Lapsenkaltaiseksi?

Siis se tarkoittaa sitä lapsen avoimmuutta, ennakkoluulottomuutta ja rehellisyyttä tunteissaan...näin minun mielestäni.

Ei sitä nyt muuten tarvitse "potkuhousulaiseksi" heittäytyä...;)

"Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut"

Sanoo Raamattu. Jeesuskin puhuu monesti, että Hän on ainoa tie Taivaaseen. Tähän uskominen on monelle nykymaailmassa vaikeaa. Ajatellaan että kuka tahansa hyvä ihminen pääsee taivaaseen. No totuus on kuitenkin, että vaikka olisit miten hyvä ihminen, niin et silti pelastu ellet usko Jeesukseen. Mikään ihmisen hyvä teko ei kelpaa Jumalalle. Jumala on pyhä ja Hänelle ei kelpaa mikään epäpyhä tai vähänkään likainen. Siksi Jeesus tuli ja lunasti meidät syntivelastamme ja tuli oveksi Taivaaseen.

Tämän totuuden uskominen on ihmiselle vaikeaa ja se tuntuu hullulta. Pikkulapsi taas ottaa vastaan tämän sanoman ja tottelee sitä varauksetta. Uskoo ja luottaa Jeesukseen, että Hän vie perille. Näin siis jokaisen ihmisen täytyisi osata vastaanottaa evankeliumi. Hyväksyä se vaikka se miten tuntuisi omituiselta ja "järjenvastaiselta".

Siunausta!

Valen

että uskoo ihan mihin vain, esimerkiksi siihen, että talouspyyhkeissä on satoja vettä imeviä norsuja, ja että näkymättömiä olioita on olemassa.

Kopauta pääsi niin kovaa, että jäljelle jää 10% ajatuskyvystä, ja johan alkaa enkeleitä näkyä.

Matt 18:3-6 " 3 Totisesti minä sanon teille; ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. 4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. 5 Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. 6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

Niin, siinäpä se...
Eli järjellä funtsimalla ei Jumala taida löytyä, sillä, että miettii, onko tuo Raamatun kohta 90-prosenttisesti totta vai liekö täyttä valhetta.
Eli kun Jumalalta kysyttiin Hänen nimeään, Hän vastasi: "Minä olen." Aivan niin kuin lapsi uskoo, että auronko on, isä on, sadepisarat ovat, mekin voimme uskoa, että Jumala on.
Voimme alkaa kiittää siitä, että Hän on ja vaikuttaa elämässämme. Ja ennemmin tai myöhemmin Hän ilmaisee olemassaolonsa.
Itse luin hengellisä kirjoja vazrmaan lähemmäs vuoden ajan ennen Jumalan kohtaamista, mutta sainkin tehdä kaiken pitemmän kaavan mukaan, koska olin nuorena tietoisesti kääntänyt Hänelle selkäni, vaikka Hän oli selvästi ilmestynyt minulle.
Mutta etsivä löytää, kolkuttavalle avataan,
siihen saat luottaa.
Etsimisen iloa!

kaikkivoipaan älykkyyteesä ja logiikkaansa luottava on niin heikossa asemassa vihollisen käsittelyssä.
Koskapa sillä ne menevät kumminkin niin moninkertaisesti edelle ihmisen vastaavista.

Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
Luuk.18:3
Totisesti:ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Matt. 18:3

LAPSENKALTAISUUS
Lapset ovat yhtä itsekkäitä kuin aikuiset, jopa useimmiten paljon itsekkäämpiä, silti heidän on taivasten valtakunta.
Itsekkyys tai epäitsekkyys eivät olekaan niin ratkaisevia tekijöitä kuin on luultu. Siihen viittaa myös koko kristinopin ydin, sijaiskärsimyksen lunastusoppi: usko. "Vaikka teidän syntinne veriruskeita olisivat..." jne. Näyttää siltä kuin omanvoitonpyyntiä olisi kahdenlaista: oikeata ja väärää, aitoa ja epäaitoa. Aitoa itsekkyyttä on se kun ihminen pyytää hyvää, olkoon se sitten sitä tai tätä, kunhan se hänen omassa mielikuvituksessaan on hyvää. Epäaitoa se on silloin kun hän hyvänpyyteessään huomaa siinä piilevän pahan, mutta silti jatkaa pyydettään. Itsekkyys on intelligenssikysymys. Joka tuntee itsensä itsekkääksi, on sitä, mutta joka ei tunne itseään itsekkääksi, on epäitsekäs - tai ainakin taivaskelpoinen itsekäs.

Vain tällaisella selityksellä ovat lapset taivaskelpoisia. Ja jos tätä ei hyväksytä, silloin enemmistö lapsistamme jää taivasten valtakunnan ulkopuolelle.

