellinen kanta sen sijaan kuuluu. Mitä kaikkia Raamatun kannasta poikkeavia tapauksia onkaan?
11893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meissä jokaisessa on ainekset puliukkoon ja katunaiseen, joten kovin korkealta emme voi toisillemme huudella. Se, että saamme olla armosta pelastettuja syntisiä, pitäisi tehdä meistä armollisia myöskin toisiamme kohtaan. Mitä tulee eron jälkeiseen avioliittoon, niin ei se ihan yksiselitteisesti ole niinkuin luulet ja kirjoitit. Lue sanaa niin tiedät.

Äänestä

On rikottu aikasemmin jo niin montaa Herran käskyä jotta tuo tilanne pääsee syntymään. lainatakseni sanankäänteitä Uuno Turhapurosta. "On sattunut joku kaamea munaus kun menin tän kanssa naimisiin"

"pahoin pelkään että kyse on paljon pahemmasta, jo aikaisemmin sattuneesta erehdyksestä"

Plavern on pädynyt - vad tertsat!!

Äänestä

lopetan keskutelun poikalapsen kanssa homoudesta varsinkin, koska meillä on ratkaisemattomat näkemys erot, asiat kiertyy aina samoihin ympyröihin jossa sitten "piiripieni pyörii" loputtomasti, sanotaan asioita joita ei pitäisi ja asiat ei kuitenaan siitänsä muutu!

Äänestä
  • mitä kaikkea voidaan helluntaiseurakunnan vanhimmiston jumalallisilla päätöksillä hyväksyä, kun se otetaan "seurakunnassa esille yksittäisenä tapauksena".

    Hyväksytäänkö muuten helluntaiseurakunnassa yleisesti orjuus? Raamatussahan se on täysin luonnollista.

    Äänestä

  • ittekkin harkita tosin voihan ihmistä kutsua nimellä joka sivuaa hänen taipumuksiaan mutta katkera ihminen on takana. Aikoinaan aikoi häipyä palstalta mutta aika viive miehimyksellä on.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    mitä kaikkea voidaan helluntaiseurakunnan vanhimmiston jumalallisilla päätöksillä hyväksyä, kun se otetaan "seurakunnassa esille yksittäisenä tapauksena".

    Hyväksytäänkö muuten helluntaiseurakunnassa yleisesti orjuus? Raamatussahan se on täysin luonnollista.

    Uudentestamentin sanomaan ei kuulu orjatyövoima, eikä varsinkaan suomessa.
    Joskus silloin kun Paavali eli ja tuli uskoon, niin seurakuntaankin liittyi orjia, ja Paavalin opetus oli, että orja pysyköön orjana jos haluaa palvella isäntäänsä.
    Olihan aika tavallista, että monet orjista "rakastuivat" isänttinsä, tai omistajiinsa, niin, että vaikka olisi päässyt vapauteen isännän tultua uskoon, he mieluimmin jäivät edelleenkin orjaksi.
    Ja kyllähän sen ymmärtää, mistäpä he olisvat saaneet yhtä turvallisen työn?
    Ja isäntä vielä tulee uskoon, niin olothan siinä orjallakin paranee.

    Äänestä

  • Loppui siis asiallinen sanottava Ritarilta. Mitäs jos pyytäisit taas ystävääsi "kaaleppia" vasraamaan jotyain pikkuhärskiä...

    Parasta onkin, ettet keskustele minun kanssani. Olet samaa lajia kuin Jukka: juttuihisi ei kovin voi luottaa. Ja kun hotain vastaat, otat vastauksen kohta pois huomattuasi, ettei se ollutkaan "helluntailaisen linjan" mukainen... Niinhän teit seriffiaikoina jopa omille, kaunokielisille avauksillesi.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Uudentestamentin sanomaan ei kuulu orjatyövoima, eikä varsinkaan suomessa.
    Joskus silloin kun Paavali eli ja tuli uskoon, niin seurakuntaankin liittyi orjia, ja Paavalin opetus oli, että orja pysyköön orjana jos haluaa palvella isäntäänsä.
    Olihan aika tavallista, että monet orjista "rakastuivat" isänttinsä, tai omistajiinsa, niin, että vaikka olisi päässyt vapauteen isännän tultua uskoon, he mieluimmin jäivät edelleenkin orjaksi.
    Ja kyllähän sen ymmärtää, mistäpä he olisvat saaneet yhtä turvallisen työn?
    Ja isäntä vielä tulee uskoon, niin olothan siinä orjallakin paranee.

