Jos joku ei suostu luottamaan yksin Kristukseen pelastajana, hänen on silloin luotettava lakiin ja ennen kaikkea omaan kykyynsä ja voimaansa noudattaa lakia. Silloin ihminen itse pelastaa omilla teoillaan itsensä. Minkäänlainen osittelu tai sovittelu näiden kahden pelastustien, lain ja armon välillä ei ole mahdollinen. On vain joko - tai. Molempia teitä ei voi kulkea samanaikaisesti. Lain tiellä vanhurskaus on vasta edessäpäin. Se saavutetaan, jos pystyään vaeltamaan johdonmukaisesti kaikessa laille kuuliaisena. Armon tie alkaa lahjaksi saadusta vanhurskaudesta. Se vie perille, jos vain pysytään uskossa Jeesukseen.
Kahden tien
kulkijalle
14332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Galatian vaara.
Yleisempää,kuin puhdas lain-saarna on lain,ja armon sekoitus.Joka usein saa sellaisen muodon,että julistaja kaataa edellisen puhujan mielipiteet kokonaan.
Laki,ja armohan eivät ole saman asian kaksi eri puolta,vaan ne ovat kaksi eri tapaa tulla kelvollisiksi Jumalan edessä.
Galatiaan tulleet toisen evankeliumin edustajat eivät väittäneet Kristusta tarpeettomaksi,mutta julistivat,että hänen työnsä lisäksi pitää vielä tehdä jotakin jotta pelastuisi.Sellainen opetus aiheuttaa aina hämminkiä,jo vapautta maistaneissa uskovissa.Kun toisaalta lakikin on Jumalan sanaa,ei ihme että kokematon kristitty helposti lankeaa tuohon ansaan.
Lainauksia lähetyssaarnaaja Mauri Vikstenin
kirjasta: ahdistuksesta avaralle.
Kristuksen sovitukseen ja hänen verensä kautta pelastumiseen sulje pois kuuliaisuutta Jumalan käskyille,vaan päinvastoin.Kun ihminen saa kokea niin valtavan rakkauden mitä Kristus hänessä vaikuttaa,hän ILOLLA tekee lähettäjänsä tahdon,eikä se ole mitään kahden tien kulkemista!
Galatalaisten uskonelämässä tämä lain kuuliaisuus oli ympärileikkaus. Se ei tosin näyttänyt miltään raskaalta ikeeltä. Miksi siihen pitäisi asennoitua jyrkän kielteisesti? Kaiken lisäksi ympärileikkaus oli raamatullinen toimitus, jonka Jumala itse oli antanut Abrahamille. Eikö uskon isän jäljissä kuljettaessa edelleenkin voisi olla yhdessä Abrahamin usko ja Abrahamin saama ympärileikkaus?
Juuri tässä oli Paavalin opetuksen mukaan ympärileikkauksen vaarallisuus. Uskovat antoivat siinä periksi näennäisesti vain eräässä pikkuasiassa. Ympärileikkaus on hetken kestävä toimenpide ja se koskee vain miehiä. He eivät voineet tajuta miten tästä pienestä voisi tulla suuri ongelma. Mutta "Saatana tykkää pikkuasioista." Niiden avulla voidaan vyöryttää ja lopulta kaataa suuriakin asioita. Paratiisissa oli kysymys vain yhden ainoan puun yhdestä hedelmästä. "Pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan" (Gal 5:9). "Myrkkykärpäset saavat haisemaan ja käymään voiteentekijän voiteen. Pieni tyhmyys painaa enemmän kuin viisaus ja kunnia" (Saarn 10:1). Suostuminen ympärileikkaukseen olisi muuttanut koko suhteen lakiin ja pelastumiseen. ”Lisäkkeet ajavat uskon ja koko Kristuksen karille, sillä nämä kaksi - Kristus ja lisäykset - eivät siedä toisiaan samassa sydämessä, niin että kumpaankin voisi luottaa, vaan toinen on ajettava ulos, joko Kristus tai omat tekoni". Alistumalla tähän toimitukseen, uskovat olisivat tulleet - itse sitä tiedostamatta - sidotuksi ja alistetuiksi sellaisille valloille, joiden alaisuuteen he eivät missään tapauksessa saaneet ajautua.
Siis tätä on tosi vaikea helluntalaisten ymmärtää. Kun kuvitellaan, että kun ei pystytä lakia täyttämään, niin se pitää kumota tai hävittää kokonaan. Ainakin niiltä osin missä sattuu jalka lipsahtamaan.
Jeesus tosiaan oli lain loppu uskovalle, mutta ei uskomattomalle. Uskomattoman laki (käskyt 10.) tuomitsee.
Uskova voi taas turvautua Jeesuksen täyttämään lakiin niiltä osin missä virheitä sattuu, eikä sitä lakia tarvitse, eikä saa ihminen muuttaa tai kumota.
Laista tulee synnin tunto, eli laki johtaa Jeesuksen luo. Ei vanhan- eikä uudenliiton aikana laki ole ollut pelastavassa asemassa. Ihminen pelastuu armosta, Jeesuksen täytetyn työn tähden.
Ihminen ei voi tulla omilla yrityksillään kelvolliseksi Jumalalle. Siksipä uudestisyntynyt ihminen turvautuu Jeesukseen ja siksi se merkitseekin ihmistekojen lakkaamista ja suostumista Jumalan Hengen johtoon ja se ei johda laittomuuteen.
Lakia ei ole pakanoilla. Et näinollen voi sanoa että uskomattomilla olisi sen enemmän laki kuin uskovilla. Ympärileikkaus oli ehdoton osa lakia. Ja Kymmenebn käskyn laki säädöksineen kuuluvat yhteen. Ei Jeesus tullut tekemään liittoa ottaen osan laista, ja ei varsinkaan saattamaan uaskomattomia pakanoitakaan lain alle. HUOM: Pelastus olisdiollut ehkä mahdollinen lakia noudattavalle, mutta ei pakanalle joka oli rikkonut lakia ja vielä ympärileikkaamatonkin. Toisekseen Ympärioleikaus saattoi ihmiset samalla jutalaiseksi kääntymiseen jossa oli tarkat alamaisuussäännöt osana Israelia. Koko asdventistien oppi on perusteiltaan Raamatun sanman kiistäcvä näiltäkin osin, ja samaa voidaan sanoa myösd helluntailaisuudesta. Heidänkään opetuksensa aista ei ole oikeaa. Eikä myöskään siksi syntien anteeksisaaminenkaan perustu uskoon oikeasta syntisyyskäsitteestä.
esille, että jokainen voi tietää mikä on syntiä ja mikä ei ole syntiä? Oikea synti ja väärä synti?
Siis tätä on tosi vaikea helluntalaisten ymmärtää. Kun kuvitellaan, että kun ei pystytä lakia täyttämään, niin se pitää kumota tai hävittää kokonaan. Ainakin niiltä osin missä sattuu jalka lipsahtamaan.
Tuo oli täyttä soopaa,ei helluntailaiset noin opeta.
Mutta advareilla on ikuinen ongelma lain,ja armon suhteessa.
Olenko tullut sitten aivan väärään käsitykseen helluntailaisista, kun olen ymmärtänyt heidän kirjoituksistaan, että 10. käskyä ei kuulu elämän ohjeeksi.
Ei ole advetisteilla mitään ongelmaa armon suhteen, kun tarvitsevat sitä, eivät tosin uskalla muuttaa 10. käskyä.
Yhä lauletaan esim.laulua:Hälle itsesi uhraa kokonaan silloin suuren onnen saatsä seurassaan,veri karitsan sun sielus puhdistaa,eteen avautuu rakkauden maa. Ei huvita tuollaisia lauluja laulaa,jos voi tehdä mitä tahansa.Advareitten ongelma taas on vain yksi päivä,jolla voidaan pommittaa toisia.(että koko laki on rikottu)Mutta kun yksi huono ajatus lähimmäisestä on jo lain rikkomista.Laki on enemmän kun 10-käskyä.Jeesuksen veri tähtää ihmisen sisimpään,ja sen muutokseen,ettemme ajattelisi esim.pahaa lähimmäisestä.Se on enemmän kuin ulko-kohtainen käskyjen noudattaminen omassa voimassa.
Markuksen evankeliumi:
16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. " ---->Oliko tuossa jokin syntilista?
EI OLLUT SYNTILISTAA. Tämän mukaan syntiä ei ole olemassakaan. On vaan niitä, jotka uskovat ja jotka eivät usko. Ymmärsinkö ajatuksesi oikein?
Ihmettä, että kaikki ihmiset ovat synnittömiä, vaikka on kuinka mieletön elämä päällä?
Uskottomat vaan kuitenkin joutuvat kadotukseen? Ihan sen takia vaan, kun eivät usko ja ei ole kastettukaan? Mikäs silloin on, jos on kastettu, mutta ei usko?
En tunne yhtäkään adventtiseurakunnan jäsentä, jolle olisi sapatti ongelma.
Kaikkihan tietysti on mahdollista, kun maailmassa eletään, että kai sitä voi olla jos jonkinlaista.
Ulko-kohtainen käskyjen noudattaminen ei tosiaan ketään pelasta sen tajuaa jokainen, joka on uudestisyntynyt.
Kyllä ne näyttää pommit tippuvan toisinkin päin erityisen hyökkäävästi. Ei olisi mitään ongelmaa sapatista, jos ihmiset tunnustaisivat, että sapatti on, mutta emme pysty tai halua sitä pitää.
Samanlaista vääntöä tulisi, jos joku sanoisi, että saa varastaa ja yrittäisi sitä perustella, jos jonkinlaisella tekstillä.
Näinhän se on, jos rikkoo yhtä käskyä vastaan, vaikka ajatuksissa, niin rikkoo kaikkia käskyjä vastaan, erityisesti ensimmäistä käskyä vastaan ja toiseksi helpointa rikkoa lähimmäistä vastaan..
Kaikkihan on yhteydessä Jumalaan mitä me teemme tai ajattelemme.
Jumalan uudestisynnyttävästä Hengen voimasta ihminen tosiaan muuttuu ja ihminen tarvitsee Jeesuksen veren sovitusta. Kuinka kiitollinen saakaan olla Jeesuksen oma, joka on ottanut kutsun vastaan ja lähtenyt seuraamaan Mestaria. Minkä kallisarvoisen työn on Jeesus puolestamme tehnyt niin, että meillä on mahdollisuus pelastuksen lahjaan.
Ihmetystä aiheuttaa, että miksi joku kääntää selkänsä kutsulle? Se on todella vaikea ymmärtää. Ei kai mikään voita sitä, kun saa olla vapaa paholaisen kiusauksista ja nähdä Mestarin kasvoista kasvoihin.
Aina kun joku tuo lainkäskyjä näyttääkseen mitä missäkin kohdassa on rikottu. Silloin kohotan katseeni Kristukseen. Ja kiitän kalliista uhrista edestämme (lahjavanhurskaudesta).
Kristuksessa on jo kaikki,lain-käskyt täytetty,kun me olemme Kristuksessa,hänen ansionsa luetaan meidän hyväksemme.Olemme täydelliset Kristuksessa,vaikka itsessämme täysin kelvottomat.