Kehoitus lasten kaltaiseksi tulemisesta perustui tietenkin siihen mikä on lapsen sielunelämän parhain eli taivaskelpoisin ominaisuus. Sitä on sen jälkeen pyritty määrittelemään monilla tavoin. Lapsi on sitä, lapsi on tätä. Mutta kaikki nuo lapsenomaiset piirteet on lopulta havaittu maun tai jonkin psyykkisen rajoituksen sanelemiksi. Lopulta on päädytty kokonaisnäkemykseen lapsesta, joka on johtanut täydelliseen väärinymmärrykseen. Siitä on muodostunut käsite lapsellinen: kiltti, hyvä, mutta tietämätön. Viimeaikainen lapsipsykologia kuitenkin selittää ettei lapsi olekaan niin kiltti kuin on luultu, eikä edes niin tietämätön kuin on luultu. Lapsella on oma signaali- ja symbolimaailmansa jonka lainalaisuudessa hän elää täyttä todellisuuselämäänsä. Lapsen leikki ei lopultakaan ole niin "lapsellista" kuin on luultu, eikä niin muodoin ole tulkittavissa yksinomaan sieluntilaksi joka olisi täydellinen vastakohtatila aikuisen sieluntilalle. Täten kehoitus lastenkaltaiseksi tulemisesta täytyy tarkoittaa sitä kaikille lapsille yhteistä ominaisuutta jota poikkeuksetta kaikki lapset elävät huolimatta siitä ovatko he sattumalta hyviä tai huonoja. Kysymyksessä täytyy olla sieluntila, joka on mahdollista myös aikuisille ilman että heidän täytyy muuttua "lapsellisiksi", so. "lapsenomaisiksi".

Mikä sellainen tila on? Mikä muu se voisi olla kuin se aito todellisuuselämä jota lapsi elää aina siihen päivään asti jolloin hän eksyy pois aitoudestaan. Olla aito on olla tosi. Aito on tosi silloinkin kun on väärässä. Lapsi kuten aikuinen saattaa olla väärässä mutta valheelliseksi tulee sekä lapsi että aikuinen kun hän menettää aitoutensa. Aitous on jotain sellaista jota ei voida opiskella ilman totuudellisuutta. Jos joku lakkaa olemasta tosi, lakkaa hän olemasta aito, ja niin muodoin hän turvautuu keinoihin jotka johtavat pois taivaskelpoisuudesta valheeseen ja väärään omanvoitonpyyntiin.

Kehoitus: tulkaa lasten kaltaisiksi, tarkoittaa: olkaa vilpittömästi aitoja kuten lapset, sillä siten löydätte sen todellisuuden joka ei voi johtaa harhaan. Vain vilpittömässä aitoudessa on totuus, todellisuus ja, kuten näyttää, myös taivasten valtakunnan kelpoisuus.

AATTEET JA JUMALAT
Lastenkaltaisessa tilassa ei ole aatteita eikä jumalia. Lapset, jotka elävät täyttä totuudellisuuselämää, eivät tarvitse aatteita. Aatteet syntyvät vasta yhteiskunnallisissa suhdanteissa. Vastuu jostakin synnyttää säännön, säädöksen - lainalaisuuden. Lainalaisuus ei sellaisenaan riitä, siksi tarvitaan aate: arvo, jonka voimalla lainalaisuutta noudatetaan. Mutta lainalaisuuden vaatimus on tarpeellista vain siinä tapauksessa ellei totuudellisuutta ole, sillä jos totuudellisuutta on, on myös todellisuuden tajua. Ja missä todellisuuden tajua on, siellä aatteena (arvona) ovat suhdanteet jotka syntyvät yhteiskunnallisista välttämättömyyksistä. Täten lapsenkaltaisessa tilassa elävä yhteisö ei tarvitse aatteita täyttääkseen yhteisen hyvänsä.
Yhteisen hyvän täyttämisessä on Jumala, koska siinä on todellisuus, totuudellisuus ja siten totuus. Jumala ei voi olla totuutta suurempi. Ja jos jollakin tavoin on, ei Hän voi sitä olla ilman totuutta, joten totuus on korkein mahdollinen arvosana jonka Hän voi saada. Siten todellisuuselämää elävä ihminen elää yhtä kuin Jumalassa - on yhtä Hänen kanssaan, eikä hän niin muodoin muita jumalia tarvitse.

Lapsi, jolle ensi kerran puhutaan Jumalasta, kysyy: mikä se sellainen on? Lapsi, joka itseasiassa elää Jumalassa, ei voi tuntea Jumalaa koska hän on samaistunut Jumalan kanssa. Silmä ei voi nähdä itseään muutoin kuin kuvastimesta, mutta silmä ei ole kuvastimessa. Niin ei myöskään Jumala ole teoriassa vaan teossa. Voimme ajatella ja puhua rakkaudesta, mutta se ei ole rakastamista. Voimme laatia myös aatteita ja asioiden arvojärjestelmiä, mutta aatteissa ja arvojärjestelmissä eivät ole niiden sisältämät totuudet.

Totuudet eivät tarvitse aatteita - formulaatioita - muotteja. Totuudet ovat omalla painavuudellaan. Ja elleivät ne ole, ovat niistä laaditut aatteet vain pakkokeinoja, määrättyihin suunnitelmiin tähtääviä kahleita niille joita tahdotaan ahdistaa joidenkin tarkoitusperien toteuttamiseksi.

Samoin on myös jumalien laita. Niitä on niin monta kuin on jumaltavoitetta. Jokainen pyrkimys luo pyyteensä mukaisen jumalan joka luo yhtä monta ehtoa kuin on pyrkijällä estoja. Kaikki estot poistettuaan hän löytää jumalansa - päämääränsä - tavoitteensa. Mutta toinen asia on riittääkö sellainen jumala kovin pitkälle. Se saattaa tyydyttää, mutta juuri siinä on sellaisen jumalan vaara. Se antaa lupaamansa etsijälleen ja nukuttaa hänet varmuuteen siitä että vain hänen tiensä (pyyteensä