    ...yleistä vielä 1800-luvulla USAn etelävaltioissa, ettei orjia kastettu, koska Raamatun mukaan kristittyä ei saa orjuuttaa. Orjuutta yleensäkin perustteltiin raamatula ja orjuus sopi sen ajan moraalikäsityksiin. Uskovaisenkin.

    Äänestä

  • Ihminen, joka vihaa Jumalan sanaa ja itse pelastajaa Jeesusta Kristusta ja hänen lapsiaan on siinä mielessäkin vielä kutsun ulkopuolella, että lukokoon sinun muille esittämiä ajatuksia, jospa niistä armon Herran kutsu ylettyisi poikalapsen sydämmelle.

    Minä yritän myös muutamien kirjoittajien kirjoituksiin, olla vastaamatta kun se ei kuitenkaan ole tarpeen.

    Siunausta sinulle ja tapahtukoon tuossakin asiassa Herramme tahto.

    Äänestä

seurakunnan asia. Jopa siinä määrin että sen perusteella voi erottaa seurakunnasta jos nainen ei suostu palaamaan yhteen miehen kanssa. Samoin jos eronnut aikoo avioitua uudelleen on hänet ja tuleva mies erotettava seurakunnasta ja leimattava huorintekijöiksi ja kodin saastuttajiksi. Lisäksi pariskunnan asioita tulee muutaman seurakunnan vanhimmiston kokoontua käsittelemään hätäkokouksissa, tietenkin asianomaisia kuulematta. Fiksua varmaan mutta sivusta seuranneena olen nähnyt tämän tapahtuvan ja ei uskovien kauhistelevan tapahtumia.

Äänestä
  • -tietenkin heidän henkilökohtainen tragediansa ja myöskin uskovina ollessa seurakunnan asia koska,Jumalan Sana kieltää eroamisen,-muussa kuin siinä tapauksessa että toinen osapuoli tekee aviorikoksen eli huorintekemisen,tässäkin tapauksessa sen toisen osapuolen pitäisi jäädä asumaan yksikseen jos tapahtuukin niin,että tuo huorintekijä tekisi parannuksen ja olisi mahdollista antaa anteeksi ja palata,entiseen avioliittoon !

    -näin nykyään tapahtuu harvoin vaan mennään vain uskovissakin piireissä,-uudelleen naimisiin kylmän rauhallisesti,-tämä ei ole Jumalan tahto !

    -entiseen avioliittoonhan on mahdoton palata jos ollaan jo uusissa naimisissa jne!
    -lisäksi uskovien ja jopa uskovien saarnamiesten erot ja uudelleen naimiset antavat kyllä määrätyn kuvan seurakunnasta ja siellä vallitsevasta uskon tilasta maailmalle ja sen ihmisille !

    -sitten kaksinaamainen suhtautuminen erilaisiin ns,vinovietteisiin ihmisiin on niin läpinäkyvää touhua että oksettaa,em. huomioon ottaen ja se on tuotu tällä palstalla selvästi julki !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


poikalapsi kirjoitti:

Puhuttaessa avioerosta ja uudesta avioliitosta, joka tietääkseni on Raamatun mukaan eronneelle synti, joka ei muuksi muutu, sanoo Ritari seuraavaa:"Jokainen vastaava tapaus otetaan seurakunnissa yksittäisenä tapauksena- - "

Mitä muita sellaisia Raamatun mukaan ykiselitteisesti kiellettyjä asioita on, joita voidaan "helluntaiseurakunnan kaveripäätöksin" kiertää? Kun voidaan kiertää, eikö se ole selvä osoitus siitä, että Raamatun sana ei olekaan Jumalan sanaa sellaisenaan,kuten mm. Ritari väittää, vaan ihan jotain muuta.

Ritarin tai kenenkään muunkaan avioelämä ei kuulu meille minun mielestäni, eikä siitä ykisttäisenä tapauksena kuulu keskustella täällä tuomiten sen kummemmin kuin minunkaan parisuhdettani. Tuo periaatteellinen kanta sen sijaan kuuluu. Mitä kaikkia Raamatun kannasta poikkeavia tapauksia onkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu