Rangaistukset kovemmiksi?

18

1196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kännykkään

      Ettei vaan olisi Sasi puhunut kännykkään ajon aikana. Siinä kun tulee helposti kaikenlaista sählinkiä juuri niin ettei sitä itse edes tiedosta.

      Kaipa häneltä löytyy sen verran selkärankaa että vastaa omaan huutoonsa.

    • on omakohtaista kokemusta asian eteenpäin viemiseen. Ei muuta kuin ponnekkaasti toimeen!

    • nilkkaan...

      aina toisia yrmimässä !!! Nyt se nihilisti nirppanokka LINNAAN (vankilaan ) ja vuosiksi...korvaukset TULOJEN mukaan !!!

    • rikoksenuusijoilta

      Joka päiväisiä uutisia ovat rattijuopot, kaaharit ja ajo-oikeudettomat, jotka ovat osa kärähtänyt jo 20 kertaa vuoden aikana ja ajo senkun jatkuu.
      Vasta sitten, kun hulttio on saanut ajettua jonkun hengiltä, hänet ehkä pistetään vankityrmään pariksi vuodeksi ja jos oli vielä ensikertalainen, pääsee vuoden istumisen jälkeen taas auton rattiin jatkamaan sitä, mihin jäätiin.

      Tämmöinen peli ei vetele. Nyt on tilaisuus äänestää sellaisia ehdokkaita, jotka lupautuu paneutumaan tähän ikuisuus kysymykseen tosissaan.

      Rattijuoppoja ei saa millään muulla keinoin pois liikenteestä, kuin takavarikoimalla se auto.
      Takaan ja alleviivaan, että ongelma hoituu hetkessä pois, kun aletaan keräämään autoja pois tienpäältä. Ei siinä ole mitään ongelmaa ja eikä se maksa mitään, vaan pikemminkin tuottaa, koska takavarikoitujen autojen huutokaupat alkaa viikoittain pyörimään poliisilaitosten pihoilla.

      • ..........

        **Rattijuoppoja ei saa millään muulla keinoin pois liikenteestä, kuin takavarikoimalla se auto**

        ja sitten tapa rattijuoppo ostaa uuden parin satasen auton ja taas meno jatkuu.

        enemmin autot pois ihmiseiltä, ketkä ajelee punaisia päin tai hurjia ylinopeuksia, niin johan alkaisi olemaan turvallisempaa tien päällä kun autokanta pienenisi puolella ainakin hetkellisesti


      • Autot valtiolle!!

        Rattijuopooille vankeusrangaistus, esim. 6kk ehdotonta törkeästä juopumuksesta, auto valtuiolle jne.

        Tietäisihän se, että vankiloihin olisi tunkua, mutta ja se tietäisi rahanmenoa, mutta sitä voisi paikata takavarikoitujen autojen myynti esim. huutokaupoilla.

        Sitten vielä sellainen ehto: Jos joku toinen on luovuttanut auton juopolle, niinkuin joskus on, että omistaja istuu autossa mukana, niin siinäkin tapauksessa auto valtiolle.


      • rattijuoppoja saa pysymään pois tienpäältä takavarikoimalla auto.. Nehän hommaa uuden tai ottaa lainaan ja taas sama meno jatkuu... Sama ku murtovarkaalta takavarikoisi sorkkaraudan


      • Kallonkutistaja
        Rahtari-73 kirjoitti:

        rattijuoppoja saa pysymään pois tienpäältä takavarikoimalla auto.. Nehän hommaa uuden tai ottaa lainaan ja taas sama meno jatkuu... Sama ku murtovarkaalta takavarikoisi sorkkaraudan

        Puhutko omasta kokemuksesta vai mihin tietosi perustuu? ;)


    • ......

      nähdä löytyykö enemmän muistamatonta kaveria, kukapa omaa virhettään muistaisi saati sitten julkisesti esittäisi....

    • Käyräkinttu

      Tutkimuksissa on todetttu, että rikosten määrään ei vaikuta rangaistusten ankaruus, vaan kiinnijäämisen riski. Siksi lisää näkyvää valvontaa sekä kameravalvontaa.

    • grrrrr

      nytkin tää yks kusipää ajo punasia päin ja tappo
      8-vuotiaan pojan. Vittu, ukko roikkumaan munista niihin liikennevaloihin!!!!!!!

    • Ohjaamotarkkailija

      Ja syyttömät kärsii tulevista...

    • Kallonkutistaja

      Uniapnea kannattaa ottaa vakavasti. Tälläkin palstalla monet uskottelevat olevansa siinä suhteessa ihan terveitä, vaikka valittelevat uneliaisuuttaan jatkuvasti.

      • ...narkolepsia.


      • Kallonkutistaja
        Kairakettu kirjoitti:

        ...narkolepsia.

        Uniapnea voi olla myös narkolepsian oire. Narkoleptikko yleensä tunnistaa oireensa, ja esim seisaalteen nukahtelua on myös vaikea salata lähipiiriltä.

        Uniapnea "yksinään" on paljon yleisempää ja sitä ei kaikki välttämättä edes tunnista itsestään, saati myönnä sitä.

        Ja onhan vielä ihan tavallistakin väsymystä, jota voi olla esim huonosti nukutun yön jälkeen tai/ja rankan ruumillisen työn jälkeen. Ja toisaalta uniapnean päiväaikaisia oireita voinee vähentää varaamalla tarpeeksi aikaa yöunille, jos vaan saa nukuttua?


      • Kallonkutistaja kirjoitti:

        Uniapnea voi olla myös narkolepsian oire. Narkoleptikko yleensä tunnistaa oireensa, ja esim seisaalteen nukahtelua on myös vaikea salata lähipiiriltä.

        Uniapnea "yksinään" on paljon yleisempää ja sitä ei kaikki välttämättä edes tunnista itsestään, saati myönnä sitä.

        Ja onhan vielä ihan tavallistakin väsymystä, jota voi olla esim huonosti nukutun yön jälkeen tai/ja rankan ruumillisen työn jälkeen. Ja toisaalta uniapnean päiväaikaisia oireita voinee vähentää varaamalla tarpeeksi aikaa yöunille, jos vaan saa nukuttua?

        Jostain luin nyt hiljattain tuohon Sasin juttuun liittyen, että rattiin nukahtaminen on yleistä yleensä tuhdin ruokailun jälkeen. Itse ajan pitkät matkat mieluummin ja yleensä aina hiukan nälkäisenä kuin hyvin syöneenä. Hyvä aamupala ja jotain kevyttä naposteltavaa matkan aikana. Hyvinpä jaksoi eilenkin hiukan vajaat 1000 km, vaikka yöunet vähiin olivat jääneetkin.


      • Kallonkutistaja
        Kairakettu kirjoitti:

        Jostain luin nyt hiljattain tuohon Sasin juttuun liittyen, että rattiin nukahtaminen on yleistä yleensä tuhdin ruokailun jälkeen. Itse ajan pitkät matkat mieluummin ja yleensä aina hiukan nälkäisenä kuin hyvin syöneenä. Hyvä aamupala ja jotain kevyttä naposteltavaa matkan aikana. Hyvinpä jaksoi eilenkin hiukan vajaat 1000 km, vaikka yöunet vähiin olivat jääneetkin.

        Minäkin syön aina kunnolla vasta perillä. Kunhan ei päästä verensokeria laskemaan liian alas (yleinen riski ainakin diabeetikoilla), niin ainakin minulle paras menetelmä. Joskus matkaseura ihmettelee, että minä vain ajan mutten syö paljoa, ja he vaan nukkuvat/torkkuvat ja syövät tuhdit ateriat tauoilla.

        Enpä tiedä miten pitkiä taipaleita minun pitäisi ajaa, että rattiin väsyisi. Jotenkin se ajamiseen tarvittava vireystaso löytyy, vaikka muuten tuntuisi kuinka väsyneeltä. Ja perillä sitten nukahtaa muutamassa minuutissa. Nuorempana tietty jaksoi mitä vaan, mutta ajan kuluessa on huomannut, ettei kaikkea tarvitse jaksaakaan.


    • matematiikkaa

      Tätä vuotta on kulunut vasta kaksi kuukautta. Muutama kolari lisää ei tarkoita että liikenneturvallisuus olisi huononemassa. Viime vuonna saatiin taas ennätyspieni kuolemamäärä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      288
      26874
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      48
      2294
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      201
      1630
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      154
      1550
    5. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      35
      1341
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1311
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1018
    8. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      932
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      89
      869
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      81
      810
    Aihe